eveliina matilda - Banneri

Minun ja Pepen heinäkuinen kesäloma lähestyy kovaa kyytiä! Olemme tukiverkkomme ansiosta onnistuneet jo nyt lyhentämään lasten päiväkotipäiviä ja pitämään heille pidennettyjä viikonloppuja. Viimeisen kerran nykyiseen päiväkotiin lapset menevät kesäkuun viimeisinä päivinä, minkä jälkeen hoitosopimus nykyiseen päiväkotiin päättyy ja lapset jäävät minun ja Pepen kanssa kesälomalle. Lapset tulevat viettämään heinäkuussa aikaa myös toisessa kodissaan, mutta meillä on onneksi myös runsaasti aikaa yhdessä koko perheenä.

Loman päättyminen ja lasten uuteen hoitopaikkaan siirtyminen olisi tarkoitus ajoittaa elokuun alkuun niin, että lapset pääsevät heti päiväkodin toiminnan alkaessa tutustumaan paikkaan ja ryhmäytymään yhdessä uusien päiväkotikavereiden kanssa.

Ennen syksyn uusia kuvioita, edessä on kuitenkin ihana kesä ja kesäloma! Istahdimme yhdessä pöydän ympärille ja keskustelimme siitä millaisia toiveita meillä kaikilla on kesältä. Alex ehdotti tietysti ensimmäisenä Kreikan matkaa, mutta kirjasimme ylös vain kaikki tänä kesänä toteuttamiskelpoiset ideat. Alla olevan listauksen lisäksi minä ja Pepe olemme suunnitelleet pientä kotimaan road trippiä.

Tässä lasten toiveet kesän ohjelmanumeroista:

  1. laivamatka
  2. yökyläily serkkujen kanssa
  3. marjojen poimiminen
  4. mökkireissu
  5. mukkilaan uimaan
  6. tehdään retkiä ja otetaan eväät mukaan
  7. mennään uimarannalle
  8. mennään markkinoille
  9. kyläily serkkujen luona
  10. huvipuistoon
  11. Annanpuiston kahluualtaalle leikkimään
  12. seikkailupuistoon ja pomppulinnaan
  13. käydään jäätelökioskilla
  14. päivä Maxmilianin kanssa

Itse toivoisin kesältä täysin kiireetöntä ja stressitöntä hengailua koko perheen kesken. Haluan suunnitella mahdollisimman vähän ja tehdä spontaanisti asioita joita juuri sillä hetkellä tekee mieli. Haaveilen myös kahdenkeskisistä rakkaudentäyteisistä hetkistä Pepen kanssa. Haluan ensimmäisenä yhteisenä kesänämme naku-uiskennella luonnonvesissä, pussailla mahdollisimman monessa auringonlaskussa, jutella syvällisiä yön läpi aamun tunneille asti ja nauraa kyyneleet silmissä hulvattomille jutuille. Oispa jo heinäkuu!

Kommentit (3)

Meille saa sit soittaa kun kaipaatte seuraa esim. kahlailemaan tai Seikkikseen 😊

Joo, ehdottomasti soitellaan!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X