eveliina matilda - Banneri

Perjantaina pyysin töistä vapaapäiviä oikeusistuntoja varten. Tuntui epätodelliselta kirjoittaa kalenteriini ensiviikon keskiviikon kohdalle: ”Käräjäoikeuteen”. Ihan kuin olisin jokin rikollinen.

Iltapäivällä tutustuin jälleen ensihoidon porukkaan ja vietinkin loppupäivän sairaalassa, erilaisissa tutkimuksissa. Kaikki on terveyteni suhteen nyt kuitenkin hallinnassa.

Sunnuntaina tein elämäni vaikeimman päätöksen, katkoessani välit totaalisesti parhaaseen ystävääni. Minun oli aika vihdoin suoristaa selkäni ja tehdä se, mihin meistä kumpikaan ei viimeisen vuoden aikana pystynyt. Kun mies kertoi minulle, että hänestä tuntuu kuin hän eläisi umpikujassa, ymmärsin että joskus rakastavin teko on päästää toinen menemään. 

Jo maanantaina ikävä oli ihan helvetin kova.

Sain kuitenkin sydänsurujen päälle muuta mietittävää, kun minusta yllättäen tehtiin rikollinen. Tai ainakin minusta tehtiin perätön rikosilmoitus. Muiden elämässäni vireillä olevien tilanteiden rinnalla, tämä ei kyllä tuntunut enää juuri miltään. Onnistuin oikeastaan näkemään tilanteen hyvän puolen; mulla on jo asianajaja ja erittäin hyvä sellainen onkin! Oli näppärää heti tilanteen tullen kysellä neuvoa ammattilaiselta, joka jäsenteli asian minulle niin, ettei mun tarvitse nyt huolehtia siitä.

Sua nyt vaan koetellaan tässä kohdassa  – sanoi Emppu, kun treffasimme kahvin äärellä. Olen hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Aiemmin olen elämässäni lipunut saumattoman tasaisesti eteenpäin. Nyt vain on sellainen kohta, kun itsestä joko löytää voimaa tai luovuttaa ja katkeroituu. Vaikka minä tällä hetkellä valvon yöllä kattoa tuijottaen ja päivisin romahtelen harteillani olevan painon alla, niin tiedän kuuluvani niihin voimakkaisiin ihmisiin. Annan itseni itkeä ja ikävöidä, mutta en edelleenkään näe syytä katkeroitua. Tästä on vain yksi suunta; eteenpäin.

Pääotsikko ei ole sarkastinen

On vähän surullista, että viimepäivien positiivisin asia on se, että tiukan paikan edessä multa onneksi jo löytyi asianajaja. Kuitekin tästä innostuneena, pohdin muitakin elämästäni löytyviä hyviä asioita ja huomasin, että hyvien juttujen lista on paljon pidempi, kuin päin helvettiä menevien asioiden -lista.

Ensinnäkin olen todella iloinen mun autosta. Se on pieni, halpa ja likainen, mutta kuitenkin mielestäni söpö. Auto on mulle sellainen turvapaikka, mikä antaa vapauden liikkua ihan mihin itse haluan. Autolla ajaminen tekee mut jotenkin onnelliseksi aina.

Heti auton jälkeen seuraavana tulevat lapset. (No vitsi vitsi!) Tiistaina lasten päiväkodissa vietettiin oikein onnistunutta joulujuhlaa.

Olen iloinen työstäni. Työmpäristö ja ilmapiiri ovat huiput. Tuorein työkaverini oli eilen tehnyt mulle ihanan, nimelläni koristellun tähtipiparin.

Talouteni tasapaino tuo mulle tyytyväisyyttä. Vaikka oikeusjuttuihin palaa turhaa rahaa, niin olen iloinen siitä mitä minulla on. Mulla ei oikeastaan ole muita säännöllisiä suuria kulueriä kuin asuminen ja auto. Saan enemmän endorfiinia osatamatta jättämisestä kuin kuluttamisesta ja jo pidemmän aikaa olen onnistunut tekemään vain järkeäviä ostoksia.

Ihannepainossani oleminen on minulle tärkeää. Mulle tulee hyvä olo kun vatsa on istuessakin litteä. On mukavaa pukeutua, kun kaikki kaapista löytyvät vaatteet istuvat hyvin eivätkä kiristä. Onneksi en ole tunnesyömiseen taipuvainen.

Joulun helppous. Sukuni viettää joulua tänä vuonna vanhempieni luona. Keittiömaineestani johtuen, tehtäväni on viedä joulupöytään vain valkoviiniä. Viinin lisäksi kiikutan paikalle yhden maksimissaan kymmenen euron arvoisen lahjan, koska suvussani on ollut perinteenä arpoa jokaiselle yksi lahjottava aikuinen. Kummitytölleni annan lahjaksi todennäköisesti rahaa. Lapseni saavat joka tapauksessa paljon paketteja, joten aion ”kympin lahjaa” etsiessäni kulkea kaupassa heidätkin mielessäni, mutta en aio väkisin ostaa lapsilleni yhtään mitään. Siinäpä kaikki jouluvelvollisuuteni, mutta taidan ensi viikolla myös hieman siivoilla kotona.

Yllä mainittujen lisäksi minua tällä hetkellä ilahduttavat myös turkkilainen jogurtti, lämmin glögi, ystäväni Emppu, työpaikalta saatu ihana talvitakki, vaaleanpunainen kynsilakka, uusi pikkulaukkuni sekä moni muu asia…

Kommentit (12)

Tykkäät vatsasta kun sen litteä istuessakin, elämän suuret murheet 😀

Hyvin sä kirjoitat ja oot kyllä supernainen. Varmasti kaikki tulee kuntoon. Se in ihme juttu miks kaikki ikävä kasaantuu aina kerralla. Jaksuja ja mukavaa joulun aikaa kaikesta huolimatta! 🙂

aikuisena lukijana (huomaat kyllä itsekin milloin olet aikuinen, sillä silloin huomaan miten nuori vielä esim 20v on…..vaikka olisi äiti niin kuin minäkin olin jo silloin), todellakin olen huolissaan sinusta……Toivon todella että moni joka on hukassa ja kriisiä elämässä yms. heittäisi kaikki somet helvettii ja koittaisi hetken elää oikeasti vain reality elämää ilman some. Some yms aiheuttaa niin turhia paineita elämään ja lopulta huomaat että ainut ystävä on some eli epätodellisuus…..oma elämän laatuni parantui paljon ja pystyin tekemään paremmin päätöksiä elämässä kun lopetin oman elämän päivittämisen someen. Vihaan jo kuvien ottoakin, sekin pilaa todellisen tunnelman, mitä helvettiä kellekään kuuluu mun oma elämä….Toivon todella että keskitys vain halailemaan ja rakastamaan lapsiasi…..rakkautta on monenlaista ja jos on lapset heidän rakastaminen ja niiltä saatu rakkaus on parasta elämässä.

Minäkin tykkään lukea tekstejäsi mutta vähän on alkanut vaivaamaan tuo että jätät asioita kertomatta jotka juuri varmasti lukijoita kovasti kiinnostaisi. Yksityisyys on, mutta aika paljon oot jo avannut, niin mitä voisit enää menettää kertomalla lisää.

Samaa olen itse miettinyt. Olen seurannut blogia pitkään ja ennen postauksista sai kovin paljon. Nykyäänkin tykkään lukea kirjoituksia eri aiheista, mutta tuntuu, että selkeän kokonaiskuvan saaminen on vaikeaa.

Eihän se ole millään tasolla mukavaa kun elämä koettelee ja etenkin se on inhottavaa, että kaikki paska yleensä tuppaa kaatumaan samaan aikaan niskaan. Mutta sulla tuntuu olevan hyvä asenne. Lisäksi mun pitää kertoa, että ihailen suuresti sun kypsää suhtautumista asioihin ja selkeästi olet fiksu ihminen. Sä kirjoitat todella hyvin ja sun blogia on mukava lukea, koska se ei ole täynnä turhan päiväistä liibalaabaa ja yhteistyöpostauksia. Tekstit tuntuvat aidoilta.

Koita jaksaa Eve, itselläni oli kanssa muutama vuosi sitten hirveästi kaikkea draamaa elämässä, mutta sitten tapasin nykyisen avopuolisoni ja sen jälkeen elämä on muuttunut taas ihanaksi seesteiseksi tavis elämäksi.. Myrskyn jälkeen on poutasää..:)

Miksi sä vihjailet aina kamalasti blogissasi, mutta et voi kertoa kokonaan. Toisaalta ymmärrän tämän, mutta toisaalta tuntuu että haet huomiota. Mä en sano tätä pahalla, mutta sun olisi aika kasvaa aikuiseksi. Vaikutat uskomattoman lapselliselta ikääsi nähden. Kirjoitat perheblogialustalla mutta enemmänkin tämä on draama ja ihmissuhde blogi.

Musta Else olet täysin väärässä! Jätä mölyt mahaas. Kaikella rakkaudella.

Kirjoitan blogia elämästäni, minusta, ajatuksistani, lapsistani, tekemisistäni… Viime aikoina ihmis-suhteet ovat olleet hyvin pinnalla elämässäni ja siksi olen kirjoittanut niistä paljon. Tuntuisi epäaidolta kertoa täällä kuinka lapset kannattaa vaatettaa pulkkamäkeen, jos oikeasti pohdin mielessäni jotain aivan muuta.

Haluan blogissa kertoa fiiliksiäni ja kuulumisiani, mutta myös minulla on oikeus omaan yksityisyyteeni. Kaikki mitä kerron on ”vain plussaa” tuntemattomille. Se mitä jätän kertomatta, ei ole lukijalta pois.

Ei ne elämän suuret murheet, vaan pienet ilot! 😉

No kukapa ei tykkäis? 😀 en usko ainakaan hetkeäkään, että sä et tykkäisi jos sun vatsa olisi litteä.

Vastaa käyttäjälle Virpi0 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X