Lapsettoman viikonlopun hyvät puolet
Lapset lähtivät viime torstaina isälleen ja aika on sen jälkeen kulunut pitkälti juhlien. Torstaina biletin Pepen kanssa työpaikkani juhlissa Olavi Uusivirran tahdissa. Perjantaina vietimme työporukalla kahden työkaverini läksiäisiä ja lauantaina luonamme vieraili kavereita. Sunnuntaina rauhoituimme Pepen kanssa kaksin kotosalle ja yritimme nauttia rauhallisuudesta. Avasin telkkarin rikkomaan hiljaisuutta ja koitimme tuloksetta keksiä tekemistä. Sitten Pepe sanoi sen ääneen: ”oispa lapset täällä.” Mulle nousi heti kova ikävä pikkutyyppejä kohtaan ja muistuttelin itseäni siitä, että tiistaina me taas nähdään ja voi miten hauskaa meillä sillon taas on! Vuoroviikko-vanhemmuuden positiivisin puoli on ehdottomasti se, että sitten kun ne lapset ovat tässä lähellä, heistä osaa nauttia täysillä. Ikävä taas on hyvä motivaattori keksiä kivaa ohjelmaa niille päiville kun lapset ovat luonani. Etenkin nyt kun Pepellä tuntuu olevan joku perhe-elämän alkuhuuma päällä, me ollaan otettu kaikki ilo irti lasten kanssa olemisesta.
Innostuin pohtimaan lisää lapsivapaan hyviä puolia ja heti seuraavana mieleeni tuli runsas parisuhdeaika, jonka positiiviset vaikutukset näkyvät tietysti myös lapsille. Säälini kahden kodin välillä kulkevia lapsia kohtaan pysyykin hallinnassa sillä ajatuksella, että lapsia on aina viikon jälkeen vastassa uudet, mutta energiset aikuiset, jotka ovat taas sen viikon vain lapsia varten. Minä olen järjestellyt omat menoni melko hyvin niille lapsettomille viikoille. Pyykinpesun pyrin ajoittamaan niille päiville kun lapset eivät ole luonani, niin sitten lapsiviikkojen iltoina ehdin esimerkiksi pyykin ripustamisen sijasta lukemaan iltasatuja. Myös isommat kauppareissut me hoidetaan Pepen kanssa mielummin kaksin, kun paikasta paikkaan siirtyminen on vaivattomampaa. Lapsetkin hyötyvän siitä, että eivät pitkän päiväkotipäivän päätteeksi joudu väsyneinä vaeltamaan ruokakaupassa.
Emme sunnuntaina keksineet sen kummempaa tekemistä, joten päädyimme tekemään asioita, joita lasten kanssa ollessa ei oikeastaan tule tehtyä. Kokkailimme ruokaa aikuiseen makuun, minkä jälkeen Pepe katsoi autosarjaa ja minä aloitin uuden kirjan. Uusi kirjani vaikuttaa ainakin alun perusteella todella mielenkiintoiselta. Feministiseksi suurteokseksi luonnehditun Voiman genre ei todellakaan ole sitä minulle perinteisintä, mutta kirja vei minut heti ensimmäisten sivujen myötä mennessään.
Vaikka taustalla on aina pieni ikävä lapsia kohtaan, oli mulla kieltämättä torstaista lauantaihin ihan huippuhauskaa. Enkä sunnuntainakaan pistänyt kovin pahakseni niitä monia tunteja, kun sain irtokarkkeja imeskellen uppotua keskeytyksettä kirjaani.
Kommentit (1)
Tästä ei juuri puhuta, kiitos kun kirjoitit!
Eroperheet ovat nykyään ihan normaali juttu. Jokainen tuntee jonkun, joka on lähivanhempi lapsilleen vain osan viikosta tai kuukaudesta.
On tietysti itsestään selvää, että silloin, kun lapset ovat toisaalla, on aikuisilla mahdollisuus elää todeksi toisenlaista, sellaista ”aikuisten”, arkea. Parisuhteelle tuo kahden erilaisen arjen yhdistelmä on myös huikea mahdollisuus.
Ja toki toki, eroissa on kurjatkin puolensa ja kahteen kotiin jakautunut vanhemmuus tuo omat ongelmansa. Ja ikävän. Mutta silti. Mustavalkoisuuden sijaan tässäkin asiassa on niitä muitakin sävyjä.
Ydinperheen äitinä moisesta on hetkittäin saattanut olla jopa kateellinen.
Toisinaan vapaista viikonlopuista tulee uudelle parille myös uusi normaali. Kun sitten niitä yhteisiäkin lapsia on hankittu, onkin ollut yllätys, kun he ovatkin kotona ihan aina, myös ”parittomina viikonloppuina”. Näitäkin vuodatuksia on kuultu, kun on niin raskasta, kun tuota nuorimmaista ei saa viikonlopuksi mihinkään, vaikka toiset lähtevät.
Ydinperheen ”pienisieluisena” äitinä olen ollut kykenemätön jakamaan silloin sympatiaa 😉
Mutta erittäin hienoa, että osaat nähdä aikuisten viikonlopuissa myös niitä hyviä puolia 👍🏻