Vuoroviikkovanhempana kipuilua

Teksti Eveliina

Sänkymme on täynnä onnea, kun peiton alle on tullut lämmittelemään joku ylimääräinen, silkki-ihoinen ja unenpöpperöinen. Se venyttelee niin, että kylmä kurkistaa peiton reunoilta sisään ja lapsi saa haluamansa: avaan silmäni enkä kujeilevat kasvot nähdessäni voi olla levittämättä suupieliäni.

Ruokapöydän ympärillä lasketaan syötyjä haarukallisia, pyydetään sitä tätä ja tuota, mutta ennen kaikkea keittiössä kerrotaan väritettyjä tarinoita pihan tapahtumista, nauratetaan muita ja nauretaan kippurassa. Laskiaspullan kermat pursuavat pöydälle ja parhaat palat pudotetaan salaa koiralle.

Onnea on kun pikkuautojen renkaat nitisevät vasten lattiaa ja jääkaapin oveen ripustetaan jäälleen yksi vasta valmistunut taideteos. Kokkaan, leivon, laulan, luen, letitän ja vaatetan. Vilkutellen hyvästelen ja syli täynnä tervehdin. Illalla peittelen muumilakanoin kaksi pientä turvaan viereeni.

Toisen viikon aloitan katsomalla kahta virheettömästi pedattua sänkyä. Petaus pitää kaikki viikon viisi päivää. Pehmolelut ovat hiljaa paikoillaan, eikä kukaan potki päiväpeittoa lattialle. Aamiaispöydässä seuranamme istuu kaksi tyhjää tuolia. Edes häntä ei vispaa vasten sääriluutani, sillä miksi vahtia ja odottaa, kun pieni tahmainen käsi ei ole mitään ojentamassa?

Käytävän pitkä matto pysyy liikkumattomana paikallaan. Paula-vanukkaan päiväys tulee ja menee. Istun, odottelen ja ajattelen; olenko minä edes vanhempi? Hiljaisuuden halkoo ovikellon ääni. Oven takana olija poistuu pää painuksissa, sillä vieläkään täällä ei ole leikkiseuraa tarjolla. Ikävä iskee aina lapsia nähdessäni. Missä omani oikein ovat? Leikkimässä vai yksinään kyyneleet silmissä? Tuntuu kipeältä olla äiti, joka ei tiedä, ei lohduta tai ole edes paikalla.

Kun spiderman sähköhammasharja vilkuttaa täyttä akkua, ollaan jo lähellä. Pian odotus palkitaan yhdellä viikolla. Pian jääkaapin taidetos vaihtuu uuteen ja pikkuautot löytävät paikoilleen, keskelle olohuoneen lattiaa.

Kuvat: Mutsis on

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Ihanasti kirjoitettu teksi, olet todella taitava kirjoittaja!
Ikävä todellakin muuttaa muotaan kun lapset kasvavat, puolin ja toisin. Tyttäreni asunut vuoroviikoin minulla ja isällään jo 9 vuotta, ja oikein innolla odottaa koska saa taas siirtyä toiseen kotiin. Syynä lienee ärsyttävä pikkuveli 🙂

Avatar

Minä tunnen täsmälleen samoin. Vuoroviikkovanhemmuutta reilu kaksi vuotta takana ja edelleen tekee niin kamalan kipeää olla erossa. Just se ettei voi olla läsnä. Ei tiedä mitä toisessa kodissa tapahtuu, mitä lapset tekevät. Ikävä raastaa sydäntä. En tiedä tottuuko siihen ikinä.

Eveliina

Juuri tuo, ettei ole läsnä eikä tiedä. Myös se tuntuu pahalta, että lapset mahdollisesti ikävöivät. Luulen näiden ajatuksien helpottavan sen myötä kun lapset kasvavat.

Avatar

Tunteikas teksti. ❤️
Tulee syyllinen olo kun välillä itse ihan toivoo että olisi vaik 50/50 vanhempi, jos sitten jaksaisi paremmin. Kolme pientä huollettavana lähes 24/7 vie kuitenkin niin paljon voimia kun on itsekin vielä vähän rikki. Ne on vaan hetken pieniä ajatuksen kun saisi pidettyä useammin mielessä voisi sekin jo vähän auttaa.

Eveliina

Nämä ovat niin monisyisiä tilanteita. Toisinaan sitä itsekin miettii, että onneksi kohta saa latautua, kun lapset ovat poissa. Älä tunne syyllisyyttä, jokainen vanhempi kaipaa omaa aikaa ja lepoa, erityisesti sinun asemassasi. Paljon voimia ja aurinkoista kevättä sinulle. <3

Avatar

Itse olen ”vuoroviikkovanhempi”, mutta meillä ei ole onneksi noin radikaalisti jaettu tätä aikaa. Meillä on lyhyt matka kahden kodin välillä (200 metriä) ja useimmiten näen lapsia myös isän viikolla (ja päin vastoin). Jaamme esim. harrastuskuskailuja tai sitten joku tai jotkut lapsista muuten vaan pyörähtää moikkaamassa. Jos ei nähdä, niin vähintään soitellaan ja viestitellään. Myös lasten isän kanssa vaihdetaan lasten kuulumiset. Itse en kaiketi voisikaan olla noin ulkona lasten elämästä kokonaista viikkoa, eikä kyllä lasten isäkään. Olen tosi kiitollinen, että meillä on hyvät välit.

Eveliina

Ihanaa että teillä on niin hyvät välit.
Meilläkin on tosiaan aina yksi ”heippapäivä”, jolloin toisen vuoroviikolla toinen vanhempi viettää iltapäivän ja illan lasten kanssa, jotta ikävä ei ehdi liian suureksi.

Avatar

Ihana teksti <3 ja ootte kyllä ihan super ihana perhe! Arvostan ja ihailen tosi paljon teidän tapaa kasvattaa lapsia! 🙂 Ainakin sen perusteella, minkä kuvan teistä saa! Paljo kaikkea ihanaa teille, vastoinkäymisten keskelle <3

Eveliina

Mikä ihana kommentti. <3 Kiitos paljon kehuista. Sitä tuntee toisinaan itsensä niin riittämättömäksi kun lasten elämästä tuli vuoroviikko-elämää. Onneksi nämä ovat vain hetkellisiä tunteita joista tällaiset sinun sanat auttavat pääsemään yli. Kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä