Laminaattilattian maalaaminen

Teksti

Remontti etenee kovaa vauhtia

Olen työpäivieni jälkeen hakenut lapset päiväkodista ja mennyt heidän kanssa remppaamaan asuntoamme tai sitten olen ajanut suoraan töistä asunnolle puuhailemaan ja päässyt nukkumaan vasta iltamyöhään. Viime viikonloppuna eksyin peräti kahtena iltana viihteelle, mutta yöhön asti venähtäneistä illanvietoista huolimatta, olin heti seuraavana päivänä tunnollisesti maalitela kädessä. Työni alkaakin pikkuhiljaa tuottaa tulosta ja asunto muotoutuu vähitellen mieleisekseni.

Olen nyt maalannut ylä- ja alakerran lattiat. Yläkerran lattia on maalattu kolme kertaa ja alakerran kaksi kertaa. Kun lattia on kovettunut rauhassa, puretaan yläkerrasta suuri vaatekappi pois ja tilalle rakennetaan hieman erilaiset kiinteät vaatehyllyt. Isäni osallistui remonttiin suunnittelemalla rappusten yläkerran päähän kaiteet. Rappusten aukko oli yläkerrassa hieman vaarallinen lapsille, joten päädyimme laittamaan sen ympärille kattoon asti nousevaa puurimaa. Kävimme sunnuntaina ostamassa puutavaran ja heti illalla pääsin näkemään toisen valmiin kaiteen. Eilen kaksi kaidetta olivat valmiina isäni autotallissa ja täytyy sanoa, että niistä tuli todella upeat! Laitan sitten kuvaa, kunhan ne on asennettu yläkertaan.

Maalaamisen pohjatyöt

Mun oma ja eniten aikaa vievä projektini on tosiaan ollut tämä lattian maalaus. Alakerran laminaatin alla on vanha lautalattia, mutta sen esiin kaivamisen sijasta halusin kokeilla laminaatin maalaamista.  Olen kokenut maalatun lautalattian kanssa elämisen entisessä kodissani ja nyt halusin kokea jotain uutta. Laminaatin maalaus ei ollut älyttömän työlästä, koska maalattavaa pinta-alaa ei ollut kovin paljoa, eikä asunnossa ollut ainuttakaan huonekalua siirrettävänä. En myöskään suojateippaillut mitään, sillä kun koitin laittaa lattialistoille teippiä, niin tuntui, että se tiukasti tarrannut teippi vahingoitti listoja enemmän kun mahdolliset maalijäljet. Koska maalini oli samaa, perusvalkoista väriä kuin listat, heitin toisinaan suurpiirteiseen tyyliini teippirullan menemään. Ennen maalaamista imuroin lattian ja pesin sen pesusoodavedellä, jonka tarkoitus on ilmeisesti rikkoa laminaatin pinta niin, ettei lattiaa tarvitse hioa. Soodapesun jälkeen pesin lattian vielä vedellä.

Laminaattilattian maalaaminen

Kuivuneelle lattialle maalasin yhden kerroksen tartuntapohjamaalia, jonka päälle sudin varsinaista lattiamaalia. Annoin maalin kuivua aina vähintään vuorokauden maalikerrosten välissä, vaikka Teknoksen maalipurkeissa sanottiin muistaakseni, että maali on kuivunut päällemaalattavaksi muutamassa tunnissa. Koska asuntoni on hieman normaalia sisälämpötilaa viileämpi (mikä saattaa hidastuttaa maalin kuivumista), eikä minulla ollut mikään kiire, odotin mielummin hieman kauemmin.  Yläkerrassa maalasin seinien reunustat ensin läpi pensselillä ja vasta sitten telalla. Totesin kuitenkin, että reunoissa maalausjälki oli silmiinpistävän erilaista ja sen häivyttämiseksi oli tehtävä telalla paljon töitä. Tästä viisastuneena maalasin alakerran huoneen reunat ja ahtaimmat kolot sellaisella pikkutelalla, mikä mahdollisti tarkemman maalausjäljen.

laminaattilattian maalaaminen

tartuntapohjamaali

Yllä olevissa kuvissa tummanruskea ja hieman kirjava laminaatti on maalattu yhden kerran Teknoksen vesiohenteisella tartuntapohjamaalilla.

maalattu laminaattilattia

Teknos lattiamaali laminaatille

Näissä kuvissa lattialle on sudittu yksi kerros tartuntapohjamaalia ja yksi kerros varsinaista lattiamaalia. Pinta on hieman appelsiinimainen, mikä johtunee siitä, että maali on kuvissa aivan tuoretta. Maalin kuuluisi tästä vielä hieman ”sulaa” ja telajälkien häivyttyä. Tähän alakerran lattiaan maalaan vielä kuitenkin yhden maalikerroksen ja toivon, että siitä tulisi mahdollisimman tasainen.

Käytössähän sen sitten vasta huomaa, kuinka onnistunut maalausprosessi ja maalin valinta oli, mutta tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Yläkerran valmis lattia tuntuu kivalta jalan alla, eikä asunnon vaikutelma ole niin halpa, kuin mitä se oli sellaisen kiiltäväpintaisen, kakkoslaadun laminaatin kanssa. Etenkin tällaisen yli satavuotiaan puutalon tunnelmaan maalattu lattia sopii oikein hyvin.

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Kauniin näköinen ? odotan kuvia valmiista rempasta! Itse täällä elelen toista viikkoa keittiöremontin keskellä, joten ihana katsella kun muilla tulee valmista ?

Avatar

Hei, en ollutkaan ajatellut että laminaatit voi maalata!
Miksi päädyit maalaamiseen etkä vaihtanut laminaattia?
Laadukkaidenkaan laminaattien neliöhinnat eivät huimia ole ja asennus on helppoa amatöörillekin (täällä yksi onnistuneesti laminaattialattian tehnyt ??‍♀️) .
Mielen kunnolla odotan lopullista fiilistäsi siltä miltä pinta näyttää ja sitten jonkun ajan päästä siinä miten maali on kestänyt kulutusta.

Eveliina

Hei!
Mielestäni maalattu lattia on kauniimpi kuin laminaatti, ihan siitä syystä vain.
Joo, päivittelen ehdottomasti fiiliksiä lattiasta!

Avatar

Maalattu lattia on kaunis!
Harva meistä valitsisi kaupasta seinilleenkään tumman ruskean tai keltaisen kuviollisia sävyjä, joten miksi niitä pitäisi lattiassakaan tuijotella?

Minkä maalin valitsit?
Niiden kestoissa on kuulemma eroa eri maalitehtaiden välillä.

Eveliina

Olen samaa mieltä kanssasi. Maalasin Teknoksen vesiohenteisilla, lattian maalaukseen atrkotetuilla, perusvalkoisilla maaleilla.

Avatar

Ennen kuva ois ollu kiva!

Vastaa käyttäjälle Emma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä