eveliina matilda - Banneri

”Viime vuoteen mahtui paljon hienoja yksittäisiä hetkiä, mutta pääpiirteittäin vuosi 2017 on ollut elämäni hankalin. Vuoden vaihtuminen tuntuikin haikean sijasta helpottavalta. Uudenvuodenlupaukseni on arvostaa itseäni ja jättää omaan arvoonsa ne jotka eivät minua arvosta.” //Eveliina 2.1.2018

Muuttojen, asuntoremontin, oikeustaistelun ja villien suhdekuvioiden vuoksi, kulunut vuosi on ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen. Tässä nyt vuotta muistellessani, minulle tulee kuitenkin hyvin rauhallinen olo. Oloni johtuu ennen kaikkea siitä, että annoin vuodelle tekemäni lupauksen johdattaa minua, minkä myötä tunne-elämäni palikat asettuivat parempaan tasapainoon. Huomasin loppukesästä päässeeni kokonaan irti minuun myrskyisästi vaikuttaneen ihmisen otteesta ja siitä eteenpäin eloni on ollut kepeää. Kiiltokuvaperheestä haikailun sijaan kuorrutan ne muut minulle jaetut kiiltokuvat glitterillä itse. Tällä hetkellä pieni hulina tuntuu oikein hyvältä vaihtoehdolta tasapaksulle perhe-elämälle.

Kun näiden henkisten juttujen lisäksi lasten asiat ovat mallillaan, kotimme täyttää toiveemme ja asiat ovat vaatekaappeja myöden järjestyksessä, niin sisälläni velloo mukava rauhallisuus. Vuosi 2018 piti sisällään valtavasti iloa, uusia ystäviä, vanhoja ystäviä, lasten syntymiä, häitä, matkoja, rakkautta, hellettä, bileitä ja terveyttä. Enkä minä malta odottaa mitä kaikkea vuodella 2019 on annettavaa tähän hurjan arvaamattomaan elämään.

Niin ja kun viime vuoden lupaus vaikutti minuun niin valtavan positiivisesti; lupaan tänä vuonna arvostaa enemmän läheisiäni ja tuoda sen heille ilmi useammin. Hyvää uutta vuotta!

Kommentit (4)

Ihanaa uuttavuotta! Oon jatkuvasti vilkuilemassa joko on uusi postaus ilmestynyt, aina karvas pettymys kun ei uutta näy x) sun blogi on mun lemppari ja olen myös sitä useamman vuoden lukenut. Sulla on kyllä taito kirjottaa asiat niin kiinnostavalla mutta silti niin ’normaalilla’ ja maanläheisellä tavalla, olet juuri se kun olet. Jatka samaan malliin, oot varmasti ihana äiti sinun niin kauniille lapsille.

Kiitos taas tästä vuodesta! Olen lukenut blogiasi aivan ensimmäisestä postauksesta lähtien. Tämä on edelleen suosikkini ja ainoa blogi, joka vuosien varrella on jäänyt seurantaan. Blogisi rehellisyys, mukaansa tempaava kirjoitus, tunnemaailma, kaikki. Saa lukijan uppoutumaan täysin!

Adeliina on kasvanut aivan hirveästi ja yhdennäköisyys äidin kanssa on kyllä täysin sama!

Onnea, iloa, rakkautta, jne vuoteen 2019! Jään odottamaan innolla ensi vuoden postauksia 😍

Kiitos tästä aivan ihanasta kommentista, joka motivoi kirjoittamaan. Toivon myös sinulle paljon onnea ja iloa ensi vuodelle! <3

Kiitos samoin. 🙂 Ja kiitos kehuista myös! Avan ihana, hyvänmielen kommentti. Koitan parhaani mukaan keksiä kirjoitusaiheita… Ideoita saa toki heitellä myös!

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X