Yleinen 13.2.2018
TEKSTI Eveliina

Ystävyyttä ilmassa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

ystävänpäivä

Kiitollinen ympäriltä löytyvistä ihanista ihmisistä

On mainiota olla edelleen hyvissä väleissä lapsuuden ystävieni kanssa. Vaikka yksi rakentaa taloa, toinen seikkailee maailman eri kolkissa ja erään elämä pyörii tiukasti kiireisen arjen ympärillä, niin kuitenkin silloin kun tavataan, voidaan jatkaa siitä mihin ehkä joskus kuukausia sitten jäätiin.

Työpaikka taas on rikastuttanut elämääni aivan uusilla, upeilla tuttavuuksilla. On mahtavaa olla osana työporukkaa, jossa kaikki ovat niin rennon mukavia, että tuntuu kuin takana olisi pitkäkin yhteinen historia. Joitakin työn kautta ystäviksi tulleita ihmisiä olen tavannut myös vapaa-ajalla.

Viimeisten parin vuoden aikana olen solminut monta tuoretta ystävyys-suhdetta myös ihan sattumalta. Kun hienoja ihmisiä on tupsahdellut eteen, en ole epäröinyt hymyillä, vaihtaa yhteystietoja ja tavata uudestaan. Aivan uusin tuttavuuteni tunnisti minut kaupungilla, tervehti ja jäi juttelemaan. Ennen eri suuntiin jatkamista, vaihdoimme puhelinnumerot ja nyt aiomme ensiviikolla tavata niin, että pääsemme istumaan alas ja tutustumaan toisiimme paremmin. Olen innoissani!

Niin ja paljastan näin ystävänpäivän kunniaksi kohdanneeni myös erään romanttisella tavalla kiinnostavan ihmisen. Hänen kanssaan viettämääni aikaa on vaikea pukea sanoiksi, mutta kerrottakoon, että minulla on ollut hänen seurassa oikein hyvä olla.

Ihanaa ystävänpäivää Teille kaikille ja kiitos minun upeille ystävilleni ystävyydestänne!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Miksi tällaisen asian pitäisi olla salaista tietoa? Tapasin mukavan ihmisen ja halusin kertoa siitä, en näe asiassa mitään outoa?




1
1 vastaus

Onko ihan heti pakko kertoa romanttisella tavalla kiinnostavan ihmisen tapaamisesta??




0
1 vastaus

Miksi tällaisen asian pitäisi olla salaista tietoa? Tapasin mukavan ihmisen ja halusin kertoa siitä, en näe asiassa mitään outoa?




1
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: