Viisas lapseni

Eteisestä on lapsiperhe-elämän myötä tullut mun inhokki huone. Meidän eteisessä on kolme ovea, aina joku väärään aikaan kiinni tai auki. Ovia löytyy, mutta huoneessa ei ole ainuttakaan ikkunaa tai lamppua. Inhokkihuoneeni se on kuitenkin siksi, että siellä on turhan usein kiire ja tavarat kadoksissa. Niin kuin oli taas tälläkin viikolla kun kaikki kolme vedimme kenkiä jalkaan. Lasten oli tarkoitus lähteä isälleen ja Adeliina halusi viedä sinne mukanaan repullisen legoja ja muuta pikkutavaraa. Sanomalla ei, julistin eteiseen sodan.

Huudon, itkun ja seinien potkimisen päätteeksi Adeliina seisahtui naulakon alle mököttämään. Tilanne oli rauhoittunut ja pikkureppu pyyntöni mukaisesti laskettu käsistä. En kuitenkaan tietenkään halunnut erota lapsista niin, että kaikille jäi paha mieli, joten kysyin;

”Voisimmeko sopia riidan ennen kuin lähdette?”

Äärettömän viisas lapseni vastasi;

”Voisimmeko sopia että muutetaan kaikki isin kotiin niin ei tarvita enää reppua?”

Istuin eteisen lattialla, conversen nauhat tipahtaneina paikoilleen jämähtäneistä käsistäni. En osannut vastata mitään.

Ja niin pikkutyttö sai lähteä ulko-ovesta hymyssä suin, legoja pullollaan oleva pikkureppu selässään – ja saa lähteä myös jatkossakin.

Tämä oli vain yksi niistä tilanteista kun mun sydän särkyy aina uudestaan ja uudestaan. Elämässä kaikkein vaikeinta on katsoa kun lapset joutuvat kokemaan vääryyttä. Kun he joutuvat luopumaan, jakautumaan tai heiltä vaaditaan enemmän sitkeyttä kuin pitäisi. Enemmän kuin me aikuiset edes tajuamme.

Mua ärsyttää että legot hävii ja kesken legotalon rakennuksen huomaan, että kriittiset osat ovat pitkin maailmaa. Mun kaksi- ja kolmevuotiailta on kuitenkin hajonnut niin paljon enemmän kuin legotalo. Aina välillä on hyvä että Adeliina herättelee mua muistamaan kuinka he joutuvat kestämään aikuisten tilanteiden seuraukset, joista mainittavimpina kodin vaihtaminen ja jatkuva ikävä toista vanhempaa kohtaan.

Jos olet eromassa lapsesi vanhemmasta; mieti vielä.

Pistäisikö lasten takia pysyä yhdessä? – En tiedä.

Palaisinko minä ajassa kaksi vuotta taakse päin jos voisin? – Kyllä.

Mutta kaikkein eniten haluaisin tulevaisuudessa löytää meidät elämästä sellaista elämää, mitä emme vaihtaisi mihinkään muuhun.

Kommentit

29 kommenttia
Avatar

Voi apua mikä ajattelutapa! Minun vanhempani erosivat kun olin 14 enkä todellakaan ole ajatellut että ”se on paskaa” tai että kärsisin tilanteesta. Inhottavaa tuollainen mustavalkoinen ajattelutapa… Minun vanhempani tulevat edelleen toimeen hyvin ja ovat ystäviä, me lapset ei kärsitty tilanteesta millään tavalla. Kannattaa miettiä että kaikki ei mene aina niin ehdottomasti miten sinä ajattelet. Minä puhun kuitenkin kokemuksesta, sinä selvästikään et

Avatar

Liikuttava kirjoitus, toivon teidän pienelle perheelle kaikkea hyvää :)älä syytä itseäsi, lapset sopeutuvat ja tottuvat.

Avatar

<3 lav juu

Avatar

Avatar

Niin paljon samoja ajatuksia kuin mullakin. Tsemppiä ❤

Avatar

Muista, että kuitenkin lapsille on tärkeitä onnelliset vanhemmat – yhdessä TAI erikseen 🙂 Lapset eivät saa olla syy pysyä yhdessä onnettomassa suhteessa, kyllä lapset aistivat huonon ilmapiirin. Älä siis syytä itseäsi mistään mihin et ole itse voinut edes vaikuttaa!

Avatar

Olipas hyvin kirjoitettu postaus vaikkakin aihe on aika surullinen. Tsemppiä sulle ja lapsille, toivon teille pelkkää hyvää!

Avatar

Viisas on äitikin. Kaikkea hyvää sinulle ja teille!

Avatar

Ihanaa, kun pystyt ajattelemaan, mitä lapsesi käyvät läpi. Itse eroperheen lapsena kärsin erosta vieläkin, 25-vuotiaana. Oli kamalaa asua kahdessa kodissa, mutta vielä kamalampaa oli se, kun isä haukkui äitiä ja äiti isää. Tuntui ettei kummallekaan ollut enää tärkein, kun uudet puolisotkin astuivat kuvaan. Vaikka lapsiltasi on perhe hajonnut, muista kertoa heille, että he ovat sinulle silti rakkaita ja tärkeitä. Ja myös isälleen.

Avatar

Pakko sanoa, että itse ainakin pyrkisin jäämään yhteen lasten takia (en syytä ny sinua, Eve, itse et voinut teidän eroon vaikuttaa. Mutta tämä on minun näkökulmani asiaan.) Eroperheen lapsena kaksi kotia oli perseestä. Kaksi vanhempien kotia on vielä aikuisenakin perseestä. Joka joulu, juhannus, syntymäpäivä jne. joutuu jakautumaan. Aina se aika on sitten pois toiselta. Ne kommentit ”nytkö sä jo lähdet” repii mua sisältä. Mä en voi sille mitään, että mun aika ei riitä olla koko jouluaattoa molempien kanssa. Mikseivät he aatelleet tätä ennen kuin erosivat? Mulla on aina tunne, että mä en riitä. Vaikka mulla on kolme sisarustakin, mutta kun sekä äiti että isä haluaa meidät kaikki sinne juhlapyhiksi. Eli ei oo erolapsen osa helppoo aikuusenakaan.

Avatar

Kauniisti kirjoitettu! Minäkin toivon teille kaikkea hyvää ❤

Avatar

<3

Avatar

Lasten takia ei pidä pysyä yhdessä, vai onko joku valmis elämään koko elämänsä lapsilleen ja unohtamaan itsesnsä ja pahimmillaan kärsimään jatkuvista tappeluista ja elämään ilman rakkautta ja normaalia parisuhdetta? Tai eroamaan kun lapset on aikuisia jonka jälkeen joutuu myöntämään että joo, sun lapsuus oli pelkkää esitystä, ei äiti ja isi halunnu olla yhdessä mutta sun takia heitettiin oma elämä hukkaan, miltähän mahtaa lapsesta sitten tuntua?? Ja kyllä se on parempi näyttää terveen parisuhteen malli ettei omat lapset samaa virhettä tee ja jätä elämäänsä elämättä. Terveisin lapsena erosta oireillut, aikuisena kahden erikseen onnellisen vanhemman onnellinen lapsi. Ja ainut katastrofi mikä kahdesta kodista muistuu/tulee mieleen on unohtunut unikaveri ja itkupotkuraivarit siitä <-ei jäänyt traumoja.

Avatar

Viisaita havaintoja. Ero on lapselle suuri elämän tragedia. Se täytyy pystyä myöntämään, vaikkei niin haluaisikaan. Usein omatunto puhdistetaan juuri sillä, kun vedotaan lapsen kykyyn aistia kurja tunnelma vanhempien välillä, mutta miten olisi vaikkapa sitoutuminen ja parisuhdeterapia? En nyt tietenkään puhu sinusta Eve, joka kärsit itsekin vastentahtoisesta erosta, vaan niistä monista pikkulapsiperheen vanhemmista, jotka lähtevät etsimään uutta onnea vaikka lapset ovat vielä pieniä.
Voimia Eve ja hyvää kevättä! Toivottavasti elämäntilanteesi helpottuu pian.

Avatar

Minäkään en eroaisi. Perhekuviot mutkistuvat, arki hankaloituu, juhlapyhät muuttuvat säätämiseksi, paikasta toiseen lentämiseksi, lapsenlapset eivät saisi normaalia mummolaa jossa mummo ja ukki on paikalla, tutkimuksien mukaan lapsilla ongelmia ihan tunne-elämän puolelta, koulussa, ihmissuhteissa ym kun ovat eroperheestä. Todennäkösesti lapsesta kasvaa myös ero vanhempi ja ajatteles sitten kun laosenlapsillas ei oo yhteistä kotia niin kun halyat tavata niitä niin ne ne ei ookkaan sun lapsen luona vaan ne onkin sillä toisella vanhemmalla, jonka luo ei voi mennä koska ero ja kiristyneet välit ja ei kukaan lapsen vanhempi halua expuolison lapsen isovanhempia kotiinsa. Oo siinä sitten mummo tai ukki, turvallinen ja mukava elämän opettaja…. hoh hoh..

Avatar

Tämä just. Mun mielestä eroaminen on monesti aivan turhaa luovuttamista. Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä (eri asia, jos on väkivaltaa, alkoholismia tai muuta vastaavaa) ja lasten etua ajatellen. Ite ainakin teen kaikkeni, että sitten kun mulla on lapsia, tehdään kaikkemme niiden isän kanssa, että meidän perhe pysyy yhdessä. Ja se ei ole mitään oman elämänsä elämättä jättämistä. Vaikeudetkin nimittäin ovat osa elämää, eikä mitään voi saada, jos ei kestä vaikeuksia. Onhan sitä ihmiset esimerkiksi mun isovanhempien aikaankin pysynyt koko elämänsä yhdessä. Eroaminen on nykyään se ratkaisu normaaleihin parisuhteen vaikeuksiin. Onneksi mun sulhanen on niin hyvä tyyppi, että jos hänen kanssaan lapsia teen, niin hän ajattelee ihan samoin. Ja hänen kanssaan teemme kaikkemme pysyäksemme yhdessä. Vanhempien ero on itsekästä ja vaikeuttaa ja vaikuttaa lapsen elämään todella paljon. Tietenkin ymmärrän, että joskus ero on ainut vaihtoehto, kuten se on esimerkiksi Eveliinalle ollut, mutta se vaan on fakta,että lapset kärsivät eron seurauksista loppuelämänsä. Lapset kyllä sopeutuvat, totta kai, kun on pakko, mutta ei siihen ikinä totu ja edelleen se on paskaa, vaikka vanhemmat tulevat toimeen ihan ok, ja ovat erikseen onnellisia.

Avatar

Eiköhän ne lapset ihan hyvin selviä, kun asiat hoidetaan fiksusti. Aivan kuin Eveliina on tehnyt.

Avatar

No itse kärsin enemmän siitä etteivät vanhempani eronneet jo aikaisemmin. Äitini sanoi myöhemmin että oli juuri tolla tavoin aatellut että kyllä kuitenkin on parempi lasten takia pysyä yhdessä. Olin jo lukiossa kun he lopullisesti erosivat. Pienestä pitäen oli ollut kireä tunnelma kotona ja se on jättänyt jälkensä.

Aina se mitä aattelee olevan lapsille parhaaks ei oikeesti olekaan.

Avatar

Vanhemmat voivat myös erota fiksusti, ei tosiaan pidä jäädä yhteen vain lasten takia. Lapset kyllä aistivat sen jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin, se vaikuttaa ihan kaikkeen.

Ennen erot eivät olleet niin yleisiä, mutta varmasti silloinkin moni on sitä miettinyt. Avioero ei vain ollut hyväksyttävää.

Minusta kaikkein tärkeintä on onnellinen koti ja rakastavat vanhemmat, olivat he sitten yhdessä tai erikseen. Täytyy vain jättää ne omat katkeruuden ja vihan tunteet syrjään ja keskittyä olemaan lapselle hyvä vanhempi.

Avatar

Minä olen eroperheestä ja minulla ei ole lapsena ollut ongelmia tunne-elämän puolella, koulussa eikä ihmissuhteissa. Vanhempani hoitivat eron erittäin viisaasti ja pystyvät nykyäänkin olemaan uusien puolisoidensa kanssa samassa kahvipöydässä kaikki yhdessä sulassa sovussa.
Minä elän tälläkin hetkellä uusperheessä, itse ”äitipuolen” roolissa. Mieheni hoitaa lapsen äidin kanssa lasta koskevat asiat fiksusti siten, että lapsi ei ole koskaan esimerkiksi aikuisten erimielisyyksistä kärsinyt (Huom. erimielisyyksiä lapsen asioista tulee varmasti oli sitten kyseessä uus- tai ns. ydinperhe).
Hänellä on kaksi rakastavaa kotia ja vaikka sukulaisissa on eroperheitä, se ei tarkoita etteikö lapsella olisi rakastavia ihmisiä ympärillä. Mieheni lapsella esimerkiksi on 4 pappaa ja 4 mummoa jotka tuovat turvaa, huolenpitoa ja rakkautta lapsen elämään epävakauden sijaan.
Perheitä on erilaisia, ei ajatella asioista aina niin hemmetin negatiivisesti ja mustavalkoisesti. En mäkään ennen ajatellut että ”hei uusperheen äitipuolena eläminen vois olla ihan jees”, mut näin kävi eikä tää nyt mitenkään traumatisoivaa ole!

Avatar

Hei.

Olen seurannut blogiasi alusta saakka. Rakastan rintamamiestaloja ja minusta oli ihanaa seurata teidän entisen talon remontointia. Mutta.

En voi sanoin kuvailla, kuinka upeasti olet selvinnyt tuosta kaikesta kauheasta kokemastasi. Tiedän, että saat paljon ikäviä kommentteja. Milloin joku ihmettelee, miksi käyt liikaa treffeillä ja toinen älypää miettii mikset mene ihmisten ilmoille.

Tilanteestasi huolimatta tarjoat lapsillesi turvallisen, rakastavan ja monipuolisen kasvuympäristön. Kuinka moni ydinperhekään jaksaa viedä pieniä lapsia laavulle metsään nukkumaan?!! Sinä teet tuon kaiken yksin.

Muista, että olet arvokas ja riität juuri tuollaisena lapsillesi. Et ole epäonnistunut millään lailla, vaan sinut on petetty sillä tavoin, mitä kenenkään ei kuuluisi kokea.

En tiedä saatko tästä sekasotkusta pointtiani kiinni, mutta halusin vain sanoa että olet mahtava ja riität juuri tuollaisena kun vain arvoisesi ihminen löytyy rinnalle. <3

Avatar

Tämä! <3

Avatar

Olipa liikuttavaa tekstiä. Kyyneleet nousi silmäkulmiin lukiessani nuo Adeliinan sanomat sanat.

Toivon sydämestäni kaikkea hyvää teille!

Avatar

Vaikutat hyvältä äidiltä. Postauksiasi on kiva lukea.

Avatar

Erosta pian neljä vuotta. Lapset nyt 6v ja 5v. Onneksi erosin. Lasten isä oli ja on narsisti, lapsia ei haittaa kaksi kotia. Ne näkee äidin onnellisena ja tasapainoisena. Mä olin lasten takia paskassa avioliitossa jossa lisäksi oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mulla on nyt paras mies elämässä, oikea nallekarhu.

Avatar

Teillä ero tuli lasten ollessa pieniä, tuplasti enemmän olisi lapset kärsineet jos ero olisi tullut kun ovat esim ala-aste ikäisiä.. Tilanne on ikävä näinkin, mutta itse ajattelen tämän niin, että kyllä (varsinkin pieni) lapsi tottuu tuohon elämäntapaan että on kaksi kotia. Joillain lapsilla on yksi koti jossa he eivät voi hyvin esim vanhempien riitojen tai yleisen ilmapiirin takia. Tänä ei ole kenenkään mielestä ihanne tilanne, mutta lapsesi näyttävät onnellisilta kaikesta huolimatta, pieniä turhautumisia toki lapsilla tulee ja menee.

Avatar

Itse näkisin, että lapsen ikää tärkeämpi on se, miten ero hoidetaan. Itse olin jo 12-vuotias kun vanhempani erosivat ja olen perheen nuorin. Yllättävän nopeasti totuin eroperhe arkeen, eikä siitä ole jäänyt mitään traumaa, koska vanhemmat hoitivat eron niin hyvin, me lapset emme joutuneet kärsimään yhtään ylimääräistä. Ei tarvinnut todistaa vanhempien riitoja tai tappelua asumisjärjestelyistä, kaikki sovittu ja sovittua järjestelmää noudatettiin. Kumpikaan ei koskaan ole puhunut toisesta mitään pahaa meille lapsille tai meidän kuullen ja kyllä ovat jopa kehuneet toisiaan meidän kuullen. Eli minusta se ikä ei välttämättä ole niin ratkaiseva tekijä, vaan juurikin se eron hoitaminen yleisesti. Vanhempi lapsi saattaa myös ymmärtää paremmin, miksi vanhemmat eroavat.

Avatar

Eve, kunnioitan sinua ihmisenä, ajattelijana ja vanhempana mielettömän paljon! Olet mennyt sen helvetin läpi joka varmasti on jokaisen perheellisen pahin pelko – toinen vain lähtee. Inhoan käyttää ikää oikein missään kontekstissa, mutta sinun kohdallasi olet ikäiseksesi kypsempi ja mielettömästi viisaampi nainen ja äiti kuin monet hiukan iäkkäämmät tuntemani. Jos voisin, lähettäisin sinulle lisää voimia kestää noita hetkiä jotka tuottavat sinut takaisin haavojen syntyhetkille. Uskon, ja aistin, että sinussa riittää sisua ja tulta kuin pienessä kylässä. Sanonkin sinulle vain tämän: anna itsellesi armoa. Ole kiltti itsellesi ja anna itsesi nauttia vapaasta ajastasi. Käytä se hyvillä mielin itseesi, koska se jos joku on kuin laittaisit rahaa pankkiin. Omistaudut niin ihanan luontevasti ja kauniisti lapsillesi että olet vähintäänkin velkaa itsellesi omistautua vain sinulle, itsellesi aina kun vain mahdollista. Olet mielettömän kaunis sisältä ja ulkoa 🙂 Ihanaa kesän odotusta <3

Avatar

Hei, itse uusperheessä ”äitipuolen” roolissa olevana olen saanut sun blogista hirveesti meidän elämään. Tilanne ei ollut sama täällä päin niinkuin teillä, mutta tavattii hyvin vähän aikaa, liian vähän aikaa lasten vanhempien eron jälkeen mieheni kanssa ja siksi tapailumme ja sen myötä seurustelumme herätti entisessä paljon vahvoja tunteita. Lapset tapasin vasta 9kk jälkeen ja nyt olen heidän elämässään puolisen vuotta ollut. Mietin aina välillä mieheni eroa ja tunnen lasten puolesta surua, kun he harmittelevat kahta kotia ja sitä kun äiti ja isä eivät ole enää yhdessä. Nuoremmat ovat tottuneet paremmin (5v ja 7v) mutta vanhin surkuttelee enemmän. Vaikka minulla ja miehellä ei ole tai kenties koskaan tule yhteistä lasta, näiden nykyisten lasten takia tunnen sitoutuneeni tähän suhteeseen kenties lujemmin kuin lapsettomaan suhteeseen sitoutuisin. Lapsilla on nyt ehkä kaksi kotia ja sille en voi mitään. Omasta puolestani voin tehdä vain kaikkeni että se toinen koti on ehjä ja rakastava, täynnä onnea ja turvaa. Kun olen lapset tavannut, kun olen heidät elämääni ottanut ja kun he ovat minut elämäänsä ottaneet, koen että tässä on pysyttävä ja tehtävä työtä. Olemme joutuneet jo nyt käsittelemään melko hankalia asioita miehen eron ja lasten kautta, mutta rakkautta tässä on ja tahtoa olla yhdessä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä