eveliina matilda - Banneri

Lämmin ja rakkaudentäyteinen toukokuu on tehnyt tehtävänsä; olen aivan super onnellinen

Olen viimeaikoina lähinnä vain tehnyt asioita joista nautin. Olen laittanut Spotify-listan soimaan ja hukuttanut kotini pesuaineeseen. Tykkään hinkata pintoja, uunia, kodinkoneita ja laatikoita puhtaaksi. Siivouksen jälkeen on aivan mahtavaa kantaa tuore kukkakimppu pöydälle, freesata itsensä suihkulla ja ihastella ympärillä hohtavaa valkoista kämppää. Mottoni voisikin olla; Kun koti on järjestyksessä, elämä on järjestyksessä. Siivoamisen lisäksi olen kuluttanut aikaa lukien kirjoja ja hengaillen kirjoja minulle lainaanneen henkilön kanssa. Olemme yökyläilleet, kokkailleet, käyneet kävelyillä ja ulkona syömässä. On ihanaa kun olko-oven taakse jää virheetön koti ja edessä avautuu Portsan huikean kaunis, kukkia pursuava, puutalojen muodostama sisäpiha. Täydellisen sisäpihan ulkopuolelta taas löytyy valossa kylpevä mahdollisuuksien maailma! Menipä runolliseksi, mutta näin tämä ihastumisen kupla on minuun vaikuttanut. Edessä näkyy mahdollisuuksia, onnistumisia, ihania tapahtumia ja kohtaamisia. Hyvä jos jalkapohjat osuvat maahan kun hyppelehdin päivästä toiseen.

Kesän ihanat tapahtumat starttaavat todenteolla ensi viikolla, kun sisareni menee naimisiin!

Häitä onkin tässä jo odoteltu ja suunniteltu. Luojan kiitos päivä on kohta täällä ja ohi. 😀 Minulla on häissä rooli kaasona ja yksi tehtävälistaltani löytyvä kohta on hääohjelman suunnitteluun osallistuminen. Tässä pitäisi vielä ennen juhlaa pitää yksi palaveri kaasojen ja bestmanien kesken. Ohjelman suunnittelu on häiden kannalta merkittävä tehtävä, mutta kaikkein jännittävin hommani taitaa kuitenkin olla morsiusneitojen ja sulhaspoikien ohjailu alttarille kävelemisessä…

Eilen sain hoideltu yhden stressinaiheen, kun pääsin viimeinkin sovittamaan ompelijalta saapunutta mekkoani. Mekko on mielestäni todella överi, mutta ideana olikin, että me juhlaseurue olemme todella juhlavia,näyttävän morsiamen rinnalla. Poistatin mekosta kuitenkin laahuksen ja pukeudun korkojen sijaan juhlasandaaleihin, jotta tämä istuisi aavistuksen paremmin kesäjuhliin. Korkokenkiä en aio laittaa jalkaan, sillä haluan nauttia juhlasta kärsimättä kipeistä jaloista. Mua vähän jännittää esiintyä ihmisten ilmoilla näin ihoa myötäilevässä ja paljasselkäisessä paljettiunelmassa. Luulen kuitenkin selviäväni ja näyttäväni hyvältä, sitten kun häivytän pömppiksen jollain extramutoilevilla tukikalsareilla ja teippaan tissit ihoteipillä terhakoiksi. Avonaisen selän takia mekon alle kun ei voi laittaa rintsikoita. Iik, häät on ihan kohta!

Kommentit (9)

Kysymys, miksi välität ilkeistä kommenteista? Minä suodatan ne täysin enkä julkaise. Antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kateelliset huutelee. Sinuna laittaisin kuvan takaisin, koska muuten annat kiusaajille vallan kajota sinuun. Vahvuus tulee omasta itsestä.❤️

No eihän sulla mitään pömppövatsaa ollut! Todella kaunis olit mekko päällä. Ja mun mielestä sandaalitkin kuuluvat juhlaan, jos ne vaan on hieman juhlavamman näköiset. Itse en myöskään pysty pitään korkkareita jalassa ja aina juhlissa olen balleriinat jalassa. Ei korkkarit ole mitkään must-juttu juhlalookkiin.

Kerkesin nähdä alkuperäisen kuvan sinusta mekossa ja hyvältä näytit, itse en mitään pömppistä huomannut alkuunkaan.
Mun mielestä sandaalit on ok, tärkeintähän on että itse tunnet olosi mukavaksi ja jaksat jorata koko illan ilman kipeitä jalkoja.
Minusta on vaan niin käsittämätöntä että kaikkien näiden ”ketään ei kiusata” ja ”bodypositive” yms kamppanjoiden jälkeen tuntemattomat ihmiset kehtaa tulla kommentoimaan jotain roskaa vieraan ihmisen ulkonäöstä, luonnollisesti anonyymina. Ihan pistää suututtamaan, joka kerta kun näitä luen.
Huomasin että tää postaus poistui hetkeksi ja mietin, että olisiko morsian toivonut että puvut pidetään salassa viimeiseen asti, en olisi hetkeäkään ajatellut että joudut kuvasi poistamaan koska aikuiset ihmiset käy ulkonäköäsi arvostelemaan. Niin tai näin, olet upea ja kaunis sekä uskomattoman ja hyvä lahjakas kirjoittaja, muista se joka kerta kun joku pönkittää itseää haukkumalla sinua anonyymina. Ihanaa kesää!

Etkö itse saanut päättää millaiseen mekkoon pukeudut?

Sun vatsa ei kyllä mitään pömppistä oo nähnytkään!?
Toivottavasti paljetit ei hankaa käsivarsiin, tein joskus sen virheen että puin jonkun paljettitopin illanviettoon ja seuraavana päivänä oli ”allit” aivan järkyttäviä haavoja täynnä ?

??hyvälle fiilikselle, mutta
?? sandaaleille.

Eikää. Noi sandaalit on niiin ihanat koristekivineen ❤️

Mielestäni pienetkin korot luo ryhtiä ja pitää vatsalihakset automaattisesti tiukempina (ja hillitsee vatsan pömpöttämistä). Suosittelen hankkimaan mukavat, edes pienellä korolla varustetut kengät. Ja olen sitä mieltä ettei sandaalit kuulu juhliin. ??
Mukavaa, että elämässäsi kuuluu puhaltelevan kaikinpuolin lämpöiset tuulet!

Jatkan vielä, että toivottavasti et ajatellut tätä kommenttiani mitenkään tuomitsevana. Sinulla on kaunis vartalo. Tuntuu pahalta kun olet joutunut poistamaan kuvasi haukkumisen takia.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X