eveliina matilda - Banneri

Päätimme kesän kunniaksi kääntää katseen kohti pihaa. Parasta puutaloasumisessa on se, että yhteisen sisäpihan lisäksi jokainen voi vallata oman asuntonsa edustalta maaläntin vain omaan käyttöönsä. Pepen luona, eli asunto nro. 2:n edustalla on ihana rivitalomainen piha grilleineen ja terasseineen. Täällä asunto nro.1:n taloyhtiössä rajat ovat taas jokseenkin häilyvät, eikä asuntoni aikaisempi asukas ole vallannut itselleen lainkaan pihaa. En ole aivan yhtä innokas puutarhanhoitaja kuin useimmat naapurini, mutta halusin että pyörien hautausmaan sijasta meillä olisi pihalla istumapaikka sekä laskutila kahvikupille.

Suunnittelimme ensin ostavamme pihalle jonkun edullisen pikkupöydän tuoleineen. Eilen Pepe sai tämän sähkökelan innoittamana kuitenkin vielä edullisemman idean ja tunnin kuluttua meillä oli pihalla lähes ilmainen ja kivan näköinen kahvittelupaikka!

Turhaksi jäänyt kela oli meille ilmainen ja pöydän päällä olevan pyöreän lasin saimme kauhealla tuurilla eräältä Pepen tuttavalta, jolta se olisi muussa tapauksessa saattanut päätyä roskiin. Tuollaisia laseja saanee mittojen mukaan lasitusliikkeistä, mutta mun mielestä tuo kela menee ihan tuollaisenaankin pihapöydästä.

Ihailen valtavasti sitä miten taitava Pepe on käsistään. Tämäkin tunnissa tehty pikkupöytä on maailman paras pöytä siksi, että Pepe on sen itse minulle viitsinyt tehdä. Olen niin iloinen kumppanista joka saa omin käsin niin paljon kaikkea hienoa aikaan.

Sahauksen ja hionnan jälkeen pöytä petsattiin Pepen varastolta löytyneeltä petsillä ja päälle nostettiin tumman sävyinen lasi. Tositaiseksi painava lasi tuntuu pysyvän pöydän päällä hyvin ilman minkäänlaista kiinnitystä.

sähkökelapöytä

Roudattiin asunto nro.2:sta pari ylimääräistä puutarhatuolia ja todettiin ettei kelapöytää tarvitse epäilyistämme huolimatta korottaa lainkaan. Haaveilen vielä maan tasalla olevasta terassilaudoituksesta sekä pienistä istutuksista. Nyt kuitenkin nautin tästä kierrätysmateriaalein valmistetusta ja käytännössä nollalla eurolla toteutetusta minipihasta näin, sillä meillä on meneillän  ei saa ostaa mitään -kuukausi!

Ihanaa ja lämmintä viikonloppua kaikille!

Kommentit (2)

Vau, olipa hienosti toteutettu pöytäidea 👍👍 itsekin kelpuuttaisin tuollaisen pöydän meidän parvekkeelle koska tahansa 🙂 pitäisi nimittäin myös keksiä halvalla joku ratkaisu pöydäksi ja tuoleiksi. Kivaa kesää teidän perheelle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X