eveliina matilda - Banneri

Nyt kun minulla ei ole asuntolainaa, ei kello kahdeksasta neljään -työpaikkaa, eivätkä lapseni ole vielä koulussa, on hyvä sauma kokea maailmaa muuallakin kuin täällä Turussa.

Kävin muutama viikko sitten uusimassa passini ja seuraavaksi aion tehdä siitä mahdollisimmman käytetyn ja maailmaa nähneen.

Oi oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyisin, palaa keväisin. On meidän rannoilla rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin. -Eino Leino

Minulla ei ole koskaan ollut mikään palo lähteä pallon toiselle puolen, vaikka on siellä harvakseltaan tullut käväistyä. Minulle tärkeimpiä tavoitteita ovat aina olleet se oma koti, perhe ja paikoilleen asettuminen. Mutta koska tavoitteeni oli 19-vuotiaana saavutettu ja 20-vuotiaana pois riistetty, niin ehkäpä pieni pakan sekoittaminen lienee tässä kohtaa paikoillaan. Lasten kanssa elon rinnalla on mukavaa keskittyä myös muuhun kuin tähän samaiseen aurajokimaisemaan… Mitään reppureissaajaa minusta ei kuoriudu, mutta lyhyehköt lomat etenkin lämpimiin kohteisiin kiinnostavat.

Ensiviikolla sanon heipat loskalle, vedän tennarit jalkaan ja lähden katsomaan millainen meininki Dubaista löytyy!

Kommentit (6)

Vaikka ei liity tähän julkaisuun, mutta halusin sanoa, että vaikutat älyttömän hyvältä äidiltä lapsillesi, olen blogiasi seurannut aina välillä 🙂 ja kirjoitat tosi hyvin! Mukavaa reissua

Kuulostaa ihanan elämäniloiselle! Tämänkin mamman sydämen on vallannut kevätfiilis ja tekisi mieli vähän iloitella ja ottaa irtiottoja arjesta – niin ihanaa ja arvokasta kuin se onkin.

Olet ihanan oloinen ihminen ja äiti. Surun ja elämän epäoikeudenmukaisuuden keskelläkin olet luonut lapsillesi rakastavan, tasapainoisen kodin, sinussa on kypsyyttä ja elämänvoimaa sekä viisautta iloita hetkistä myös kepeämmin. Olet kovin kauniskin.

Elämä ja nuoruus on seikkailu – nautitaan siitä! Mukavaa reissua ja voimaannuttavaa irtiottoa arjesta – nautiskele!

T. toinen nuori mamma

Kannattaa ehdottomasti reissata nuorena niin paljon kuin pystyy 🙂 Ihanaa reissua!!

Dubai on ihan todella kiva lomapaikka! Kaksi kertaa käyneenä, ihana ilmasto, paljon nähtävää ja osteltavaa! Ainoa juttu etää pitää vähän miettiä pukeutumista enemmän julkisissa paikoissa ettei herätä turhaa huomiota, lähinnä siis olkapäät ja polvet peitettyinä.

Oikea asenne 🙂 lähteekö lapset mukaan? Muista rokotukset! Piti jo aiemmin kirjoittaa tohon kirjoitukseen missä olit saanut negatiivisia kommentteja että kateus siellä takana varmasti on. Hyvin sä vedät, hauskaa reissua!!!

Ihana asenne. Mukavaa lomaa ja uusia kokemuksia. Millä porukalla lähdet reissuun?

Vastaa käyttäjälle S Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X