eveliina matilda - Banneri

Viikonloppuni meni aika sumuisissa tunnelmissa. Olin perjantaina leikkauksessa, jonka jälkeen olen lähinnä vain nukkunut tai ollut sellaisessa lääketokkurassa, etten muista viime päivistä juuri mitään.

Leikkaus ei ollut mikään vaarallinen taikka vakava, mutta siitä toipuminen on ainakin toistaiseksi ollut melko hirvittävää. Mulla on tosi vahvoja kipulääkkeitä, joiden nauttimisen jälkeen olo on ihan känninen. Jos taas yritän pärjätä miedommilla lääkkeillä, niin kipu on aivan valtava, kuten juuri nyt. Onneksi mulla on nyt ainakin kaksi viikkoa töistä sairaslomaa, niin voin huoletta olla lääkepöhnässä.

Näissä tilanteissa ystävien ja perheen merkitys korostuvat. Mun ihana ystävä on jeesannut mua valtavasti, eli käynyt kaupassa ja apteekissa, lämmittänyt kämppää sekä pitänyt seuraa ja minua pystyssä, kun olen ollut ihan kamapäissäni. Perheeni taas auttaa mua lasten kanssa. En saa kantaa mitään, enkä oikein kävelläkään, joten lasten kanssa oleilu ei myöskään onnistu.

Ihan pakko kehua Turun Pohjola Sairaalaa

Hiljattain avautunut Pohjola sairaala on aivan mahtava paikka, jossa lääkärit ja hoitajat ovat aivan mahtavia. Tilat ovat todella esteettiset sekä puhtaat ja odotusauloissa on tarjolla kahvikoneen antimet. Olen vieraillut sairaalassa muutaman kerran, enkä ole kertaakaan joutunut odottelemaan tai edes pyytämään mitään. Henkilökuntaa tuntuu olevan paljon ja aikatulut ovat aina pitäneet. Kaikki ovat myös olleet todella ystävällisiä minua kohtaan. Leikkaustilanteessa mua jännitti se nukutus, mutta hauskojen lääkäreiden ansiosta se oli oikeastaan jopa mukava kokemus. Heräämössä vieressäni taas päivysti yksi hoitaja, mikä sekin toi mukavan fiiliksen.

Meen vielä ensiviikolla käymään sairaalassa, mutta muuten parantelen itseäni nyt kotona. Palaan tänne blogiin taas heti kun pärjään morfiinia miedommilla aineilla!

Kommentit (12)

Tsemppiä paranemiseen! Meillä on myös koko perheellä vakuutukset op:ssa ja käytetty pohjola sairaalan palveluita paljon! On ihana huomata, kun menee lääkäriin että kaikki pelaa ja lapsen leikkauksin järjestyi hetkessä. Ja se ammattitaito on uskomatonta! eli mielelläni maksan kalliita vakuutuksia ja hyödyn niistä hyvänä palveluna, vaikka julkisellakin saisi palvelua… joskus. 😀

Hahaha ei oo totta 🙈🙈🙈😂 Hyvä trolli tää yks. 😂😂 Kerranki sai oikein kunnon naurut.

Minusta tässä maassa on ja kuuluu olla laadukas julkinen terveydenhuolto. Tällaisten sairaaloiden käyttö antaa eriarvoisuudelle jalansijaa, joten en itse niitä käyttäisi.

Paranemisia kuitenkin Eveliina!

Julkinen puoli oli niinkin laadukas, ettei sinne saanut leikkausaikaa 😂

Pikaista paranemista sinulle <3 & nuo alaarvoiset kommentit kandee jättää omaan arvoonsa!! Ne kertoo vain kirjoittajista ei sinusta .

Ei hyväluoja taas näitä kommentteja🙈
Pikaista paranemista sulle❤

Toihan on kiva ettei työ ja lapset häiritse ni voi keskittyy siihen minkä parhaiten osaa eli hyppii varattujen miesten sängyissä

Aikaa kyllä riittäisi. Mutta en koe ”varattujen miesten sängyissä hyppimistä” omaksi jutukseni, saati sitten parhaimmaksi taidokseni. 😀 En ole koskaan (ainakaan tietääkseni) hypännyt varatun miehen sänkyyn.

Ihme tapa pukea toisten naisten vaatteita ylleen ja kuvata itseään. Yms. Nykyään kaikki leviää somessa. Minkä taakseen jättää sen kyllä varmasti edestä löytää.

Mikähän näitä kommentoijia totta totisesti vaivaa? Ihan uskomatonta kuinka naurettavia kommentteja osaatte edes keksiä, saati kehtaatte julkaista?!! Paranemisia eve sulle ja ota iisii <33!

Ihme tapa kiusata toisia nimettömänä netissä. Yms. No mutta, tosiaan minkä taakseen jättää sen kyllä varmasti edestä löytää, sellasta se karma on.

Mutta oikeesti, jotain rajaa tähän oman pahan olon purkamiseen toisen blogissa. Jos ei tykkää, voi olla lukematta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X