Kyläily kahden taaperon kanssa on taitolaji, jota me ollaan treenailtu paljon ja toistaiseksi ihan hyvällä menestyksellä. Kyläily on parasta, koska rakastan sosiaalisoitumista ja lähipiirin kanssa hengailua. Tunnin päiväkahvit tai viikonlopun yli yökyläily, me tartutaan aina kyläkutsuun ja aina kun ollaan kotona, meidän ovet ovat auki ystäville!
Vanhempien vai kyläpaikan pelisäännöt?
Mielestäni tähän kysymykseen on vaikeaa heittää täysin mustavalkoista vastausta. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ”maassa maan tavalla”, siis kyläpaikassa toimitaan kyläpaikan tavoilla. Kuitenkin toivon kyläpaikan aikuisilta kohteliasta ja aikuismaista käytöstä omia lapsiani kohtaan. On jopa suotavaa että muut aikuiset käyttävät auktoriteettiään ja komentavat lapsiani, jos en itse ole tilanteessa mukana. Mihinkään nurkassa seisottamis-sääntöihin tai muihin mun kasvatusaatteen kanssa räikeästi ristiriidassa oleviin rangaistuksiin ei lapsieni kuitenkaan tarvitse taipua, edes vieraalla maaperällä. Jos kyläpaikassa toimitaan täysin omaa ajatusmaailmaa vastaan, niin kannattaa ehkä miettiä onko kyläily välttämätöntä.
Toimi tilanteen mukaan
Tärkeintä taitaa olla kyläpaikassa vallitsevan ilmapiirin tunnustelu ja sitten oman toiminnan soveltaminen sen mukaan. Vierailun luonne saattaa olla hyvin erilainen eri paikoissa. Suurperheen omaavan kaverin luona kahvitellessa meininki on usein erilainen kuin jonkun lapsettoman sinkkukamun kodissa. Sitten taas vaikkapa mun vanhempien tai isovanhempien luona voin itse ottaa ihan erilaisen otteen kyläilyyn, koska tiedän että näissä paikoissa mun halutaan ottavan rennommin ja jakavan lapsien hoitovastuuta kyläpaikalle. Toisaalta myös näissäkin paikoissa täytyy osata lukea tilanteita ja olla ihmisiksi. Mun äiti usein vaihtaa Alexin vaipat, viihdyttää ja syöttää lapset, mutta minä taas voin puolestani tyhjentää tiskikoneen, valmistaa ruokaa tai ulkoiluttaa koiran.
Kyläpaikan kanssa kannattaa myös keskustella ja sopia käytännöistä. Mihin aikaan kyläillään, tuodaanko kahvipöytään jotain kahvileipää, otetaanko mahdollinen oma lemmikki mukaan kyläpaikkaan jne. Kommunikointi taitaa tämänkin asian suhteen vaikuttaa paljolti lopputulokseen.
Näillä ohjenuorilla me ollaan onnistuttu kyläilyssä:
- Kahvipöydässä lapset saavat itse valita mitä syövät, minä päätän kuinka paljon.
- Kyläpaikka päättää missä syödään. Joku emäntä ehkä ohjaa lapset omaan pöytään olohuoneeseen, jotta aikuiset voivat puhua toisaalla aikuisten juttuja. Joissain kodeissa taas ei kaivata keksinmuruja arvokkaalle sohvalle ja siksi kaikki syövät tiiviisti keittiön pöydän ääressä, aina käsienpesuun asti.
- Lasten ei tarvitse availla jokaista kyläpaikan kaappia tai tutkia huoneita, mitä ei ole tarkoitettu kyläilijöiden käytettäväksi.
- Kyläpaikan lemmikeihin kosketaan vain luvalla. Kyläpaikka on lemmikin koti ja myös sen tilaa tulee kunnioittaa. Tämä on tärkeää lasten turvallisuuden kannalta.
- Viimeistään pois lähtiessä siivotaan omat jäljet. Esimerkiksi käytettyjä vaippoja ei jätetä lojumaan ja ympäriinsä levitetyt lelut siivotaan tai ainakin tarjotaan siivousapua.
- Jos lapsi rikkoo kylässä jotain (tahallaan taikka vahingossa), vanhemmat ovat korvausvelvollisia.
Kyläily on ollut sujuvaa, kun käynnin päätteeksi sekä kyläpaikassa että vierailijoilla on hyvä fiilis. Mun äitini aina sanoo että on aivan ihanaa kun te tulette ja aivan ihanaa kun te lähdette!
Kamalin kyläilijä mitä olen kestinnyt…
… ei todellakaan ollut lapsi, vaan pappi, joka tuli meille keskustelemaan toisen lapsemme kastetilaisuudesta. Pappi saapui sateisena päivänä kurapihan läpi vastaremontoituun taloomme. Hän ei riisunut kenkiään, vaikka me olimme kodissamme sukkasillamme ja eteisessä oli selkeästi osoitettu paikka kengille. Pappi käveli kuraisilla kengillä vitivalkoisen lautalattiamme läpi keittiöön. Kahvitellessamme hän kysyi onko uunimme rikki kun juuri uunista vetämäni tuore mutakakku oli hänen mielestään raaka. Ennen lähtöään pappi kävi kurakenkinensä pyörimässä olohuoneen vitivalkoisella matolla. Hän katseli ympärilleen ja totesi että ”toivottavasti saatte kämpän kuntoon ennen ristiäisiä. Täällä tuleekin tosi ahdas tilaisuus”. Ehdotimme että kastaisimme lapsen puutarhassamme, mutta se ei käynyt papille, koska se ei kuulunut hänen käytöntöihinsä. Kastepäivänä juuri ennen tilaisuuden alkua, pappi sai kuitenkin mahtavan idean; kaste toimitetaankin ulkona!
Millaisiin kyläilijöihin te olette törmänneet ja mitä toivotte erityisesti lapsiperheiltä jotka eksyvät kahvipöytäänne?
Kommentit (3)
Yksi perhe on jota emme kutsu kylään enää. Lapset 11v ja 8v käyttäytyvät kuin alle kouluikäiset ja omakin lapsi katsoo sitä menoa kummissaan.
Isompi kiukuttelee ja mököttää,nuorempi riehuu päättömän ja kiusaa lastamme kunnes menee itkuksi ja toinen pakenee lopettaen leikkimisen vieraan kanssa. En jaksa katsella ja olla aina se komentaja kun vanhempansa eivät puutu. Kerran jo ilmoitin että meille ei tarvitse tulla riehumaan ja kiusaamaan. Kahvipöytään laitoin aina vain osan tarjottavista, muuten kaikki katosi samantien rohmuamalla ja yrittivät vielä kantaa syötäviä muuallekin. Taaskaan ei vanhemmilla mitään kommenttia siihen että voisi jättää toisillekin jotain eikä mättää mahaa täyteen makeaa. Mulla on aikalailla tiukat säännöt meidän kotiin. Saa meille tulla, mutta ollaan myös ihmisiksi enkä ole vieraiden lasten paimentaja jos vanhemmat ovat mukana. Itsekin paimensin oman ipanani hänen ollessaan pieni ja katsoin että kylässä ollaan ihmisiksi huomioiden tietysti lapsen ikä. Eikä hän nytkään isompana saa olla miten vain.
Tuosta papista tuli myös mieleen meidän lapsen kastepappi! Oli kyllä aika töykeä ja ylimielinen sekä ei ymmärtänyt sitä, että kyselin enemmän tilaisuuden kristillisyydestä ym muista asioista.
Työkaveri entisestä työpaikassani sai lapsia vähän samaan aikaan kanssani. Siinä kotona ollessa tuli kyläiltyä jonkin verran, kun juttu luisti hyvin ja, no, oltiin kerran molemmat työpaikalta päivätöistä vapautettuja.
Ystävyytemme päättyi oikeastaan myös näiden kyläilyjen myötä ja vuoksi.
Kun tuo kaveri kerran toi pesueensa kynnyksen yli, saattoi vierailu kestää useita tunteja: viisi-kuusi tuntia meni häneltä kevyesti. Pelkkä lounaan tarjoileminen ei riittänyt, vaan välipalan ja kasvien lisäksi söi mielellään lapsineen myös päivällisen.
Lisäksi koin ongelmaksi erot lasten kasvatuksessa, hänelle kun oli sattumalta syntynyt sellaisia täydellisiä tenavia, minulle vain ihan tavallisia.
Pari tuntia seuraa silloin tällöin olisi ollut oikein kiva, mutta koko päivän majataloksi muuttuminen oli tälle pienten lasten äidille liian raskasta. Lopetin kylään kutsumisen.