Millainen äiti, sellainen tytär

Teksti Eveliina

Muistan melko paljon omasta päiväkotiajastani

…päällimmäisenä ehkä sen, että koin erottuvani muista Viherkodon Repolais -ryhmän lapsista. Eikä syy eroavaisuuteeni ollut positiivinen. Työskenneltyäni itse muutama vuosi sitten hetken päiväkodissa, ymmärsin olleeni aikoinani juuri sellainen aavistuksen ärsyttävä hoitolapsi. Olin lapsi jonka mielestä säännöistä löytyi omalla kohdallani aina hieman joustovaraa.

Jos pastillipurkin lähettyvillä ei ollut valvojaa, lusikoin ruokailun päätteeksi taskuni täyteen pastilleja, joita sitten nautiskelin salaa nukkarissa tai tarpeen vaatiessa kävin pastillivarastoillani kauppaa muiden Repolaisten kanssa.

Systemaattinen pastillikavallus oli kuitenkin melko harmitonta sen rinnalla, mitä tein saavutettuani Repolaisten keskuudessa, hyvin arvostetun apulaisen roolin. Apulaisurani sijottui pääsiäiselle, juuri sille ajankohdalle, kun me lapset kilpailimme siitä, kenen kylvämä pääsiäisruoho kasvaa pisimmäksi. Näppäränä apulaisena hyväksikäytin asemaani ja pidempää sisälläoloaikaani siten, että ylikastelin muiden lasten rairuohot. En jäänyt vilpistäni kiinni, vaan voitin ruohonkasvatuskilpailun, muiden hämmästellessä hukkuneita rehujaan.

Muistan, etten aina kiinnostunut päiväkodin tarjoamista leikkimahdollisuuksista, vaan kaipasin toisinaan erilleni muusta ryhmästä. Eteinen oli vakituinen lymyilypaikkani. Erään kerran kuluttaessani aikaa eteisen penkillä, huomasin lähes kaikkien lasten kulkevan niissä samanlaisissa Kuoma-saappaissa. Ajattelin aikani kuluksi hieman sekoittaa pakkaa ja vaihtelin pareja keskenään. Iltapäivällä katselin huvittuneena, miten lapset lähtivät koteihinsa eripari Kuomissa, autuaan tietämättöminä.

Hoitajilla taisi olla kanssani pitkä pinna, enkä muista joutuneeni hankaluuksiin kuin yhden sijaisen kanssa.  Päätin kerran hieman näpäyttää tätä, minua kohtaan epäreilusti käyttäytynyttä aikuista. Tädillä oli alaselkään asti valuvat, vaaleat hiukset, joita muutama ryhmämme tyttö oli kampaamoleikin varjolla päässyt harjaamaan. Näin tilaisuuteni koittaneen ja soluttauduin mukaan leikkiin. Kun oli vuoroni toimia kampaajana, väkersin kaikessa hiljaisuudessa pitkän tukan niin solmuun, että kumilenkkejä leikattiin tädin tukasta irti toisen hoitajan avustuksella vielä pitkälle iltapäivään.

Myönnän olleeni jokseenkin kamala, jekkuileva pentu, mutta luulen, että turhautuminen yksipuoliseen ohjelmaan ja rohkeuteni toteuttaa nokkeluuttani, ajoivat minut jekkuihini. Ei niinkään pahaintahoisuus.

Näin tyttäressäni eilen paljon itseäni

Heräsin muistelemaan päiväkotiaikojani eilen, kun olin hakenut lapseni tarhasta ja tyttäreni totesi minulle auton takapenkiltä: ”En tee kuin korkeintaan kaksi jekkua päivässä”. Lausahdusta edelsi päiväkodin ulkoilualueella tapahtunut tilanne, missä tyttäreni jäi kiinni unilelunsa salakuljettamisesta ulos.

Jos kahden kodin välillä kulkevalle viisivuotiaalle tuo turvaa pieni pehmoeläin, niin mikä minä olen sitä häneltä riistämään?

Nuket ja pehmolelut ovat aina olleet merkityksellisiä esikoiselleni. Hänelle on tärkeää, että matkassa mukana kulkee aina joku ötökkä, mitä pitää hyvänä. Hän keskustelee pehmoleluilleen ja kuljettaa niitä kauppaan, ravintolaan ja oikeastaan kaikkialle minne meneekään. Minulle tämä sopii oikein hyvin. Jos kahden kodin välillä kulkevalle viisivuotiaalle tuo turvaa pieni pehmoeläin, niin mikä minä olen sitä häneltä riistämään?

Päiväkoti on kuitenkin asiasta erimieltä, sillä siellä arki ei toimi ilman yhteisiä pelisääntöjä. Sääntöjä ovat esimerkiksi; 1. Unileluja ei kuljetata pois nukkarista. 2. Oman lelun -päivä on vain erikseen henkilökunnan osoittamina päivinä. 3. Leluja ei viedä ulos.

Tiedän tyttäreni jo jonkin aikaa kiertäneen edellä mainittuja sääntöjä, jemmaamalla unilelun takkinsa sisään, ainakin iltapäiväulkoilun ajaksi. Useina kertoina olen hakenut lapseni parin tunnin ulkoilun päätteeksi pihalta, minkä jälkeen tyttäreni istuu köytettynä autossa, jokin pehmoeläin sylissään. En kuitenkaan ole kiinnittänyt asiaan huomiota, ennen kun eilen. Keskustelin päiväkodin lastenhoitajan kanssa siitä ”miksi tyttäreni on niin itsepäinen”, kun hän aamupiirissä säheltää omiaan, eikä keskity ohjattuun toimintaan. Siinä samalla tyttäreni veti takkinsa vetoketjua hieman alemmas ja vilautti minulle takinliepeiden lomasta pehmokissan päätä. Ele oli tarkoitettu vain minun silmilleni, mutta hoitaja sattui juuri oikealla hetkellä vilkaisemaan aamupiirihäirikkiöä ja huomasi Reimatecin kätköistä pilkistävän salamatkustajan. Asiallisena aikuisena hän puuttui tilanteeseen toruen lastani ja hämmästellen, kuinka unilelun salakuljetus koko ulkoilun ajan, on voinut olla mahdollista. Koin painetta olla erinomaisen hyvä ja puuttuva äiti, joten esitin hämmästynyttä ja matkin kasvoilleni varhaiskasvattajan toruvan ”minä olen aikuinen ja sinä lapsi olet rikkonut sääntöjä” -ilmeen.

Päästyäni lapsineni vihdoin pois painekattilasta ja pystyessäni olemaan taas oman itseni kaltainen äiti-ihminen, kysyin tyttäreltäni, onko hän harrastanut kyseistä toimintaa ennenkin. Lapsi tapitti suoraan silmiini ja vastasi lainkaan empimättä: ”Joka päivä”. Sääntöjen venyttäminen sai minut näkemään tuossa metrin mittaisessa olennossa itseni ja pettymyksen sijaan, olin salaa hieman ylpeä. Tyttäreni teki ehkä jekun, mutta valehtelun sijasta, hän vastasi rehellisesti. Olin ylpeä rehellisestä, jekkuilevasta pennustani ja siitä, että olen äiti jolle voi kertoa totuuden.

P.S Niin ja siihen aamupiiriongelmaan liittyen, minun olisi tehnyt mieli kysyä lastenhoitajalta, onko aamupiirin sisältö varmasti tarpeeksi mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa minun äärettömän nokkelalle naperolleni? Sillä itseltänihän löytyy omakohtaista kokemusta päiväkodin yksipuoliseen ohjelmaan turhautumisesta. Jätin kysymykseni kuitenkin kysymättä, vaikka olen melko varma siitä, että tyttäreni sähellyksen taustalla on jokin perimmäisempi syy kuin ”itsepäinen luonne”. 

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Olet kuullut tämän monesti ennenkin, mutta kirjoitat todella nokkelasti ja hauskasti. Ja kuulostaa siltä, että tyttärelläsi on todella huumorintajuinen ja mukavan rento äiti 😉

Minun tytölläni oli vielä viime keväänä päiväkodissa aivan ihana, sydämellinen ja huumorintajuinen hoitaja. Ja kas kummaa, hän oli lasten suosikkihoitaja. Ei kaikkea tarvitse niin vakavasti ja pilkuntarkasti ottaa 😊

Avatar

Käy sääliksi lastasi, jolla on tuonkaltainen äiti. Vanhemman tehtävä on opettaa lasta kunnioittamaan yhteisiä sääntöjä, onneksi hänellä on sentään päiväkoti jossa tuohon varmasti tartutaan tiukemmin jatkossa. Onnea vaan tulevaisuuteen, kun äärettömän nokkela lapsesi on kusessa koulussa kuraattorikierteessä kun jostain kumman syystä opittu ja kannustettu käytös puuttumattomuudella kukoistaa. Kuvittelepa millaisia tilanteita moinen luo myös kaverisuhteisiin; liekö tulee olemaan kavereiden vanhempien suosiossa kun ei tarvitse noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Suuntia on monta mihin asia voi eskaloitua, ole hyvä ja opettele olemaan lapsellesi ohjeistava äiti ajatellen hänen tulevaisuutta. Idiootti.

Eveliina

En usko, että kasvatan parhaillaan tulevaa ”kusessa ja kuraattorikierteessä” olevaa lasta sen takia, että lapseni tykkää kantaa pehmolelua mukanaan. 😀 Kommenttisi on täysin naurettava ja absurdi.
Meillä on sääntöjä joita ihanat, kiltit lapseni hyvin kuuliaisesti noudattavat. <3 Noudatamme myös ”yhteiskunnan sääntöjä” ihan joka päivä. En usko että pehmolelulla leikkiminen kannustaa tytärtäni rikoksen polulle tai tekee minusta äitiä joka ei puutu tai ohjeista.

Avatar

”Vanhemman tehtävä on opettaa lasta kunnioittamaan yhteisiä sääntöjä…”
Emme asu japanissa tai vastaavassa maassa joiden yhteiskunta pyörii laumakäyttäymisen voimin ilman yksilön vapautta.
Meilläkin on neiti joka ei täysin istu perinteiseen tytön rooliin. i ole huomaamaton ja kuuliainen.

Avatar

Hahaha voi että. Näen Eveliinan tässä suhteessa samanlaisena vanhempana kuin omani ovat aikoinaan olleet. Sääntöjä tottakai pääosin kunnioitettiin, mutta pieni jousto tai rajojen kokeilu siellä täällä ei ollut maailmanloppu (varsinkaan noin merkityksettömässä asiassa), vaan vanhemmat osasivat suhtautua lasten metkuihin myös huumorilla. Huumori ja kasvattaminen voivat kulkea käsi kädessä ilman, että lapsi on tulevaisuudessa ”kusessa”.

t. melko rentojen vanhempien lapsi ja (tästä huolimatta) kunnon kansalainen ja pian valmistuva luokanopettaja, joka aikoo myös oppilailleen opettaa, ettei elämää tarvitse ottaa liian vakavasti, ja että kaikkea lukemaansa ei tarvitse tahallaan ottaa ihan kirjaimellisesti, vaan voi mielummin katsoa asiaa hieman laajemmasta näkökulmasta 🙂

Avatar

Mä sanon että ihan mahtavaa! Mun mielestä tuo vain kertoo, että lapsesi on todella älykkäästi ovela ja sen voi toki nähdä negatiivisisena asiana mutta mun mielestä ihan mahtava luonteinen lapsi 🤭

Avatar

Mielestäni voisit hyvin sanoa päiväkodin hoitajalle aamupiiristä! Itse tulevana lastentarhaopettajana arvostaisin palautetta. Voisit myös kysyä lapseltasi miksei hän viihdy aamupiirissä?

Avatar

Just tämä! On niin erilaisia päiväkodin aikuisia ja niin erilaisia lapsia.
Toiselle aikuiselle aamupiiri vedetään päivämäärien vaihtoineen ja päivän läpi käymisineen hampaat irvessä läpi _joka päivä_ kun taas toinen aikuinen näkee arvokkaana myös sen, että maanantaina jokainen saa kertoa mitä teki viikonloppuna ja keskustella näistä ehdottomasti lapselle metkityksellisistä asioista (rakentanee muuten myös lapsen luottamusta aikuiseen, ja kukapa ei tykkäisi siitä että joku tekee just sun viikonlopun puuhista tärkeitä ja kiinnostavia) .
Tietysti,aamupiiri on myös oppimistilanne jossa odotetaan tiettyä käytöstä kaikilta ja mun mielestä opetellaan myös sitä miten omalla käytöksellä kunnioitetaan sitä muiden oikeutta olla ja osallistua aamupiiriin(pätee toki muuallakin toiminnassa),varmaan on aikuisen pelisilmästä kiinni sekin että osaa sitten tarvittaessa vaikka tiivistää sisältöä jos lapset alkaa olla levottomia. Vaikka eihän kaikki aina voi olla kivaa ja just mua kiinnostavaa.

Avatar

Noissa päiväkodin lelusäännöissä on ainakin kaksi liikaa. En käsitä, miksi lelua ei voi tuoda pois lepohuoneesta ja toisekseen, miksi lelupäivä ei voi olla joka päivä. Omassa työpaikassani (päiväkoti) on leluohjeistus, jossa lapsi voi tuoda päivittäin voi yhden lelun ja unikaverin. Hyvin toimii. Ulkosäännön ymmärrän siltä kantilta kyllä, että pyritään välttämään esim. hiekan kulkeutumista sisään.

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä