Raskausmuistoja ja kuvia raskausvatsan kasvusta

Oioi, mitä minä löysinkään täältä Word pressin kirjoitusalustan ihmeellisestä maailmasta! Mulla oli Bloggerissa kirjoittaessani sivullani välilehti, mistä löytyi näitä raskausaikoina otettuja masun kasvukuvia. Tänne Kaksplussalle siirryttyäni nää kuvat jemmaantui tänne suojaan yleisöltä, mutta nyt näihin taas törmättyäni haluun laittaa kollaasit esille ja muistella vähän.

Oon näin jälkikäteen tyytyväinen, että olen raskausaikana innokkaasti kuvaillut itseäni. Näiden tasaisin väliajoin otettujen viikkokuvien lisäksi mullla on muutamia lavastettuja söpöstelykuviakin. Mihinkään kehyksiin niitä en sentään ole pistänyt, mutta lasten ifolorkirjoista löytyy muutama kiva muisto näiltä ihmeellisiltä vauvankasvatusajoilta.

Näiden kuvien masussa asustaa Adeliina. Ekan lapsen kohdalla odotin innokkaasti että se vauvamaha pullahtaa esille. Sairaalakassi oli pakattu jo raskauden puolivälissä ja koulunkäynnin lisäksi keskityin toteuttamaan pesänrakennusviettiäni. Odotuksen loppupuolella odotin todella malttamattomasti että vauva jo syntyisi. Adeliina syntyi muistaakseni samana päivänä kuin kollaasin viimeinen kuva on otettu. Ensimmäistä kertaa synnyttämään lähtiessäni menin sairaalaan mukanani vain yksi (huono) suunnitelma; ottaisin kaikki mahdolliset dropit lievittämään kipua. Synnytys sujui mielestäni ihan hyvin, mutta toisaalta en tiennyt että se voisi mennä paremminkin. Näin jälkeenpäin ajatellessani mun olisi sänkyyn linnoittautumisen sijaan pitänyt liikkumalla lievittää kipua ja auttaa vauvaa laskeutumaan.

Tässä sitten kuvat Alexanderin odotusajalta. Alexin raskaus tuntui sujuvan nopeammin ja raskausviikkoja kysyttäessä mun piti oikein miettiä että missäköhän nyt mennään. Odottaminen oli kyllä ihan erilaista kun menossa mukana oli vuoden ikäinen isosisko. Loppuraskauskaan ei tuntunut niin pitkältä, koska Alex syntyi ajoissa, eli vain muutama päivä viimeisen kuvan ottamisesta. Mulla oli jostain 30. viikosta eteenpäin supistuksia ja muistaakseni 33. viikolla hengailin osastolla, koska ennenaikaisen synnytyksen riski oli korkea. Minulle annettiin kortisonipiikki kypsyttämään vauvan keskeneräisiä keuhkoja. Fyysisesti Alexanderin odotus oli vaikeampi, mutta henkisesti helpompi. Homma oli tuttua ja minulla oli vahva näkemys siitä millaiseen synnytykseen raskaus tulisi päättymään. Kävin yksityisen synnytysvalmennuksen, tein paljon hengitys- ja rentoutumisharjoituksia. Sairaalassa olin avautumisvaiheen vedessä ja lopulta ponnistin lääkkeettömästi vauvan pihalle. Vaikka kylmä ja aavistuksen ajoissa syntynyt Alex joutuikin hetkeksi keskoskaappiin, niin jälkimmäinen synnytys oli parempi kokemus.

Kylläpäs nyt jälkeenpäin on mukavaa muistella kuinka raskaus ja synnytys on samaa aikaa ihan kamalaa ja ihanaa!