eveliina matilda - Banneri

Aivan ihanaa kesäkuuta kaikille! Täällä on toivuttu häähumusta ja palattu taas arkeen. -aivan ihanaan, pumpulin pehmoiseen sellaiseen. Kukoistavan ihmissuhde-elämäni päälle juhlittu rakkauden täyteinen hääjuhla, starttasi kesäni mitä loistavimmalla tavalla!

photobooth

Photobooth -seinä oli mielestäni juhlan hauskin ohjelmanumero

Siskollani oli lauantaina kerrassaan upeat ja onnistuneet häät! Kaason rooli teki juhlasta minulle jännittävän ja morsiamen ja minun sisaruussuhde teki päivästä erityisen tärkeän. Olipa hienoa, että meidän  siskoporukasta ensimmäinen on nyt hylännyt sukunimemme ja aloittanut elämän avioliitossa. Toivon todella kovin kokevani vielä joskus niin suuren rakkauden, että päädyn myös naimisiin.

Hääpäivämäärä oli kelien puolesta täydellinen, mutta näin kaason näkökulmasta alkukesä on juhlalle loistava ajankohta myös siksi, että nyt voi hyvillä mielin nauttia loppukesästä, ilman minkäänlasta stressiä. Vaikka meidän hääseurueella ei mitään älytöntä tehtävälistaa ollutkaan, niin tietysti juhla vaati meiltä kaasoilta jonkin verran suunnittelua. Hääpäivä oli täynnä aurinkoa, lasten naurua, tanssia, hyvää ruokaa ja juomaa, sekä sukulaisia ja ystäviä. Juhlien yksityiskohtiin voitte pureutua siskoni blogissa, kunhan tuore vaimo saa purettu päivän blogiinsa.

Innostuimme pusukuvaankin, mutta säästin teidät imelimmiltä yksityiskohdilta 😉

Kesän juhlat eivät toki vielä olleet tässä, sillä edessä on vielä yksi, minulle todella tärkeä perhejuhla, jota jo oikeastaan hieman sivusin viimeviikolla eveliinamatilda -Instagram-tililläni.

Onnea vielä kerran tuoreelle avioparille; Emilialle ja Topiakselle <3 

Kommentit (3)

Pakko kysyä, että vaihdoitko mekkoasi? Vai oliko sinulla päällä se kuvissa näkynyt bling-unelma kirkossa ja tämä sininen sitten juhlassa? Lähinnä vaan mietin että päädyitkö hylkäämään mekon tyhmien kommenttien takia?
Anyways, ihanaa että oot löytänyt rinnalle miehen! 🙂 oot sen ansainnut.

Aivan mahtavaa kun olet löytänyt jonkun ihanan elämääsi, sinä jos kuka ansaitset sen <3

Sinänsä vähän hupsua mainostaa instatiliä kun se on yksityinen, eikä pääse katsomaan… 🙁

Kiitos. 🙂
Seuraamalla onnistuu katsoa 🙂

Vastaa käyttäjälle E Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X