eveliina matilda - Banneri

Tässä tosiaan tää joulutervehdys meidän perheen lapsista… Lapsista kun on muutenkin helppoa ottaa kuvia, niin mukavaa kun joku helpottaa hommaa entisestään.

Viime vuonna pidettiin sinkkujen joulubileet erään ystävän luona. Eksyttiin baariinkin, eikä joulu ollut niin kovin perinteinen. Tänä jouluna pääsin viettämään juhlaa Adeliinan ja Alexin kanssa, joten juhlittiin perinteisesti sukulaisten kesken.

Tällä kertaa joulupöytä oli katettu mun vanhempieni luokse, minne meidän lisäksi saapui mun siskot perheineen, isovanhemmat sekä tädit perheineen. Päälle parikymmentä henkeä meitä taitaa yhteensä olla.  Aattona siis riitti ääntä ja hulinaa, mutta kun siihen on ison perheen kasvattina tottunut, niin tunnelma oli oikein kotoisa.

Kaikki oli taas niin ihanaa ja kaunista! Ruuat oli mahtavia ja niitä oli paljon.

Lapsille oli katettu oma pöytä. Tädilläni on pieni lapsi ja lisäksi siskollani on kaksi lasta. Pikkuväkeä tästä lähisuvusta löytyy siis viisi tyyppiä ja ensi vuonna vielä yksi vauveli lisää.

Lasten kattauksen nimikortit oli toteutettu hauskalla tavalla. Kuvien avulla vielä lukutaidottomatkin löysivät omat paikkansa pöydästä.

Koiralapsia joulun vietossamme oli mukana vain kolme kappaletta. Vanhempieni koira vietti aaton isovanhempieni luona, heidän koiransa seurana. Yhden siskoni koira kuoli hetki sitten, mutta kahden muun siskoni koirat Fido, Yoda ja Voldemort olivat mukana juhlahumussa.

Täällä vieraili tietysti myös joulupukki! Lapset saivat lahjaksi leluja, vaatteita ja kirjoja. Minä sain nimpparilahjojen lisäksi muutaman ihanan lahjan pukilta sekä rahakuoren. Kiitos.

Illalla vieraat lähti ja me jäätiin lasten kanssa tänne mun vanhempien luokse yöksi. Nyt aamulla ollaan syöty brunssia, leikitty uusilla leluilla ja katseltu lastenohjelmia. Lasten loppupäivä sujuu leppoisasti täällä touhutessa, mutta mun täytyy illalla hakea yksi ystävä Helsingistä tänne Turkuun.

Keskiviikkona koittaakin sitten taas arki, kun olen välipäivät töissä ja lapset päivähoidossa. Uudenvuoden Adeliina ja Alex saavaat viettää isänsä luona. Minä aionkin siskojeni kanssa järjestää täällä vanhempieni luona pienet bileet ystävillemme.

Mukavaa joulunaikaa kaikille!

Kommentit (4)

Siskosi blogissaan usein tuo ilmi, että teillä aikuiset eivät saa muita lahjoja kuin 10€ arvoisen arvotun lahjan. Kuitenkin pukki tuo rahakuoria, hämmentävää.

Kaipa tuolla on tarkoitus vähentää turhan tavaran määrää? Rahaa en laskisi turhaksi tavaraksi 🙂

Kuulostaa kyllä kerrassaan ihanalta tuommoinen iso sukujoulu <3 Olet onnekas! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X