Tulenko koskaan olemaan tarpeeksi hyvä?

Reilun vuoden takaiset tapahtumat muuttivat elämäni radikaalisti. Kaikkien materialististen muutosten myötä elämänlaatuni laski, mutta myös henkisillä osa-alueilla helposta elämästä tuli vaikeaa. Silloin eron aikana päällimmäisin kysymykseni oli miksi minä en riitä? Eron jälkeisestä ajasta tähän päivään asti, päällimmäisin mielessäni pyörivä kysymys on ollut riitänkö minä?

Minulla on useilla vanhemmuuden osa-alueilla selkeitä näkemyksiä, enkä koe tarvetta kysellä muilta hyväksyntää toimilleni. Vaikka nämä äitinä harjoittamani toimintatapani ovat eron jälkeen ennallaan, vei parisuhteen rikkoutuminen perhe-elämästäni mukanaan turvallisuuden ja pysyvyyden tunteen.

Olenko lapsille riittävän hyvä äiti, vaikka arki täytyy taittaa ilman toisen vanhemman läsnäoloa ja tukea? Viihtyvätkö lapset luonani, vaikka ympäristö ei todellakaan ole sellainen missä haaveilin kasvattavani lapseni? Pystynkö tulevaisuudessa tarjoamaan lapsilleni taloudellisesti kelvolliset puitteet harrastaa ja elää miellekkäästi? Painiskelen näiden edellä mainittujen sekä monien muiden isojen kysymysten kanssa päivittäin, mikä on saanut itsetuntoni äitinä laskemaan.

Äitinä olemisen lisäksi itsetuntoni on kolahdellut ihan vain Eveliinana esiintyessäni.

Ystäväni pyysi minua nauttimaan sinkkuudesta nyt kun kerran saan tehdä ja mennä miten lystään. Olenhan minä yrittänyt ja silloin tällöin harvakseltaan nauttinutkin, mutta väitän että sinkkuus ei tunnu samalta lapsettomana ja lapsellisena. Vapaan, oman tulevaisuutensa herran sijaan minusta tuntuu, että olen epäonnistuja, joka missasi mahdollisuutensa. Nyt tässä sitten täytyy tosiasioita vastaan pyristellen sanoa, ettei ole kiire mihinkään ja että yksin on tosi kivaa kun voi tehdä mitä haluaa. Paitsi ettei voi, koska elämä on täynnä vastuuta, minkä painolastia kaksi pientä lasta eivät ainakaan vähennä.

Olen yrittänyt määritellä omaa naisellista riittävyyttäni (mitä muutakaan? kuin….) miesten kautta. Siis muilla(kin) tavoin kuin pelkästään Tinderin matchien keräilyllä. Onhan tässä reippaan vuoden aikana ihan sattumaltakin törmätty vastakkaiseen sukupuoleen. Siispä kaikki jutut eivät ole olleet hakemalla haettuja, mutta lopputulos on ollut sama; olen kokenut itseni riittämättömäksi. Monista miehistäkin on tietysti löytynyt paljon vikoja, mutta joka kerta (eli kolmena kertana) kun olen aidosti ollut kiinnostunut jostain miehestä, on minusta pompannut esille joku puute, joka sitten käy suhteen kohtaloksi ennen kuin se on edes ehtinyt alkaa. No joo, matkaan on tarttunut ihania ystäviä, mutta nyt tässä negatiivisella tuulella ollessani, ystävien tekeminen kummppaniehdokkaista on sama kuin antaisi tekohengitystä kuolleelle.

Kommentit

15 kommenttia
Avatar

Vanha teksti, mutta pakko kommentoida, kun tätä ei kukaan vielä ole tainnut täällä sanoa. Mutta älä hyvä ihminen omaa naiseuttasi tai sen riittävyyttä yritä määrittää muiden kautta. Itse olen puolisen vuotta ollut sinkkuna ja välissä olen siihen itsekin sortunut, mutta onneksi päälimmäisenä on ollut ajatus, ettei sitä omaa riittävyyttä voi rakentaa muiden varaan, koska silloin se ei ole kestävää. Jos et itse päätä olevasi tarpeeksi hyvä ja riittävä vaan rakennat sen tunteen muiden avulla, silloin se on aina muiden varassa ja vaarassa tuhoutua, kun ihmiset lähtevät elämästä. Kun määrität sen kaiken itse niin se on pysyvämpää ja varmemmalla pohjalla, eikä horju jatkuvasti. Välissä voi harmittaa, kun toivotut kuvioit eivät toteudukaan, mutta se on vain pientä harmitusta siihen verrattuna jos käsitys itsestä on muiden kautta määritettyä. Tiedän, että se on vaikeaa, kun itsekin nuorena ihmisenä vielä välissä kamppailen sen kanssa, mutta kyllä kannattaa panostaa siihen, että riittää itselleen ja näkee oman arvonsa, jolloin ei myöskään anna muiden kohdella itseään huonosti.

Avatar

Olet ihana, rohkea nainen <3 Kiitos aidosta blogista <3

Avatar

Huh, en ajattele, että olisi mitään yhtä kriteeriä tarpeeksi hyvälle. Sen sijaan on loputtomasti erilaisia henkilökohtaisia mieltymyksiä, jotka joskus kohtaavat ja joskus eivät.

Avatar

Olipa todella hieno ja rehellinen teksti. Upeaa että purat tuntojasi, etkä pado niitä sisällesi. Blogisi tuoreena lukijana en tunne tilanteesi taustoja, mutta voin kuitenkin tsempata, että älä syyllistä ja vähättele itseäsi. Ero yms. ovat tapahtumia elämässäsi – ne eivät määrittele kuka sinä olet.

Ja hei… Muista, että täytyy pussata ainakin (!) kymmentä sammakkoa, ennen kuin se prinssi löytyy… 😉

http://westendmum.fi

Avatar

Jos et halua olla sinkku, sen kun vain etsit uuden kumppanin! Kyllä se vielä kolahtaa molemmin puolin, kun jaksat olla kärsivällinen. Sinuna katselisin vähän itseäsi vanhempia miehiä. Kamalasti yleistettynä ikäisesi eivät vielä ehkä halua asettua aloilleen isäpuoleksi.

Eveliina

Nimenomaan tässä etsitään, mutta sen oikean löytäminen ei ole ihan niin helppoa.

Avatar

Kaunis ja rohkea kirjoitus. On todella kiva lukea rehellistä tekstiä…

Avatar

Itse erosin kymmenen vuotta sitten 29-vuotiaana kahden lapsen äitinä. Pari ensimmäistä vuotta etsin vimmatusti uutta kumppania ja kaikki jutut tyssäsivät aina alkuunsa. Pilkuhiljaa hyväksyin tilanteen ja aloin oikeasti nauttia elämästäni itsenäisenä sinkkunaisena. Tästä pari vuotta eteenpäin ja tapasin nykyisen kumppanini, jonka kanssa homma oli vaan alusta asti ihan selvä, ei mitään pelailuja! Ihan varmasti sinunkin elämässäsi koittaa vielä se parisuhdeaika, vuosi erosta on vielä hyvin lyhyt aika. Anna itsellesi aikaa ja sen parisuhteen aika kyllä tulee kun se on tarkoitettu.

Avatar

Hienosti kirjoitettu jälleen Eveliina. Miten voitkin olla noin nuori ja samalla niin viisas!? Itse erosin hyvin samankaltaisesti kuin miten olen ymärtänyt että teidän ero eni. Meillä ei tosin olut lapsia. Mutta voi pojat että olin pohjalla kun tulin hylätyksi toisen vuoksi!! Olin 26 vuotias ja seurustellut 10 vuotta. En edes tiennyt kuka olin yksinäni. Noh, nyt 6 vuoden jälkeen koen että exäni teki minulle palveluksen. Vaikka siltä se eitodellakaan silloin tuntunut. Ihmisillä on taipumus tipua lopulta jaloilleen ja niin tulet sinäkin tippumaan jaloillesi entstä vahvempana ja viisaampana naisena!

Avatar

Tietämättä myöskään taustoja. Olet kiteyttänyt sen yksin jäämisen tunteen ja sen kanssa elämisen.
Päivä kerrallaan. Lapset riittävät, kun ovat pieniä. Ehtii sitä myöhemminkin seurustella, mutta jos on joskus mahdollista niin toisen aikuisen ihmisen läheisyyttä ei pidä itseltään kieltää.

Olin 27 ja lapsi oli vuoden iässä, kun suhde lapsen isän kanssa loppui. 5 vuotta kohta itseään tutkien ja onnellinen siitä että on lapsi jolle voi osoittaa rakkautta, turvaa ja välittämistä.

Jaksamista sinulle arjen keskellä ja nauti myös omasta vapaudesta ja erityisesti lapsistasi. 🙂

Avatar

Tekstisi kosketti. Olen eronnut mies ja liitto jäi lapsettomaksi. Kelaan tämän tästä, että mä en riitä. Mä elän yksin, mikä mussa on vikana? Voi mennä viikko, että mä en näe ketään. Siis tarkoitan että oikeasti en näe ketään. Ainoa kontakti on kaupan kassa, joka hymyillen sanoo sen viikon ainoan lauseen ”14,50”. Asun saaristossa ja ainoa valo on tuo tukiasema tuolla aavan toisella puolella. Kun sammutan pihavalot on vain kuu.

Yksin olo tuntui hyvältä, kun tein reissuhommia. Silloin sai hengähtää täällä, kun oli 24/7 tekemisissä muiden kanssa. Nyt olen ollut yksin jo kuukausia. Välillä näen siskon perhettä. Se siskon lasten kanssa vietetty aika tuntuu samalla hyvältä ja toisaalta saa sydämen itkemään. Miksi mä en voi olla isä kenellekkään? Tai edes puoliso.

Avatar

En voi kuvitella miltä se oikeasti tuntuu, jos tulee ero ja kaikelta häviää pohja. Ehkä sinun ei kannata etsiä mitään tai ketään, vaan antaa asioiden rullata omalla painollaan. Minusta tuntui joskus, tosin olin sillon aika nuori, mutta oon aina henkisesti ollut vanhempi, että en löydä ikinä ketään ja kaikilla muilla on joku.. mutta niin vaan mullekin koitti se päivä kun tapasin miehen ekaa kertaa ja siitä se lähti, kohta viis vuotta yhteistä elämää takana ja keväällä syntyy ensimmäinen lapsi. Hän on mua kahdeksan vuotta vanhempi ja uskon kyllä, että juuri ikäeromme ansiosta ollaan pysytty yhdessä näinkin kauan!
Ja niin kuin joku sanokin, että vuosi on vielä lyhyt aika erosta ja muutenkin elämästä, ei sulla ole kiire mihinkään! Onneksi sulla on ihania ystäviä ja ilmeisesti läheiset välit sukulaisiin. Kiitos jälleen blogista, tätä on kiva seurata 🙂

Avatar

Ja hei pakko vielä jatkaa, että älä turhaan mieti mitään materialistisia asioita mistä olet/lapset on joutunut luopumaan. Sinun ja lastesi onni voi varmasti tulla muistakin asioista kun esim. omakotitalosta. Olet hyvä äiti lapsillesi ja he saavat varmasti kasvaa turvallisessa ja tasapainoisessa kodissa rajojen ja rakkauden keskellä, vaikka siellä ei sitä toista aikuista olekaan. Lapsille voi olla rikkaus se, että on kaksi kotia. Ja sitten kun löydät kumppanin, niin lapsille on taas yksi turvallinen aikuinen lisää elämässä.

Avatar

Hyvä kirjoitus, johon varmasti moni jätetty tai muuten eronnut nainen voi samaistua. Itselläni on samanlaisia kokemuksia ja samanlaisia ajatuksia. Ihmiset sanovat, että joku tulee vielä varmasti, mutta välillä on vaikea uskoa, että niin enää kävisi.

Olet viime aikoina vihjannut V ystävästäsi. Tuli vaikutelma, että olet ihastunut häneen tai että jotain suhdetta olisi kehittymässä. Onko suhde hänen kanssaan mahdollinen?

Avatar

Olen eronnut, lapseton. Saman ikäinen kuin sinä. Viime vuonna tapasin yhden uuden henkilön muutaman kerran.. mitään mieskontaktia ei näy eikä kuulu. Odotin vähän muuta tältä sinkkuelämältä kuin jatkuvaa yksinäisyyttä.. 🙁

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä