eveliina matilda - Banneri

On huojentavaa, että leikkaus toteutuu jo näin pian, sillä jatkuvien kipujen kanssa eläminen on käynyt Pepelle ja koko perheellemme raskaaksi. Nukutuksessa tehtävässä leikkauksessa suoritetaan kaksi toimenpidettä, joista toisena vatsasta yritetään löytää kuvauksissa piilossa pysyneitä kivun aiheuttajia. Leikkaus tuntuu olevan melko iso, vaikka kirurgit eivät ole juurikaan puhuneet mahdollisista haittavaikutuksista. Olemme kuitenkin helpottuneita, että huomisen jälkeen leikkausta ei tarvitse enää pelätä ja odottaa. Se tapahtuu, me olemme siihen valmiita ja odotamme siltä parhainta mahdollista lopputulosta.

Pepe

Pepe yritti viime viikolla kiriä sairauslomien takia tekemättä jääneiden töiden kanssa, mutta tekeminen ei tunnu loppuvan. Yrittäjälle on tietysti myönteistä, että töitä riittää, mutta joidenkin töiden deadlinejä ei vain pysty venyttämään. Jos asiakas, eli ravintoloitsija on lähettänyt ravintolan avajaiskutsut, eivät avajaiset ja tämän myötä toisen yrittäjän elanto voi vaarantua siksi, että remontti on kesken ja kalusteet asentamatta. Pepe tekeekin siis vielä tänään töitä yömyöhään ja  huomenna hänellä alkaakin sitten useamman viikon lepäily.

Työnteon lisäksi olemme valmistautuneet leikkauksen jälkeiseen aikaan ottamalla käyttöön Viaplay -palvelun ja ostamalla kotiin mahdollisimman paljon helppoja ruokia sekä herkkuja tulevalle toipilaalle. Valitettavasti minulla on kuluvalle viikolle jonkin verran ohjelmaa, joten Pepe joutuu pärjäämään kotona yksin tai kahden pikkuapurin kanssa. Uskon kuitenkin, että ensimmäisten toipumispäivien jälkeen Pepeä joutuu jeesailun sijasta ennemminkin jarruttelemaan, jotta hän malttaa pysyä erossa kotimme remontista. Mun täytyy varmaan takavarikoida kaikki nurkissa pyörivät työkalut, jotta toipuminen sujuisi mahdollisimman hyvin.

Pepe

Kiitos muuten kaikille aikaisempia päivityksiäni kommentoineille. Olen lukenut jokaisen tsemppiviestin ja vertaiskokemuksen Pepelle. Olemme iloisia, että lähdimme avaamaan näin henkilökohtaista elämäntapahtumaa blogissa, sillä teidän kommentoineiden näkökulmat ja omat kokemukset ovat vaikuttaneet hyvin positiivisesti tässä epätietoisuuden ja pelon värittämää matkaa. Palaan uusilla kuulumisilla täällä sitten leikkauksen jälkeen.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X