eveliina matilda - Banneri

Juhlistimme yhteisen lomamme päättymistä syömällä ravintolalaivassa Pepen kanssa. Taivastelimme siinä ruuan äärellä miten vauhdilla kesäloma oikein menikään ja miten vähän ehdimme saada aikaan. Remonttimme ei juurikaan edennyt, emmekä koskeneetkaan keittiössä asennusta odottavaa tiskikonetta. Emme poistuneet kovinkaan kauas kotikaupungistamme, emmekä vierailleet yhdessäkään huvipuistossa tai kokeneet ainuttakaan kotimaan nähtävyyttä. Minulla ei ole kertoa teille tarinoita vatsanpohjaa kutkuttavista kokemuksista tai näyttää kuvia unohtumattomista elämyksistä.

Kesämme oli kuitenkin oikein onnistunut ja uskon lastemme olevan siitä samaa mieltä. En kertaakaan kuullut takapenkiltä tuskastunutta ”koska oikein ollaan perillä?” -lausahdusta enkä kertaakaan joutunut viihdyttämään lapsiani minkäänlaisessa jonossa. Emme stressaanneet, emmekä olleet väsyneinä liikkeellä tai joutuneet hoputtamaan toisiamme. Kotoilu mahdollisti täydellisen rentoutumisen ja rauhoittumisen ja spontaani lähipiirin luona kyläily piti huolta ohjelmasta, silloin kun lapset sellaista vaativat. Tänäkin kesänä mummin ja ukin uima-allas oli kaikkien mielestä koko kesän paras juttu.


Rentouttavan kesäloman jälkeen katson levollisesti eteenpäin. Pepellä alkavat työt ja lapsilla pian puolikkaat päiväkotipäivät, mutta omaa lomaani on vielä muutama viikko jäljellä. Tosin aion viimeisinä lomaviikkoinani asennoitua valmiiksi koulun käyntiä varten, minkä takia alan nyt noudattaa arkista päivärytmiä nukkuma-aikoineen ja kotiaskareineen. Muina koulun alkuun liittyvinä toimenpiteinä olen hankkinut opiskeluvälineitä. Penaali minulla on edelleen tallessa ala-asteelta, mutta ostin joitakin kyniä, kumeja, muistiinpanovälineitä ja lukuvuosikalenterin. Lisäksi olen yrittänyt uudistua lyhyemmän tukkamallin sekä muutaman uuden vaatekappaleen avulla. Koska kouluuni on hieman ajomatkaa ja olen valmistunut matkantekoon listaamalla minua kiinnostavat äänikirjat. Tulevista arkiaamuistani uupuu enää kaunis termosmuki, joten vinkit sen suhteen ovat tervetulleita. Kuulostan kampaamokäynteineni varmaan ihan tollolta, mutta olen vain niin innostunut opiskelusta ja haluan kaiken sujuvan täydellisesti!

Kaikkein ihaninta tulevassa syksyssä on kuitenkin se, että saan jakaa sen tämän ukkelin kanssa. Tunnen itseni niin onnelliseksi, että saan aamulla herätä Pepen keittämän kahvin tuoksuun ja voin koulun jälkeen saapua kotiin kokkailemaan yhdessä Pepen kanssa. Iltaisin kun lapset on saatu nukkumaan ja päivän työt on tehty, rojahdamme vierekkäin sohvalle ja nukahdamme ennen kuin saamme valittua kaikista telkkarimme miljoonasta sovelluksesta jotain katsottavaa. Viikonloppuisin remppailemme tätä puutalovanhusta näköiseksemme ja pienillä rakkaudellisilla teoilla kilpailemme siitä kumpi osaa olla mukavampi toiselle. Arki olet oikein tervetullut, mutta parisuhteestamme saat vielä pysyä pitkään poissa!

Kommentit (6)

Voitko linkittää sen postauksen kun teit Adeliinalle oman päivärytmi kalenterin? Olen yrittänyt muutaman päivän ettiä kyseistä postausta enkä löydä. Se oli aivan loistava enkä löydä pinterestistäkään vastaavaa. 🤩

Ihastuitko Pepessä ulkonäköön?

Termosmukin suosittelen tilaamaan sellasesta paikasta, kun Chilly’s 👌

Vastaa käyttäjälle Minä vaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X