eveliina matilda - Banneri

Minusta on aina mukava kuulla minkälaisten sattumien kautta pariskunnat ovat ajautuneet samalle elämänpolulle. Ajattelin, että ehkä teistäkin olisi mukava kuulla hieman mun ja Pepen taustaa!

puutalon hellahuone

Olemme tienneet toistemme olemassaolosta jo suurinpiirtein kolme vuotta. Emme kumpikaan millään muista milloin olemme tarkalleen ottaen ensimmäisen kerran tavanneet, mutta varhaisimpia yhteisiä muistojamme lienee kaveriporukan kesken tehty laivamatka. Risteilyn jälkeen olemme törmänneet aina silloin tällöin yhteisen ystävän kautta, mutta emme vielä tuolloin ajautuneet puhelinnumeroiden vaihtoa syvällisempään suhteeseen.

Viime kesänä muutin Pepen kotikulmille Portsaan, mutta olimme edelleen hyvin vieraita toisillemme. Eräänä iltapäivänä ystäväni Emppu saapui luokseni kokkailemaan. Kun safkaa sitten valmistui kovin reilusti meille kahdelle, ajattelin kutsua naapurin jeesaamaan. Pepelle ei sillon parsa maistunut tai sitten hänellä oli oikeasti jotain parempaa tekemistä, sillä hän kieltäytyi kutsusta. Vaihtelimme kuitenkin silloin tällöin kuulumisia tekstiviestitse ja muutaman viikon päästä treffasimme lähikuppilassa bissellä. Vietimme ensimmäistä kertaa aikaa kahdestaan ja illan edetessä huomasimme meillä olevan muitakin yhdistäviä tekijöitä kuin kotikortteli. Pepe tutustutti minut vielä saman illan aikana omiin, huippuihin ystäviinsä. Mun ystävät ja siskoni Pepe tunsikin jo sieltä kolmen vuoden takaa ja yhden siskoni miesytävän kanssa hän on ollut tekemisissä reilusti yli kymmenen vuotta. Yhdessäolo kävi siis melko luontevasti ja tämän ensimmäisen baari-illan jälkeen vietimme oikeastaan kaiken vapaa-aikamme yhdessä.

Tässä me nyt nökötetään samassa hellahuoneessa, medialaitteet sylissä. Pepe etsii etuovi.com:ista inspiraatiota remppaan ja minä murahtelen sille vastaukseksi, kun se koko ajan jutuillaan keskeyttää tämän tekstin kirjoittamisen!

Kommentit (3)

Se on totta, että ihmisiä ihmeen paljon kiinnostaa tietää, miten pariskunnan osapuolet ovat tavanneet toisensa. Kai se on jotain ikuista kaipuutamme (aina uuteen) rakkauden huumaan, ja jo toisten rakkaustarinoiden syntyjen kuuleminen auttaa tähän nälkään yhdessä elokuvien, kirjojen jne kanssa. Kun iso osa ei kuitenkaan halua tai pysty omassa elämässään toteuttamaan aina uusia suhteiden alkuja! =)
Vielä enemmän, muuten, kuin ”normipariskuntien” tapaamiset, ihmisiä kiinnostaa se, miten kaksi eri kulttuurista tulevaa on kohdannut toisensa! Se kysytään hyvin usein ensimmäisenä kysymyksenä, kun tulee puhetta että on suhteessa ulkomaalaisen kanssa. Kahden suomalaisen suhteesta ei heti aleta tuota kysymään, vaan vasta pidemmän juttelun jälkeen, jos silloinkaan. Kokemusta on, olen naimisissa italialaisen kanssa =).
Anna / Mustikkapasta – blogi

Oon niin onnellinen sinun puolesta, ihanaa luettavaa!

Komppaan kaimaa 110 %
😊😊😊

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X