eveliina matilda - Banneri

Koko perheemme ensimmäinen yhteinen kesälomaviikko on ollut mahtava! Emme ole suunnitelleet tai aikatauluttaneet päiviämme, vaan olemme lähteneet piknikille kun Alex on aamulla sänkyymme hypätessä kertonyt juuri nyt olevan sopiva hetki eväsretkelle. Olemme jättäneet rannekellot käsivarsiltamme ja tehneet keittiöömme suursiivouksen keskellä yötä sekä laulaneet karaokea aamuun asti. Teimme kylpyhuoneestamme sadekelin spa-osaston virittämällä sinne puhallettavan uima-altaan ja kolusimme läpi kolme lelukauppaa etsiessämme Adelle Hatchimals-linnaketta. Ruokailumme ovat koostuneet lähinnä marjoista, herneistä, jäätelöistä, piknik-eväistä ja loputtomien kahvipöytien antimista. Olemme heltyneet kaikkiin lasten toivomuksiin perustelemalla itsellemme, että miksi ei? Onhan nyt on kesäloma!

Vauvakutsuilla

Vietimme ihanaa päivää Seikkailupuiston liikennepuistossa.

Kaatosade yllätti kesken piknikin.

Tilasimme pizzaa ja pakenimme sadetta Maxmilian-serkun luo.

Vietimme siskojeni ja heidän perheiden kanssa päivää Ikeassa. Olemme kaikki siskokset samaa aikaa lomalla, joten pariin viikkoon ei ole kulunut ainuttakaan päivää, jolloin emme olisi olleet tekemisissä.

Kahden päivän raivauksen ja kaatopaikkakeikan jälkeen rojujen alta paljastui keittiö!

Leikkautin huonokuntoiset latvat pois ja hiukseni lyhenivät juuri sopiviksi!

Saimme kutsun mukkilaan mehukesteille.

Mukkilan ukilla on mielenkiintoinen tyyli poimia kirsikoita.

Kaksipäällä ajolla oli seurauksensa… Onneksi renkaanvaihto sujui Pepeltä ja ukilta käden käänteessä.

Kuvan kaunis kotikatu.

Huomenna lapset lähtevät viettämään lomaviikkoa isälleen ja me jatkamme olohuoneen remppaa. Pepen ystävä saapuu maalaamaan seiniä sekä kattoa ja me yritämme olla avuksi parhaamme mukaan. Olohuoneessa ei ole enää kovin paljoa hommaa jäljellä, että päästään asuttamaan sitä. Palailen seuraavaksi taas remppakuulumisilla. Ihanaa kesäviikonloppua!

Kommentit (2)

Niin ne asiat vain loksahtelevat paikoilleen, viimeaikojen kirjoituksista ja kuvista välittyy ihanaa onnellisuutta! Nauti kesälomastasi 🙂

Toivottavasti rempasta tulee blogiin paljon ennen ja jälkeen -kuvia sisustuskuumeiselle 😀

Kiitos! Nyt todellakin tuntuu siltä että kaikki on juuri niin kuin pitää.
Ihanaa kesää sinulle myös!

Vastaa käyttäjälle Jenna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X