eveliina matilda - Banneri

Lapsuuteni onnellisin hetki oli kun pidin ekaa kertaa sylissäni omaa koiranpentua Omppua. Sitä hetkeä oli edeltänyt monta vuotta koirakirjojen lukemista, tuttavien koirien hoitoa, koiratapahtumissa kiertelyä, koirasta puhumista, haaveilua ja vanhempien ympäripuhumista. Äiti on kertonut että lopulta hän heltyi koiran hankkimiselle kun olin eräänä päivänä liimaillut joka puolelle kotiamme keltaisia Post it -lappuja, joissa kaikissa oli sama teksti: voisimmeko ottaa koiran? Äiti pelkäsi että jään lapsudessani jostain paitsi, jos koiraa ei olisi hankittu. Ja niin minä olisinkin jäänyt.

”Sitten kun mä oon aikuinen, ostan miehen, talon, kaksi lasta ja viisi koiranpentua.”

Lähde: 7-vuotiaan Eveliinan päiväkirja

Suunnitelma piti pintansa, vaikkakin koirien lukumäärä oli laskenut viidestä yhteen, enkä harjoittanut ihmiskauppaa ostamalla miestä itselleni.

Fido kotiutui meille kun Adeliina oli puolivuotias ja minä olin ammattikoulun päätyttyä jäänyt äitiyslomalle. Koiranpentu ja vauva kasvoivat siinä sulassa sovussa rinnakkain. Asuimme siihen aikaan melkoisen landella ja minulle oli koiran johdosta päivisin puuhaa ja seuraa. Reissuilla koira matkusti takapenkin jalkatilassa omassa korissaan ja kesäisin se pääsi mökkisaareen juoksemaan sydämensä kyllyydestä.

Perheemme lapsien määrä lisääntyi kolmeen ja asunto vaihtui omakotitaloon jonka pihalla oli iso nurmikenttä ja läheisyydessä kiva koirapuisto. Elämä rullaili suunnitelmien mukaan aina siihen viime vuoden syksyyn asti. Kun kaikki sitten heitti kuperkeikkaa ja yhtäkkiä pelkkä hengittäminen tuntui vaikealta, koira ei enää saanut kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Se lähti lapsuudenkotiini hoitoon. Hoitoaika venyi parista päivästä viikkoon. Välillä Fido tuli pariksi päiväksi käymään kotona. Mutta pian huomasimme että meidän talomme oli sille oikeastaan se vieraampi paikka ja varsinainen koti oli siellä mun vanhempieni, ja etenkin heidän hiljattain ainoaksi koiraksi jääneen Oliivin luona.

Eron ja sitä seuraavan talonpuolikkaani myymisen jälkeen, minun oli muutettava kerrostaloon keskustaan. Epäilimme Fidon sopeutuvan huonosti kaupunkielämään ja lopulta sovimme, että siitä tulisi mun äidin ja isän koira.

Fidosta tulikin sitten lopulta siskoni Allun koira. Nykyään Fido nukkuu yönsä paraatipaikalla sängyssä ja aloittaa jokaisen aamunsa pekonilla käärityn puruluun nauttimisella. Sillä on tarkat ruoka-aikataulut ja yllään sellaiset valjaat ja härpäkkeet mitkä maksavat varmaan enemmän kuin mun lasten talvivarusteet yhteensä. Fido ei juurikaan vietä aikaa yksin, vaan se hengailee aina Allun kanssa, ihan joka paikassa. Tai jos Allu on jossain, niin Fido hengailee Allun poikaystävän ja tämän kultaisennoutajan Aunen kanssa. Vapaa-ajallaan Fido käy välillä isäni kanssa jänismetsellä, mutta enemmikseen se harrastaa uintia koirien uimahallissa. Niillä on Aunen kanssa oma uimaopettaja. Fidosta on kaiken hyysäämisen takia tullut sellanen mukavuudenhaluinen ja lellitty höntti.

Hauskaa että Fido asuu tässä vieressä, käy meillä kylässä ja elää jokaisen pikkukoiran unelmaa.

Kommentit (10)

Upeea että Fido pääsi noin hyvään uuteen kotiin mut silti sun lähelle ☺ toi on todellista rakkautta ja välittämistä ja sitä et ajattelee koiran parasta ? upeaa ja noi uimakuvat?

”Niillä on Aunen kanssa oma uimaopettaja.” En ehkä kestä :’D Ihanat. Hyvä, että tajusit Fidon jäävän liian vähälle huomiolle nykyisessä elämäntilanteessa, vaikka lähtökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että ihan kuin lapsienkin kohdalla, myös koiraa hankkiessa täytyy pitää mielessä, että ne elämäntilanteet muuttuu ja silti koira on siinä mukana ja huolehdittavana eikä sitä noin vaan voi laittaa kiertoon, jos ei enää huvitakkaan, mutta siis ehdottomasti se on koiran kannalta parempi päästä parempaan (ja mielellään ennestään tuttuun) kotiin, jos se ei enää ansaitsemaansa huomiota saa muuten.

Luin varmaan viis kertaa ton kohdan, mutta en vieläkään tajua. Siis teidän lapsiluku lisäänty kolmeen? Siis onko se kolmas Fido vai sun ex-mies (hehe) vai onko mulla mennyt jotain ohi…

Mutta ihanaa, kun Fidolla on rakastava koti ja ihan supersulosta toi uimatouhu :’D Toivottavasti säkin saat vielä joskus oman koiran uudelleen, jos vielä haluat siis.

Siis lapsiluku oli 2 kun meillä oli adeliina ja fido. Sitten syntyi Alex ja luku oli kolme.
Lasken siis koiran yhdeksi lapseksi.

Aaa, se selittää 🙂

Enkä jaksais edes ottaa kantaa tohon ”koira yksi lapsista” -juttuun, mutta… Musta se on vain söpöö ja kertoo siitä, kuinka tärkeä koira on perheelle. Ite en kyllä nimitä itseäni koirani äidiksi tai pidä sitä lapsenani, vaikka yli kaiken sitä rakastankin, mutta ei vaikuta mun yöuniin, jos joku koiran lapsekseen laskee. Mitä se kenellekään kuuluu?

Eli kun löydät miehen niin Adeliina on seuraava joka lähtee kiertoon? Sun logiikalla.
Koira ei ole lapsi eikä lapsilukuun lisätä koiraa 😀

Uskomatonta millasia ihmisiä täältä löytyy 😀 ei voi käsittää!!

Meillä kyllä 10 v. mäykky on yksi lapsista <3 Nimimerkki J et taida olla kovin eläinrakas kerta et ymmärrä 🙂

Mä ainakin ymmärrän ton eläinrakkaana, mutta jos on niin eläinrakas että laskee koiran yhdeksi lapsistaan, niin miten voi laittaa koiran (=lapsensa) kiertoon?

Ei, olen toki eläinrakas. Oma koirani on myös perheenjäsen, ei yksi lapsistani mutta perheenjäsen 😀

Vastaa käyttäjälle Friiduli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X