eveliina matilda - Banneri

Meillä on hyvin kompakti koti, jossa ei ole ainuttakaan ylimääräistä neliömetriä. Silti mun oli pakko saada joulukuusi. Kuusen piti tietysti olla aito, sillä yritän parhaani mukaan vältellä muovia sekä kaikkea säilytystilaa vievää tavaraa. Metsän omistajien tyttärenä luonteeni ei antanut periksi ostaa puuta, vaan otin sahan kauniiseen käteen ja lähdin siskoni kanssa harhailemaan pimeään metsään. Sopivan oloinen kuusiparka löytyi ja kuljetin sen mopoauton kokoisella Fiestalla kotiin.

Kun ekaa kertaa katselin tätä (merkilliselle ja ainoalle mahdolliselle) paikalleen viritettyä joulupuuta, mua melkein itketti. Uskokaa tai älkää, mutta pimeässä metsässä, puhelimen taskulampun valokiilassa puu näytti jokseenkin erilaiselta! Sisustuskuvien kuusiin verrattuna tämä meidän puu on joka suuntaan sojottavineen ja harvoineen oksineen hyvin koomisen näköinen… Se on kuitenkin meidän puu ja ehkä se on vain omistajiensa näköinen? Hieman rönsyilevä, hassu ja väärässä paikassa.

Puun ulkonäkö ei vastaa ennakkoon luomiani mielikuvia, mutta kuusen tuoksu on paljon parempi kuin muistin. Ulko-ovesta sisään astuttaessa kasvoille lyö käsittämätön hajuyhdistelmä vanhaa hirsitaloa, joulukuusta sekä lasten leipomia kuusenkoristeita. Kyllä se niin vain oli, että kuusi – on se sitten kuinka koominen – viimeistelee joulutunnelman.

Tämän kauemmas on vaikea päästä jenkkityylisiä paksuin puuhkin sekä yhteen sointuvien palloin koristeltua kuusta. Tehtaiden sijasta suurin osa meidän kuusenkoristeista on valmistettu käsityönä ja ne ovat vanhemmiltani lainaksi saamiani. Vanhemmiltani taas löytyy mustavalkoisin koristein puettu, vitivalkoinen muovikuusi.

Ehkä meiltäkin löytyy jatkossa muovipuu tai sitten tällainen mini-pöytäversio, kun olen ensin muutaman viikon saanut imuroida varisevia neulasia puutalon rakosista.

Kommentit (10)

Eihän tuo ole pahan näköinen! Tuossahan on oksiakin tarpeeksi. Tuo paikka on hauska 🙂 Mun äidin kuusi on ulkona parvekkeella, kun muualle ei mahdu. Meillä on muovikuusi, koska olen ”tuoksuille herkistynyt”… ja monelle muullekin asialle; harmittaa se edellinen postaukseni (stressiin), anteeksi 🙁

Kaunishan tuo on. Sopii jotenkin hirsitalon tunnelmaankin ja voin vaan kuvitella, miten ihanan tuoksun se tuo. ❤️ Muista kastella, niin ei se juuri varisekaan.

Olisi kiva nähdä kotiesittelyä!

Niitä neulasis löytyy vanhn talon rakosista vielä ensi joulunakin. Se tuli huomattua viime viikonloppuna. Mulle kuusi tuo joulun, joten tänä vuonna taas!!!

Kaunis joulukuusi minun mielestäni. Muovikuusista en itse välitä ollenkaan.

Meillä on muovikuusi vain siitä pakosta, että olen itse hyvin allerginen kuuselle. Jo kosketus neulasesta saa ihon turpoamaan ja kutisemaan villisti. Ja se ihana kuusen tuoksu
– lapsuudelta se tuoksuu minustakin –
saa hengitykseni vinkumaan. Edes allergialääkkeistä eo ole apua joulukuusen kestämiseen, vaan aito kuusi on ollut pakko korvata muovisella.

Muovinuusen voi saada vaikuttamaan ekologisemmalta, jos sen ostaa kierrätettynä. Ihan uskomaton määrä muovikuusia nimittäin lentää joulun jälkeen roskalavalle siinä missä aitonin kuusi.
Tahdotaan toisen värinen tai paremman mallinen.
Ja myönnä , on se uusi kuusi ollut omallakin haavelistalla. Kymmenen vuotta sitten muutettiin tähän kotiin ja vanha kuusemme on aina vain liian lyhyt nykyiseen, vähän korkeampaan olohuoneeseen.

Toinen keino tehdä muovisesta kuusivalinnasta vähän siedettävämpi teko onkin ostaa kerralla sellainen, halpa tai kallis, kuusi, joka varmasti on ”just eikä melkein”. Sellaista ei tule hetken mielijohteesta heitettyä menemään.

Ihania vinkkejä, kiitos! Ja tsemppiä allergian kanssa!

Eikö (aidon) joulukuusen hankkiminen nyt ole aika aikaista?🤔 Mahtaako kaikki neulaset olla varissut jo ennen aattoa…

Viisaammat kertoi että ei. 😀 Eihän aattoon ole kuin kaksi viikkoa, enkä minä edes ole aattona kotona, eli ei kai sen niin väliä

Kiitos! Ihanaa että on kuitenkin kuusi! Oli se sitten muovinen tai parvekkeella. 😀 Ei mitään syytä pahoitella. Ihanaa joulua sinulle!

Vastaa käyttäjälle Kanlis Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X