Tuleva koululaisemme haki kieliluokalle

Teksti Eveliina

Aivan käsittämätöntä, että meidän pieni esikoinen menee tänä vuonna kouluun! Loppuvuodesta syntynyt Adeliina aloittaa koulun jo kuusivuotiaana ja mahdollisesti lähes vuoden toisia koulunsa aloittavia nuorempana. Ikäisekseen sosiaalisesti taitavalle Adelle koulun aloitus ei kuitenkaan tule mielestäni yhtään liian aikaisin. Esiopetuksessa mainiosti pärjänneellä Adella on myös hyvät oppimisvalmiudet peruskoulua varten. Näitä valmiuksia tullaan mittaamaan vielä lisää, sillä olemme hakeneet Adeliinalle paikkaa kieliluokalle. Päätimme hakea kieliluokalle, sillä kieliluokka sattuu toimimaan lähikoulussamme ja olemme kuulleet sieltä hyviä kokemuksia. Mikäli Adeliina ei pääse kielipainotteiselle luokalle, olemme iloisia siitäkin, että englannin kielen opetus alkaa nykyään kaikilla oppilailla ensimmäisellä luokalla.

Koulun aloitus tuo perheemme arkeen myös käytännön muutoksia, joista ehkä näkyvimpiä ovat kouluun vieminen ja koulusta hakeminen. Lähikoulumme sijaitsee Turun ydinkeskustassa, jonne Ade pääsee kulkemaan kävellen tai yhdellä bussilla molemmista kodeistaan. Vilkkaan liikenteen takia meidän vanhempien on kuitenkin tarkoitus hoitaa koulukuljetus mahdollisimman pitkään. Vaikka Adeliina on nokkela ja reipas, ajatus hänestä yksin kaupungilla liikkumassa tuntuu kaukaiselta. Koulukuljetusten kannalta onkin hyvin onnekasta, että opiskelen itsekin parhaillaan. Minulla on edessäni paljon etätyöskentelypäiviä, työpäiviä huomattavasti lyhyempiä koulupäiviä sekä pitkiä lomia.

Adeliina itse on varautuneen innostunut tulevasta koulutaipaleesta. Ade kävi kurkkimassa korkeakoulun maailmaan yhtenä minun koulupäivänäni ja kesällä meidän olisi tarkoitus vierailla tulevan koulun pihalle ja ympäristöön. Varsinaista vierailua tulevaan kouluun ei remontin vuoksi ole mahdollista tehdä, mutta yritämme tehdä koulun aloituksen kaikilla muilla tavoin mahdollisimman mukavaksi. Parhaillaan valmistelemme Adea koulun alkuun keskustelemalla koulusta ja oppimisesta positiiviseen sävyyn. Olemme kuitenkin puhuneet myös siitä, että ennen koulun alkua edessä on ihana pitkä kesä!

Kommentit

6 kommenttia
Eveliina

Aivan, hyvä kun korjasit! Meidän tapauksessa on tosiaan tuo englannin kieli.

Avatar

Tosi hyvä juttu! Suomi on äärimmäisen huono äidinkieli, ihan jo sen ruman ja puutteellisen luonteen takia, mutta missä töissä ylipäänsä koko kieltä voi tarvita? Toki jos meinaa ikänsä kuulua työväenluokkaan, mutta muuten… Parikymppisen pitäisi osata varmaan kolmea vierasta kieltä (ei ruotsi) sujuvasti että edes vähän erottuu hakijoista. Muutenkin aika vaarallinen kieli sen tarjoaman harvinaisen suppean maailmankuvan takia. Ajattele miten paljon enemmän vaikka ranskalaislapselle on tarjolla. Oikeesti apua 🙄

Avatar

Hohhoijjaa mikä kommentti! Ite ainaki kannan ylpeenä omaa äidinkieltäni suomea!

Avatar

Al, kumma kun et kommentoinut sitten englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi tai vaikka swahiliksi jos tämä suomen kieli on niin ruma ja puutteellinen luonnoltaan… Ja tiedoksi vaan, se ns. työväen luokka on yhtälailla pitämässä tätä yhteiskuntaa yllä, Suomi saati muu maailma ei oikein toimisi jos kaikki olisivat akateemikkoja ja tohtoreita. Joku sinunkin ruokasi viljelee, pakkaa, kuljettaa ja myy. Sairaalassa sinut diagnosoi korkeasti koulutettu lääkäri mutta se huonosti palkattu hoitaja tekee hoitotyön,
joku kirvesmies/muu fyysisen työn raataja on sinunkin asunnon tai talon rakentanut jne. Huh, toivottavasti olet trolli. Ei kai maaima näin pimeäksi ole voinut mennä.

Avatar

Tai ehkä vain sarkasmia 🤪

Avatar

Pakko korjata opettajana ja vieraiden kielten opettajana tuota juttua että englannin kieli ei ala kaikilla ykkösluokalla, vaan vieras kieli alkaa kaikilla ykkösluokalla. Kunta ja koulu määrittelee esim mikä se kieli on vai onko siellä monta josta valita A1 kieli. Meidän lähikoulu tarjoaa venäjän, saksan, ranskan ja englannin.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä