eveliina matilda - Banneri

Nauroin ääneen kun joku kommentoi aikaisempaan kirjoitukseeni jotain tämän tyylistä: ”…tuollaista se teinirakkaus on…” En nimittäin ole pitänyt itseäni teininä enää muutamaan vuoteen, enkä kyllä Pepeäkään enää ihan teini-ikäiseksi miellä. Täytin tänä vuonna 24, mikä on varmasti monen minua vanhemman mielestäni vielä nuori, mutta tuskin nyt sentään teini. Kommentista erityisen hauskan teki Pepen kaukana teini-iästä oleva ikä, mitä kommentoija ei tietenkään voinut tietää. Ennen tätä kommenttia, en edes ajatellut että ikäeromme olisi niin erityinen asia, että se pitäisi erikseen täällä kertoa. Ikä kun ei ihmistä tarkastellessa ole loppujen lopuksi kovin tärkeää, ainakaan minulle. Onhan se aina tietysti mukava uudesta tuttavuudesta tietää, niin sitä voi sitten verrata omiin olettamiinsa ja ehkä jopa yllättyä. Tekin saatatte yllättyä Pepen 38-vuoden iästä tai siis meidän 15 vuoden ikäerostamme.

En alkujaankaan ajatellut ikäeromme olevan este parisuhteelle

Kumppanini korkeampi ikä ei ole ollut minulle mikään ongelma, sillä minulla on paljon itseäni vanhempia ystäviä. Sain lapseni kovin nuorena, minkä johodosta olin lähes poikkeuksetta äitikerhojen nuorin mimmi. Sama elämäntilanne yhdisti minut monen yli kolmekymppisen kanssa, enkä sen jälkeen ole ajatellut, että ikä voisi millään tavalla rajata sitä ketkä ovat ystäviä keskenään. Työkaverinikin ovat lähes kaikki yli kolmekymppisiä ja uuden työpaikan myötä ystävystyin todella hyvin erään äitini ikäisen naisen kanssa.

Kuten olen aiemmin kertonut, niin Pepen kanssa tapasimme ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten yhteisen ystävämme kautta. Vietimme aikaa laivamatkalla kaveriporukassa, jonka nuorin henkilö taisi olla 18-vuotias serkkupoikani ja vanhin silloin 36-vuotias Pepe. Loput olimme sitten jostain siitä välimaastosta, mutta jutut olivat kaikille yhteiset tai vaikka jutut olisivatkin olleet erilaiset, niin useimmiten se aiheutti lähinnä huvittavia tilanteita.

Erottuani lasteni isästä, treffailin itseäni muutama vuotta vanhempia miehiä lähinnä siitä pelosta, että useimmat ikäiseni miehet eivät ole välttämättä valmiita perhe-elämään. Lapseni saivat minut välttelemään kumppaniehdokkaita, jotka saattaisivat vielä muuttaa opiskelupaikan perässä toiselle paikkakunnalle tai halusivat lähitulevaisuudessa nähdä maailmaa reppureissaillen. Näin jälkeenpäi ajateltuna olin itse melko kapeakatseinen, mutta ehkä eroon päätynyt suhde lähes itseni ikäisen kanssa ajoi minut ennakkoluuloihini.

Miten suuri ikäero ilmenee

Välissämme olevat 15 vuotta eivät juurikaan näy yhteiselossamme. Meillä on hyvin samankaltaisia ajatuksia ja odotuksia elämältä, enkä usko eroavaisuuksienkaan johtuvan ikäerosta. Lähihistoriasta puhuttaessa ikäeromme kuitenkin yleensä näkyy, kun minä en muista tai tiedä joitain tapahtumia tai henkilöitä. Kuuntelen mielelläni Pepen kertomuksia siitä, kuinka maailma pyöri silloin kun hän oli lapsi ja nuori. Pepe tietää elämänkokemuksensa ansiosta paljon mielenkiintoisia asioita ja löydän itseni usein hämmästelemästä jotain hänen tietoaan tai taitoaan. Oma elämäni tuntuu lyhyeltä ja tylsältä, kun kuulen miten Pepe silloin joskus omisti tuollaisen veneen tai auton, asui siellä sun täällä ja touhuili vaikka ja mitä… Itse kävin koulun, suoritin ajokortin, sain lapset ja olen nyt tässä. Noo, onneksi ehdimme todennäköisesti kartuttaa yhdessä vielä monia muistoja ja aikoja!

Uskon vahvasti suhteemme onnistumiseen, sillä minulla ei ole ollut kenenkään muun kanssa näin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suuri ikäeromme luo oikeastaan ainoan suhteeseemme liittyvän pelkoni, eli yksinäisen vanhuuden. Pelkään, että emme koskaan ehdi viettää yhdessä eläkepäiviämme ja että Pepen kuoltua minä joudun elämään yksinäisen vanhuuden. Mielestäni vanhuksena on tarkoitus yhdessä oman rakkaan kanssa kytätä kellosta täsmälliset kahvinkeittoajat, päivitellä sitä mihin tämä maailma on menossa ja valitella kilvan vaivojaan. Tästä pelosta johtuen yritän patistaa Pepeä terveellisiin elämäntapoihin, eli esimerkiksi tarjoamaan osan omasta jälkiruuastaan minulle. Ja yleensä hän tarjoaakin.

Kommentit (17)

Olipa ihan kuin omista ajatuksista tämä kirjoitus 🙂 piti lukea jo ajat sitten, mutta tuli silloin vastaan jossain sellaisessa tilanteessa että en ehtinyt lukea, ja nyt muistin tän! Itse ajattelen, ettei ikäero ole se syy miksi suhde vanhemman kumppanin kanssa oikeasti päättyisi eroon. Omalla kohdalla pidän melkeinpä todennäköisempana sitä, että eroaisin omanikäisestäni kuin nykyisestä 18 vuotta vanhemmasta miehestäni 🙈 eikä se ikä ole muutenkaan tae siitä että kaikki toimii, ennemminkin se että omaa samankaltaiset arvot ja ajatusmaailman johtaa hyvään lopputulokseen. Itsellä on myös käynyt mielessä tuo vanhuus, ja huvittaa ajatus siitä, että mies jää eläkkeelle siinä vaiheessa kun itse on uran parhaimmassa nousukiidossa 😄 tällä hetkellä tuntuu parhaimmalta elää päivä kerrallaan, ja nauttia yhteisestä matkasta. Parasta olisi jos kaikki uskaltaisi hypätä mukaan siihen mikä tuntuu itsestä parhaalta, koska eihän sitä tiedä vaikka täältä lähtisi itse ennen sitä vanhempaa kumppania syystä tai toisesta 😊 ainakin meidän kohdalla samat asiat ovat saavutettavissa tässä suhteessa kuin missä tahansa muussakin ❤️ nauttikaa toisistanne ❤️

Mielenkiinnosta kysyn miten sun vanhempasi/perhe ovat ottaneet ikäeronne? 🙂 Onko tullut mitään kommentteja? Toki ikä on vain numero:) Kaikkea hyvää!

Hei! Ei ole tullut mitään kommentteja. Ainakaan ikäviä sellaisia. Mulla on erittäin avarakatseiset vanhemmat, joilla on oikeastaan itsellään melkein yhtä suuri ikäero kun mulla ja Pepellä. Isovanhemmillani oli myös iso, ellei jopa isompi ikäero. 😀 Kiitos, kaikkea hyvää sinullekin!

Jahas nuoret naiset…Ottakaas sellainen kanta että ei ole niin 100 varma juttu että puolisonne lähtee ensin….Kaikkea voi elämässä tapahtua ja voi tapahtua sekin että ero tulee muutaman vuoden päästä…elikkä eläkää tässä ja nyt menttaliteetilla

Nyt osui tämä aihe ja kirjoitus, kiitos siitä! Minä olen 28v ja mieheni 48v, meillä ikäeroa 19,5 vuotta. Aiemmin olin avoliitossa/avioliitossa yhteensä 10 vuotta itseäni 5 vuotta vanhemman miehen kanssa, olimme onnellisia mutta lopulta arvot ja tavoitteet elämältä eivät kohdanneet enää. Liittomme aikana saimme kaksi ihanaa lasta. Nyt koen olevani onnellisempi kuin koskaan nykyisen avopuolisoni kanssa, olemme olleet yhdessä vasta alle vuoden (tunteneet toisemme yli 10 vuotta) mutta omistamme jo omakotitalon yhdessä. Parisuhteemme tuntuu oikealta ja olemme varmoja siitä, että olemme toistemme sielunkumppaneita ja oikeita toisillemme. Olen kuitenkin miettinyt vanhuutta ja huolet ovat samoja kuin sinulla Eveliina. Olen itsekin huomannut kannustavani miestäni terveellisiin elämäntapoihin. Olen myös kertonut miehelleni huolistani ja hän ymmärtää täysin asian. Olemme puhuneet aiheista; jos toinen sairastuu, miten vanhuus, onko oikein velvoittaa tosita hoitamaan jos kunto heikkenee todella merkittävästi ym. Puhuminen vaikeistakin aiheista on mielestäni osa aikuisuutta ja kypsyyttä. Me ollaan yhdessä toivottavasti pitkään, ainakin niin kauan kuin hyvältä tuntuu <3

Minä olin 24v ja mieheni 10 vuotta minua vanhempi kun tapasimme. Miehelläni oli 4 lasta edellisestä avioliitosta, minulla ei ollut lapsia lainkaan. Minuakin pelotti eritahtinen vanhuus, sillä mies pääsisi eläkkeelle 10 vuotta ennen minua. Nyt 20 vuoden avioliiton jälkeen meillä on kolme ihanaa, yhteistä lasta. Nuorin heistä aloittaa syksyllä eskarin. Ikäerosta en ole muistanut murehtia viimeiseen 10 vuoteen, sillä tunnumme vanhentuvan samantahtisesti. Meitä yhdisti aikanaan nimenomaan yhteenkuuluvuuden tunne, joka kantoi yli vaikean alun kun muut epäilivät suhteemme kestävyyttä suuren ikäeron vuoksi, usein isoon ääneen. Tuo yhteenkuuluvuuden tunne ei ole hälventynyt edes arkipäiväisissä väännöissä, vaan se on vahvistunut kaikkien näiden vuosien myötä. Mieheni on sielunkumppanini, paras ystäväni, työtoverini ja lasteni isä. Kuulumme yhteen. Toivotamme teille pitkää ja onnellista tulevaisuutta, ihan sinne eläkeikään saakka! <3

Hui vähän yllätyin kyllä, olen itse 25 ja oikeastaan jo kolmenkympin ylittäneet miehet tuntuvat jo aika vanhuksilta 😀 oma poikaystäväni on 28 ja en osaisi paljoa vanhemman miehen kanssa. Itse haluan matkustaa, opiskella lisää, asua useammassa maassa enkä asettua aloilleni vielä pitkään aikaan, ja tapaamillani vanhemmilla miehillä haaveet liikkuvat lähinnä omakotitalo ja lapset -akselilla. Olen kuitenkin todella onnellinen puolestasi, ansaitset ihanan elämän ja toivon pelkkää hyvää teille molemmille!

Minulla on ihan sama pelko kuin sinulla. Täytän itse pian 25 ja mieheni täytti juuri 43, joten ikäeroa meillä on 18 vuotta. Yhteistä taivalta meille tulee tänä vuonna 6 vuotta ja menemme kesällä naimisiin. Ikäero ei oikeastaan näy meidänkään parisuhteessamme mitenkään, paitsi juuri miehen laajempana elämänkokemuksena. Hän on myös minua paljon rauhallisempi ”jalat maassa” -tyyppi, kun taas minulla vielä riittää nuoruuden intoa pää ajoin korkealla pilvien yläpuolella… Jaamme kuitenkin samat elämänarvot, kiinnostuksen kohteet ja tulevaisuuden haaveet.

En epäile lainkaan sitä, etteikö mieheni olisi minulle se oikea, mutta väkisinkin mieltä kalvaa huoli tulevaisuudesta. Mitä jos mieheni sairastuu vakavasti tai muuten vanhetessaan ei enää pärjää itsenäisesti? Jaksanko hoitaa häntä? Jos en, miten kestäisin laittaa hänet muiden hoidettavaksi? Miten selviän loppuelämäni, jos hän kuolee ennen minua? Työni sairaanhoitajana tuntuu ikävä kyllä vahvistavan tätä pelkoa, koska kohtaan työssäni päivittäin sairaita tai muuten toimintakyvyltään heikentyneitä ikäihmisiä ja heidän omaisiaan, joiden tarinoilla ei ole aina onnellista loppua. Pakostikin tulee mietittyä, onko näkemäni esimakua myös meidän tulevaisuudestamme?

On kai typerää murehtia tällaisista asioista etukäteen, varsinkaan, kun elämänkulusta ei koskaan voi olla varma, eikä joihinkin asioihin voi kerta kaikkiaan vaikuttaa millään tavalla. Ehkä se olenkin minä, joka jään huomenna auton alle ja neliraajahalvaannun. Pitäisi vain yrittää osata iloita nykyhetkestä ja antaa tulevaisuuden tuoda tullessaan se, mikä on tulevaksi tarkoitettu. En kuitenkaan voisi kuvitella itseäni enää kenenkään muun kuin mieheni puolisoksi, joten en haluaisi antaa pelkojeni pilata muuten niin hyvää parisuhdetta.

Joka tapauksessa toivon teille mahdollisimman pitkää ja onnellista yhteiseloa, ja kiitos tästä postauksesta! 🙂

Mun kummilla on 15v nuorempi vaimo. Ovat olleet yhdessä nyt ainakin sen 15v! Hänen vaimo on itseasiassa aika samaa ikäluokkaa oman mieheni kanssa. Meillä ikäeroa 8 vuotta ja ollaan oltu yhdessä nyt 9vuotta 😅..

Eli hauskoja tilanteita tulee eteen ikäeron kanssa. Mä muistan kun olin 10v ja meille tuli eka nettiyhteys kotia. Mun mies oli sillon 18 ja kävi asentaa sen meille 😂

Juttumme lähti 9v myöhemmin mun veljen häissä missä mieheni oli bestmäninä😍

Todellakin ikä on vaan numeroita!

Olipas hauska tarina, tuskin taisi sun mies silloin 18 vuotiaana tietää että tuossa se oikea on 😉

Meillä on miehen kanssa reilut 9 vuotta ikäeroa. Olemme olleet 8 vuotta naimisissa ja meillä on kolme yhteistä lasta. Ikäero ei ole koskaan ollut millään tavalla ongelma. Toki olemme eläneet hieman erilaisen lapsuuden ja nuoruuden, mutta niistä eroista on vain mielenkiintoista jutella ja oppia toiselta. Minäkin tiedostan sen, että kukaan meistä ei täällä taivalla ikuisesti, mutta sitä on turha murehtia etukäteen. Kaikkea hyvää teille! 😊

Minä myös 24 ja 15 vuoden ikäero miehen kanssa.. 😁 en kyllä osaisi kuvitella olevani enää nuoremman kanssa. Kaikkea hyvää teille. 💖

Näytät niiiiin onnelliselta. Toivottavasti saatte vietellä myös eläkepäiviä yhdessä. <3 🙂

”kun pepe kuolee”. Olet huima lapsi vielä. Kirjoittelet tänne uskomattoman typeriä juttuja.

Kaikki meistä kuolee joskus 😀 Voinhan minäkin jäädä auton alle vaikka tänään, mutta jos ei ns* kuolemme vanhuuteen, niin on todennäköisempää että minua vanhempi mies kuolee ennen minua.

Ihana, että kirjotat näin. Pelkoosi haluan sanoa, että eihän kukaan tiedä, että kuka kuolee seuraavaksi ja milloin. Kuka on sanonut, että kaikki nähdään edes eläkepäivät? Siksi itse en edes mieti eläkeilää, koska se ei välttämättä ole koskaa elämässni. En siis pelkää ”turhaa”. Keskityn tähän hetkeen ja pohjan luomiseen.

Vastaa käyttäjälle NM Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X