Olen niin kovin kiinnostunut, että nukkuminenkin tuntuu ajan haaskaukselta

Teksti

eveliinamatilda

Viimepäivät ovat kuluneet elämästä nauttien

Olen nauttinut pitkistä katseista, kosketuksesta, valloittavasta hymystä, turvallisesta kainalosta ja hyvistä keskusteluista, kanssani yllättävän samanhenkisen ihmisen kanssa. Uuteen tuttavuuteen tutustuminen on ollut niin intensiivistä, että moni muu asia on muuttunut toissijaiseksi. Kuten keskittymiseni ei muutaman viime viikon aikana ole ulottunut tämän bloginkaan pariin… Haluaisin vain kuunnella miestä, imeä pesusienen tavoin kaiken toisesta itseeni.  Haluan myös kertoa itsestäni kaiken, sillä ne monet minulle esitetyt kysymykset ja kuunteluuni käytetty aika, ovat saaneet minut tuntemaan itseni kiinnostavaksi.

On aivan uutta, että toisen kanssa tuntuu välittömästi luonnolliselta. En ole ennen päässyt nauttimaan olostani tällä tavalla toisen, tuntemattoman vaikutuspiirissä. Olen vain kellunut hyvässä olossa; voinut päästää mieleeni juolahtavat ajatukset ulos suustani, kiroilla silloin kun kiroiluttaa, vaieta, vaatia sekä laulaa autossa ja yöllä sängyssä. Toisen seuran helppoudesta iloitsemisen lisäksi, olen nauttinut omana itsenäni olemisesta, ilman liian suurta tietoisuutta itsestäni. Yksi suurimpia paheitani on ajatella mitä toiset ajattelevat. Nyt olen voinut asettua tilanteiden kuljettamaksi, olla analysoimatta ja vain nauttia. 

Kaiken edellä mainitun uuden ja upean rinnalla, myös auringonsäteillä sekä siskon  vastasyntyneen pojan tuoksulla, on ollut mielialaani kohottavia vaikutuksia. Miten kevein askelin pääsenkään kulkemaan kohti kesää ja sen tarjoamia seikkailuja!

Kommentit

10 kommenttia
Avatar

ihan nyt aiheen vierestä, mutta osaatko sanoa miksei blogisi postaukset enää tule Bloglovin fiidiin? Helmikuussa ne jostain syystä lakkasivat päivittymästä tuonne Bloglovinin sivuille.

Avatar

Ihana Eve ❤️

Eveliina

<3

Avatar

”Vastasyntyneen siskon”? Olisiko siskon vastasyntyneen pojan?

Eveliina

Hahha 😀

Avatar

Moikka. Miks sun blogia ei pääse lukemaan bloglovinin kautta? 🙁

Eveliina

Moi! En osaa sanoa.. Aiemminkin samasta asiasta minulta kyseltiin. Koitan tutkia asiaa.

Avatar

Tästä tuli sun puolesta niiiin hyvä mieli! Olet ansainnut onnesi. Ihanaa kesää teille ?

Eveliina

Kommenttisi pisti hymyilemään. <3 Kiitos! Ihanaa kesää sinullekin!

Avatar

Ihanaa, ihan samat fiilikset täällä kun on tavannut ihan vasta uuden ihmisen! Ja koko kesä vasta alussa! ^_^ <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä