eveliina matilda - Banneri

Ymmärrämme itseämme ja valintojamme niin täydellisesti, omiin kokemuksiimme perustuen, mutta toisten elämää ja valintoja vain hyvin pinnallisesti, toisten kokemuksia huomioimatta. Tämä johtaa arvosteluun, tuomitsemiseen ja puuttumiseen asioissa, jotka ovat yksityisiä sekä yleensä avarakatseisuudella, myötätunnolla tai toisen asemaan asettumalla ymmärrettävissä.

Aina kun kerron viettäneeni aikaa perheeni kanssa, kohtaan negatiivista arvostelua sekä ihmettelyä elämäntyyliäni kohtaan

Meillä kaikilla on oma taustamme ja tapamme elää. Ilkeilijöille minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta ihmettelijöille haluan valoittaa syitä, miksi vietän niin paljon aikaa perheeni kanssa. Puhuessani perheestäni, puhun lapsuudenperheestäni. Isästäni, äidistäni, sisaruksistani ja heidän perheistään, omista lapsistani, sekä usein myös liudasta lähisukulaisiani. Nämä ihmiset muodostavat ryhmän, johon hyvin onnekkaasti olen syntynyt ja jossa olen koko elämäni elänyt. En tiedä mitään tärkeämpää, sillä kaikki muut elämästäni löytyvät asiat ovat tavalla tai toisella korvattavissa. Sinä et ehkä koe perhettäsi niin läheiseksi tai tärkeäksi, kuin minä. Minä en kuitenkaan arvostele sinua, vaikka et ikinä pitäisi mitään yhteyttä perheeseesi.

sydänkivi

Yksi ilkeän kommentoinnin kantavista teemoista on, että minä lapsineni, olen rasite vanhemmilleni.

Äitini ja isäni ovat hyvin ihmis- ja lapsirakkaita. He ovat luoneet suuren perheen ympärilleen ja heille on tärkeää, että olemme osana heidän elämäänsä. Äitini utelee lähes päivittäin kuulumisiamme ja seuraavaa vierailuamme. Vanhempani viettävät lapsenlapsiensa kanssa aikaa uimahalli- ja ravintolareissuin sekä kyläilyjen ja yökyläilyjen muodossa. Yhteyttä pidetään tiiviisti myös kirjein, videoin ja ääniviestein. Lomamatkan vuoksi pariin viikkoon venähtänyt erossaolo täyttää puhelimeni kyynelehtivien isovanhempien lapsenlapsilleen osoittamista tervehdyksistä. Silloin kun ei olla matkoilla, niin tapaamme viikottain. Joskus joka päivä. Isäni totesi pikkusiskoni lapsen nimiäisissiä, että maailman paras ääni on, kun kotona kuulee ulko-oven avautuvan, minkä jälkeen eteisestä kaikuu huuto ”Mummiiii! Ukkiiii!” Niin me tosiaan saavumme mukkilaan ja aina meitä vastaan saapuvat leveästi hymyilevät kasvot. Isovanhemmat kyykistyvät lattianrajaan, halaavat ja kohtaavat pienet ihmiset, kuin he olisivat maailman arvokkaimmat aarteet, sillä sellaisia lapseni heille ovat.

Miksi vanhempieni aito kiinnostus lapsiaan sekä lapsenlapsiaan kohtaan halutaan tulkita velvollisuudentunnon vuoksi suoritetuksi palvelukseksi? Miksi minun ja lasteni seuraa ei haluta ymmärtää vanhempieni kannalta positiiviseksi asiaksi?

Äitini kertoi, kuinka joku oli ihmetellyt hänelle, miksi aikuisilla lapsilla on omat avaimet lapsuudenkotiinsa. Ihmettelijän perheessä lapset soittavat ja sopivat tulostaan ennakkoon. Pohdimme avainasiaa kahdeksalle katetun, mukkilan ruokapöydän ympärillä ja tulimme siihen tulokseen, että jos meillä aikuisilla lapsilla ei olisi omia kotiavaimia, vanhempani joutuisivat olemaan jatkuvasti puhelimessa sekä avaamassa ovea. Naurahdellen päätimme jatkaa valitsemallamme tiellä. Mukkilan ovet ovat aina avoinna kaikille; lapsenlapsille, lapsille, kello 4.00 nukkumaan saapuneelle humalaiselle vävyehdokkaalle sekä ystävilleni, jotka toisinaan kysyvät, voidaanko kahvitella tai viettää iltaa mun vanhempien luona, kun siellä on niin mukavaa.

ukki

Isäni on rakentanut kodistamme niin kutsuvan, että harvase päivä se kerää meidät kaikki koolle, sosialisoitumaan, kokkailemaan, ruokailemaan, viettämään joulua sekä kaikkia mahdollisia kissanristiäisiä. Idealisti isäni virittää aurinkoisena päivänä jääkiekkokatsomon pihalle, suunnittelee pääsiäismunien etsinnän aikuisille lapsilleen, rakentaa puumajaa lasteni kanssa ja järjestää milloin mitäkin mieletöntä yhteistä puuhaa. Äitini taas houkuttelee meidät lähelleen ruokiensa avulla, mutta ennen kaikkea olemalla ihan vain oma lämmin itsensä, jonka kanssa voi puhua Tindertreffeistä, baari-illasta, lapsista, juoruista tai oikeastaan ihan mistä vaan sen hetkisistä kuulumisista.

Kuten muuallakin, myös lapsuudenkodissa vieraillessani minulta löytyy pelisilmää

Rakastan heittäytyä vanhempieni palveltavaksi jopa siinä määrin, että äitini perkaa minulle appelsiinista valkoiset rönsylät pois. Toisaalta kukaan ei kuitenkaan vain ota, antamatta itse mitään. Olemme hioneet perhedynamiikamme sillä tavalla mahtavaksi, että jokaisen kyvyt on valjastettu käyttöön niillä osa-alueilla, joilla olemme taitavia. Se hakee lapsia hoidosta joka pääsee ajoissa töistä, se siivoaa joka tykkää siitä ja se kokkaa joka osaa. Se leipoo synttäreille, joka nauttii siitä, se maksaa jolla on rahaa ja niin edelleen… Talouksia on ehkä monta, mutta kukaan ei hoida vain omaa tonttiaan, vaan kaikki auttavat, kaikkien puoleen voi kääntyä ja kaikille annetaan myös tilaa silloin kun sitä tarvitaan, myös isovanhemmille. Minä olen  sinkkuvanhempana saanut osakseni paljon apua. En kuitenkaan suostu häpeämään sitä, että olen elämäni suurimman kriisin keskellä ottanut vastaan minulle ojennetun käden ja kädessä roikkuvan pussin, jossa köllii lämmin lasagnevuoka. En myöskään väitä pärjääväni yksinäni, vaan ymmärrän olevani etuoikeutettu. Olen kiitollinen, enkä säästele sen ilmaisun suhteen.

”Toisaalta kukaan ei kuitenkaan vain ota, antamatta itse mitään.”

Puhun varmasti jokaisen siskoni puolesta, sanoessani, että meidän vanhempamme ovat parhaat mahdolliset. Uskon, että myös me lapset olemme heille juuri ne parhaat mahdolliset. Tällä hetkellä tuomme vanhempiemme elämään ohjelmaa, vastusta korttipeliin sekä lounas- ja kauppaseuraa. Opetamme äidille viimeisimmät meikki- ja hiustrendit, kuskaamme vanhempamme festareille ja keikoille, sekä jeesaamme siinä missä osaamme. Ihan viimeistään meistä on hyötyä silloin, kun ruuhkavuotemme ovat ohitse. Tärkeimmillämme olemme sitten silloin, kun vanhemmillamme ei enää muisti, aistit ja liike pelaa. Silloin me kaikki lapset, lapsenlapset ja ehkä lapsenlapsenlapset olemme täällä heitä varten. Koska sellainen on meidän perhe ja suku.

perhe

Kommentit (28)

Heippa!

Ihana teksti ja mahtava perhe! Tuollaiseksi paikaksi minäkin haaveilen oman kotini. Meillä on myös kohtuu läheiset välit sekä miehen että minun perheeseeni, mutta toivoisin niiden olevan silti aktiivisemmat – saman tyyppiset kuin mitä sinulla ja perheelläsi!

Tuohon negatiiviseen kommenttiasiaan: on varmasti todella tympeää kuulla sellaista. Osa kommenteista johtuu varmasti kateudesta (kaipuusta samanlaiseen?). Toki vaikkapa jos postasit joskus ehkä tän vuoden puolella tässä kesä-syksy välillä sun kuluista, että miten pienellä määrällä pystyt säästämään isot summat rahaa per kk. Niin ymmärrän, että osa haluaa muistuttaa (tai piikitellä, kun ilmaisevat asiansa niin rumasti) sinua siitä, että tilanteesi on ainutlaatuinen ja monella ei ole vastaavaa perhettä ympärillä ->jolloin he eivät voi elää yhtä vähällä. Ja siksi sitten ärsyyntyvät (suotta) tekstistäsi. Muista kuitenkin, että jokainen on itse vastuussa tunteistaan ja vaikka tuntuu varmasti ikävältä lukea niitäkin kommentteja, se on loppupelissä vain heidän oma ongelmansa vetää vihreää vihannesta nenään jne. Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi niin kuin haluat, kaikkea hyvää perheellesi <3

Tulipa hyvä mieli kirjoituksestasi 🙂 Perheesi kuulostaa ihanalta, ja niin sen pitäisi ollakkin että autetaan toisia tarpeen mukaan ja yhdessä olo on mukavaa. Meillä myös on lapsuuden perheessä lämmintä ja välitöntä yhdessä olo. Mummolaan on aina tervetullut olo. Arvostelevat kommentit johtuu kateudesta, sillä monet joutuvat pärjäämään yksin ja omat vanhemmat eivät usein jaksa auttaa tai olla läsnä arjessa. Mitäpä väliä on muiden kommenteilla, itse tiedät että asiasi ovat hyvin ja voit arvostaa sukuasi 🙂

Hei, elät sellaista elämää, joka on esimerkiksi Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa hyvin tavallista. Kutsuisin sitä ihanteelliseksi perhemalliksi. Älä välitä ainakin minun makuuni liian individualististen suomalaisten kommenteista vaan nauti upeasta perheestäsi. Tuo, jos mikä on valtava voimavara, jota kaikilla ei ole.

Terveiset Espanjasta!

Perkasin tässä juuri valkoisia rönsylöitä pois lapseni satsuman päältä ja muistin, että on jäänyt mieleen blogipostaus johon on ehdottomasti muistettava kommentoida.

Mun isä on kärsinyt vaikeasta masennuksesta reilusti yli 10vuotta sillä tavoin, että se on vaikuttanut minun arkeeni päivittäin. Isä jäi yksinhuoltajaksi sisaruspuolilleni äidin päihdeongelman vuoksi.
Myös omalla äidilläni päihdetaustaa.
Varhaisaikuisuus on ollut yhtä tahtojen taistelua monessakin asiassa omassa perheessä ja välillä tuntui ettei se helpota ikinä.
No se helpotti kyllä, vaikka samat huolet on edelleen aina takaraivossa vaikka arki sujuukin kaikilla jo hyvin.

Olen joutunut ottamaan suunnattoman suuren vastuun erilaisista asioista vuosien varrella ja kokemaan paljon asioita mitä en ikinä voinut kuvitella että tielleni tulisi, aiheutuen omista vanhemmistani.

Siitäkin huolimatta, että minä olen joutunut ottamaan paljon vastuuta ja en todellakaan ole saanut apua ja tukea silloin kun olisin sitä kaivannut, niin en ole siitä katkera.
Tänään on meidän perhe ja uskon, että kaikki tekevät kuitenkin parhaansa jotta jokaisella olisi hyvä. Emme riitele ja apu on lähellä kun sitä kaipaa. Nyt jo, puolin ja toisin.

Toivon kuitenkin itse olevani töysin vanhempieni vastakohta. Toivon etten ikinä tule omia lapsiani kuormittamaan samalla tavalla omilla asioillani kun omat vanhempani. Toivon myös ettei omien lapsieni tarvitse ikinä huolehtia taloudellisesta puolestani vaan täyttävät minun jäökaappini sijaan omaansa kun sen aina on.
Toivon että pystyn antamaan perusturvallisuuden tunteen lapsilleni ja että he olisivat aina tervetulleita lapsuuden kotiinsa missä äiti perkaa rönsylät pois ja kuuntelee mitä sydämellä on. Ja toivottavasti pakkaa myös lasagnea kotiin viemisiksi.

Oke ylpeä upeasta perheestäsi.
Aivan ihana lukea teidän perhedynamiikastanne.
Muutenkin iso kiitos upeasta blogista.
Sun postaukset on mukaansatempaavia ja huomaa että kirjoitat niitä sydän täysin avoimena.
Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää pimenevään syksyyn.

Meillä ei lapsen voi viedä mummolaan kun alkoholisuneita.En silti tunne kateutta vaan tahdon luoda samanlaisen perheen kuin sinun vanhempasi. <3 kaikkea hyvää teille.

Puhut ihanan arvostavasti perheestäsi. Pieni kateus iskee,kun aikoinaan entisen puolison kanssa muutettiin niin kauas molempien vanhemmista. Toki, oli hyvä saada etäisyyttä niihin ongelmiin joita molempien lapsuuden kodissa oli silloin. Sittemmin on ajoittain harmittanut tämä puolen Suomen mittainen välimatka, ei siksi että ”ilmainen” lapsenvahti kompanja on niin kaukana vaan siksi että se arvokas tuki ja ymmärrys mitä voisi saada vanhemmilta ja sisaruksilta jää puheluiden varaan, lasten suhde joka on lämmin ja läheinen nytkin isovanhempien ja tätien kanssa, voisi olla vielä tiiviimpi. Kukapa ei joskus haluaisi saada apua arkeen, niin ja sitä lastenhoitoakin.
Uskon että niin sinun kun minunkin vanhemmat osaa sanoa jos omat lapset ja lapsenlapset on jonain hetkenä enemmän taakka kuin ilon aihe.

Älä takerru kadehtijoihin!! Nauti ihanasta perheestäsi ja anna negatiivisten ihmisten olla.
Ei tarvitse millään muotoa puollustella omia hyviä perhesuhteita!

Mut on kans siunattu ihanalla perheellä, vaikka ainoa lapsi olenkin. Vanhempien luo voi aina mennä, siellä saa aina ruokaa ja avain on aina ovessa <3 Sitä varten ne vanhemmat on ja me heitä varten kun sitä tarvitsevat.

Ihmisiä ärsyttää koska ovat kateellisia. Oma tukiverkko on kansss hyvä, nähdään lasten toisia isovanhempia usein ja apua saadaan pyytämättäkn. Herättää kateutta ja ihmettelyä et miksi ne lapset on aina siellä. Iso perhe on rikkaus ♡

Meillä on melko samanlaista ja mikä rikkaus se onkaan lapsille. Pitäkää kiinni tuosta!

Ihana perhe, aivan kuten omanikin ❤️ Olemme hurjan onnekkaita, kun perhe on aidosti välittävä ja lapset nähdään elämän arvoikkaimpana asiana. Minkä ihanan välittävän mallin omat lapsemme saavatkaan. Ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan ja ehkä sitä kateuttaan ilkeillä kommenteilla, älä välitä.

Kyllä minulla ja molemmilla veljellänikin on avaimet lapsuuden koteihin. Ja myös minun vanhemmilla on avaimet heidän vanhempiensa(eli siis minun mummoloihin)luo. Eipä ole käynyt mielessäkään että siinä on jotain outoa 🙂 enkä koskaan soita ja sovi koska sopii mennä omaan kotiini…

Ihana perhe ❤️
Luulisin, että ilkeät kommentit ovat kateutta. Itse asun ulkomailla mutta vanhempani ovat aina tukena vaikka välimatkaa onkin. He myös ovat lentäneet hoitamaan lapsiamme, jotta pääsin mieheni kanssa muutaman päivän lomalle, ja kun lapseni sairastui pidempiaikaisesti ja vakavasti, he olivat täällä muutaman päivän varoitusajalla. Uskomaton voima, rakastan perhettäni ❤️ Ja minun perheeni myös on lapseni, mieheni, vanhempani ja sisarukseni perheineen.
Olet onnekas, minä myös.

Wau koskettava kirjoitus tuli kyyneleet 🙂 Kirjoitit kaikesta siitä mitä itsekkin haluaisin. Minulla on 2 lasta ja oma perheeni on vain äitini. Miehen puolelta iso perhe mutta isovanhemmat kiireisiä oman elämänsä kanssa ja aikaa ei ole lapsenlapsille. Harmittaa lasten puolesta. Kuullostaa että sä olet hyvin onnekas ja muut vain ehkä hieman kateellisia jos tollaista ikävää kommentointia tullut

Meillä on myös läheinen perhe, vaikka välimatkaa on 250 km. Harmittaa lasten puolesta, kun ikävöivät kovasti mummia ja pappaa ja serkkuja, kun ei pysty kovin usein näkemään. Toisaalta taas aina kun nähdään, jäädään yöksi puolin ja toisin ja se on ihan parasta. Lapset nauttii kun saavat olla mummolassa viikonkin putkeen. Myös isovanhemmat nauttii, viikon jälkeen kommentti on ”joko te joudutte lähtemään?”. Sydän särkyy aina aina eron hetkellä kaikilta. Olisin niin onnellinen, jos isovanhemmat ja sisarukset perheineen olisivat myös tavallisessa arjessa mukana. Avain löytyy minultakin vanhempieni kotiin, vaikka koskaan ei tule ilmoittamatta lähdettyä ajamaan pitkää matkaa 🙂

Itse voin myöntää olevani kateellinen. Kateellisuuteni ei kuitenkaan aiheuta sitä, että alkaisin haukkumaan teidän perheenne tapaa olla yhdessä ja välittää. Valitettavasti omat vanhempani ovat kiinnostuneempia esimerkiksi television katselusta kuin ajan viettämisestä lastenlasten kanssa. Onneksi on muita ihmisiä ympärillä, jotka ymmärtävät pienten ihmisten merkityksen.

Tavassanne elää on myös paljon hyvää huomioiden terveysnäkökulman. Isovanhemmat pysyvät vireinä ja muisti pelaa paremmin kun touhuilevat lasten ja lastenlasten kanssa. Omat vanhempani ovat jumittuneet telkkarin eteen ja se alkaa kyllä tosissaan näkymään muun muassa muistissa :(. Tähän pätee vanha kunnon sananlasku ”Vierivä kivi ei sammaloidu”.

Ihana postaus ❤️
Mulla on kanssa avaimet lapsuuden kotiin, ja vanhemmat on läsnä elämässä paljon. Apua tulee kun tarvitsee ja tulee apua vaikka en kehtais aina pyytääköän. Porukat vissii tuntee mut sit kohtuu hyvin.. 😘
Ite autan niitä sit aina parhaan mukaa ❤️
Ja se läsnäolo ja ilo mikä syntyy kun lapsenlapsi menee kylään, voi sitä rakkauden määrää ❤️

Musta toi on vaan niin ihanaa eikä tuossa ole mitään ihmeteltävää ❤️ Itse olen myös läheinen ison sukuni kanssa ja miehen tätä hankala ymmärtää kun hänen perheessä ollaan tekemisissä vaan lähiperheen kanssa. Mutta rikkaus se lapsillekin on kun on ympärillä välittäviä ihmisiä!

Ihana perhe ja suku teillä 🙂 En ymmärrä miten kukaan voi sanoa mitään pahaa tosta, vaikka kateushan siellä on taustalla varmasti. Meillä myös läheinen perhe, samaistuin tohon kriisiavun saamiseen! Mua ei hävettänyt omassa kriisissä ottaa ystäviltäkään apua vastaan, koska senkin tiedän olevan vastavuoroista. Onnea on laaja tukiverkko, se kantaa elämässä pisimmälle! Ja tuli melkein kyyneleet silmiin kun teidän isä muistuttaa niin mun omaa vaaria, jota ei enää täällä oo. Läheiset isovanhemmat on lasten elämässä niin suuri rikkaus 🙂

Mä olen seurannut tätä kommentointia pidemmän aikaan ja mua on ihan harmittanut sun puolesta!
Meillä on aina sisarukseni kanssa ollut avaimet vanhemmille, vaikka he ovat muuttaneet lapsuudenkodistamme pois.
Me poikamme kanssa vietämme aikaa useana päivänä viikossa nauttien yhteisestä seurasta. Olen niin kiitollinen siitä että minulla on maailman välittävimmät vanhemmat ja pojalla isovanhemmat.
Jos emme näe muutamaan päivään – soitamme videopuheluita.

Tiedän että kaikilla ei ole lämmin vastaanotto mutta on todella kurjaa vääntömällä vääntää että se olisi rasite heille tai heitä käytettäisin vain hyväksi.

Oikein hyvää syksyä sinulle! 😊

”En kuitenkaan suostu häpeämään sitä, että olen elämäni suurimman kriisin keskellä ottanut vastaan minulle ojennetun käden ja kädessä roikkuvan pussin, jossa köllii lämmin lasagnevuoka.”

Niin paljonpuhuva, kaunis virke molemminpuolisesta välittämisestä. Sinulla on jotain niin arvokasta, mitä muut kadehtivat. Kaikkea hyvää sinulle perheinesi <3 Hiiteen kadehtijat!

Kirjoitit todella lämpimästi perheestäsi.

Suuri perhe monessa sukupolvessa on rikkaus. Myös meillä on edelleen avoimet ovet sekä isovanhemmille että vanhemmille. Isovanhemmat tarvitsevat jo vastavuoroisesti meidön lastenlasten apua, vanhemmat taas tekevät meille ja lapsillemme ilolla ruokaa ja antavat apua kaikessa.

Kuitenkin kaikkeen tähän kuuluu myös se, että aina saa kieltäytyä seurasta. Vanhempammekin tarvitsevat omaa aikaa työnsä jälkeen, joten vaikka kuinka rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan, hekin tarvitsevat rauhaa ja hengähdystaukoa yhtä lailla kuin me lapsetkin.

”Saan” valitettavasti myös sivusta seurata sitä, miten toisten isovanhempien oletetaan hoitavan myös ne lapsenlapset automaattisesti. Ei kysytä jaksamista ja rutistaan, jos vanhemmat kieltäytyvät ottamasta lapsenlapsia hoitoon. Pienten lasten hoito on rankkaa, ja valitettavasti iän myötä se on vielä rankempaa.

Ehkä tämän tekstini ajatus oli vain se, että vaikka kuinka olisi lämmin perhe ja kaikki haluaisivat olla toistensa seurassa, pitää muistaa silti kunnioittaa kaikkien rauhaa ja ehkä lukea myös sieltä sanojen takaa sitä oloa. Jopa aikuisille lapsille on vaikea sanoa, että älkää tulko tänään. Koska tavallaan sitä haluaisi, vaikka ei jaksaisikaan.

En tiedä minkä ikäisiä vanhempasi ovat. He varmasti jaksavat vielä hyvin, mutta valitettavasti iän myötä jaksaminen vaan vähenee ja sitä on hyvin vaikea myöntää, sekä niiden vanhempien että lasten.

Mutta kuten kirjoitit, te autatte heitä vastavuoroisesti myöhemmin 🙂

Teidän perheenne kuulostaa aivan mahtavalta ja lämpimältä yhteisöltä! Tuo on myöskin niin harvinaista, että ehkä toiset ihmiset eivät vaan pysty siihen samaistumaan ja ajattelevat, ettei tuollainen voi olla mahdollista ja siksi puhuvat rumasti teistä. Toivottavasti tämä postaus heillekin avaisi teidän tilannettanne, ettei enää tarvitsisi spekuloida ja puhua rumasti asioista, jotka todellisuudessa ovat todella kauniita ja ihania! Kaikkea hyvää teidän koko perheelle! <3

Vaikka aina en usko, että kaikki ilkeät kommentit johtuisi kateudesta, niin tässä tapauksessa uskon, että syy on juuri se. Se, ettei meillä kaikilla ole mahdollisuutta noin ihanaan, suureen ja lämminhenkiseen perheeseen. Itse harvoin kadehdin, mutta hauska, sydämellinen ja läheinen perhe ja suku on yksi harvoista ja suurimmista kateudenaiheistani. Se kun on sellainen asia mitä ei voi itselleen tehdä tai järjestää vaikka olisi kuinka luja tahto.

Mutta ikävien ajatusten sijaan aina herkistyn ja olen aidosti onnellinen kun kuulen ja luen juttuja muiden ihanista perhetapahtumista ja toivon, että saan joskus omien lapsieni kautta sen suuren ja ihanan, maailman tärkeimmän perheen. Että minä ja lasteni isä saamme tehdä sen ihanan ja houkuttelevan kodin johon kaikki on aina tervetulleita ja jossa kaikki viihtyvät 🙂 Samalla yritän parhaani mukaan pitää omat sisarukseni ja äitini mahdollisimman lähellä, vaikka perheemme on rikkonainen ja kaukana idyllisestä.

Suurin toiveeni olisi, että ehdimme vielä tämän elämän aikana saada perheestämme kaikista vastoinkäymisistä ja rohtuneista väleistä huolimatta ehjän ja onnellisen. Sillä aikaa seuraan onnesta huokaillen muiden perheonnea 🙂

Samaistun!
Me näemme vanhempieni kanssa joka päivä. Laitellaan viestiä ja soitellaan. Lainataan autoa tai työkaluja puolin toisin, hoidetaan toisten lemmikkieläimiä, käydään yhdessä kaupassa ja haetaan toisten postipaketteja. Minulla ja aviomiehelläni on avaimet vanhempieni luokse ja heillä meidän. Siellä voi olla täysin kuin kotonaan ja painua vaikka suoraan päikkäreille tai mennä tekemään ruokaa keittiöön. Sitä tuntee olevansa niin kiitollinen kun on hyvät perhesuhteet! 🙂

Käsittämättömän ihanaa ja upeaa
♥♥♥♥♥

Teidän suuri perhe kuulostaa ihanalta! Meidän perhe on juuri sellainen, että kysellään koska voi tulla kylään. Vähän se harmittaa toisinaan jos ei sovikaan.

❤️
Meillä on kans todella läheiset välit perheen kesken. Mulle perhe on myös ollut aina kaikista tärkein. Oon niin kiitollinen että oon syntynyt perheeseen jossa saa apua sitä pyytämättä. Samalla tavalla aion huolehtia mun vanhemmista kun ne on vanhoja.

❤️How could we not talk about family when family is all that we got ❤️

Moi. Nostan hattua vanhemmillesi, ovat kyllä aivan ihania kun tarjoavat tämmösen mahdollisuuden. Näin kai sen pitäisikin mennä, valitettavasti jotkut vanhemmat ovat itsekkäitä ja kylmiä eikä halua elämäänsä kuin tietyt lapset perheineen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X