Muutama sana synttärisankarilleni

Teksti Eveliina

Eveliinan 25. syntymäpäivän kunniaksi minä Pepe halusin kirjoittaa jotain mukavaa päivänsankarista. Olemme olleet yhdessä nyt yli vuoden ja myös asuneet perheenä joka toinen viikko. Elämä lasten kanssa on ollut minulle uutta ja tuonut vipinää päiviin. Olen nauttinut isäpuolen roolista ja lasten kehityksen seuraamisesta. Yksinäisen poikamiehen elämä muuttui pienessä hetkessä onnelliseksi perhe-elämäksi. Perheen myötä olen oppinut nauttimaan pienistä arjen asioista, melkein jopa Eveliinan erikoisista kokkauksista.

Vaikka emme ole seurustelleet pitkään, niin silti olemme kokeneet jo aika paljon yhdessä. Se johtuu siitä, että Eveliina on aina valmis lähtemään apunaiseksi kaikkiin projekteihini. Niin kuin esimerkiksi tämän talon remonttiin, mihin ihan jokainen ei olisi näin ennakkoluulottomasti ryhtynyt. Olemmekin saaneet kodin melkein valmiiksi ja kiitos kotimme kauniista sisustuksen viimeistelystä kuuluu Eveliinalle.

Yhteiselämämme on ollut oikeasti elämäni parasta aikaa, sillä meillä ei tule koskaan tylsää kotona. Parasta on se miten toisen hymy ja nauru tarttuu aina ja tekee elämästä hauskempaa. Kumppanini kipakat luonteenpiirteet täydentävät hyvin omia, rauhallisia piirteitäni. Meistä on muodostunut pariskunta, mutta sen lisäksi myös parhaat ystävät toisillemme. On uskomatonta, että olen löytänyt itselleni näin kauniin yksilön, jolla on aivot. 😀

Minusta tuntuu, että olen nyt löytänyt sen oikean kenen kanssa viettää loppuelämä, enkä malta odottaa kaikkia yhteisiä tulevia vuosiamme. Aion tehdä niistä vuosista sinulle Eveliina unohtumattoman ihania. Hyvää syntymäpäivää rakas. <3 Terveisin Pepe

Kommentit

11 kommenttia
Eveliina

Olen samaa mieltä <3

Avatar

Ihana kirjoitus. Sinulla Eveliina on ihana mies.

Avatar

Tuli ihan itku! Ihana kirjoitus. Toivottavasti joku ajattelee minustakin samalla tavalla joskus.

Avatar

Tuli myös itku!😭❤️Ihana mies sinulla. Kaikkea hyvää teille☺️

Avatar

😍😍

Avatar

Ihanasti kirjoitettu! 😍😍

Eveliina

Niin minunkin mielestäni! 🙂

Avatar

Täällä myös alettiin vetistelemään 😭 Ihanasti kirjoitettu, tekstistä kyllä huokuu se, miten paljon miehesi sinusta välittää. Onnittelut syntymäpäivän johdosta!

Avatar

Olipa ihana teksti, ihana kun olette löytäneet toisenne <3

Avatar

Voi kuinka ihana ja aito kirjoitus.

Avatar

Ihanammin ei voisi puolisoaan huomioida.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä