eveliina matilda - Banneri

 

Sain entisen asuntoni tyhjennetty viikonlopun aikana. Tuntui hyvältä katsella typötyhjää kämppää ja lyödä ovi kiinni viimeisen kerran. Yksinäinen ajanjakso on nyt ohitse, kun aloitan elon yhdessä ystäväni kanssa, keskustan liepeillä olevan puutalon pienessä ja tunnelmallisessa kodissa. Kodissa, josta löytyy unisieppari, takka, riippumatto, kynttilöitä ja suolakivilamput. Kaikkien elämää nopeammaksi ja äänekäämmäksi tekevien nykyajan juttujen kanssa pyrimme menemään minimillä.

Kun omaisuutemme oli kannettu uuteen kotiin ja lasten oli sunnuntaina aika saapua ensimmäistä kertaa paikalle, minua alkoi huolettaa kuinka heidän kotiutuminen uuteen ympäristöön sujuu. Istuimme kaikki neljä hämärässä keittiössä iltapalalla, kun ihana tyttäreni pyyhki huoleni lauseellaan; ”täällä on tosi rauhallista”.  Miten neljävuotias löysikin kaikista maailman sanoista juuri sen yhden, mikä kuvaili paikkaa täydellisesti? Uskon, että tulemme viihtymään puutalossa, sillä rauhallisuus on juuri sitä mitä me nyt tarvitaan. Niin ja aikuinen seura on juuri sitä mitä minä tarvitsen. Olin jo unohtanut miten mukavaa on, kun joku on kaatanut aamukahvin valmiiksi kuppiin jäähtymään, jotta ehdin juoda sen. On ihanaa kun kotona on joku, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja jolta voi pyytää apua, jos ei itse vaikkapa ylety skrapaamaan auton tuulilasia.

Minä ja kämppikseni uskomme, että sattuman myötä tapahtunut tutustumisemme ja yhteiseen asuntoon avautunut muuttamisen mahdollisuus, olivat kohtalon sanelemia tapahtumia. Elämäntilanteillemme löytyi kummallisella tavalla helpottava ratkaisu, kun vain annoimme tilaa avoimelle ja ennakkoluulottomalle ajattelulle. Tää voi olla sellainen paras juttu, jota muistelen hymyillen sitten joskus, kun asun rakentamassani talossa aviomieheni kanssa, vanhana ja kaavoihin kangistuneena. Mutta juuri nyt on tosi hyvä ja rauhallinen just näin.

 

 

Kommentit (3)

Olen tosi iloinen sun puolesta kun olet saanut asuntoasian järjestymään noin mukavasti. Onnea uuteen kotiin 🙂

Mitä kämppiksesi toinen puolisko on mieltä asumisestanne?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X