eveliina matilda - Banneri

Viime päivien pelottavat tapahtumat ovat laittaneet meidänkin perheen arjen uusiksi. Mun koulunkäyntini on siirtynyt kokonaan verkkoon ja lapset ovat tietysti myös jääneet pois päiväkodista. Pepe on edelleen sairaslomalla, joten nyt me oleillaan koko perhe aika paljon neljän seinän sisällä.

Kun kalenteri tyhjeni kerralla lähestulkoon kaikesta, päätin nähdä tilanteen positiiviset puolet. Aamuista tuli ihanan rauhallisia, kun unisia lapsia ei tarvitse repiä sängyistään ja viedä päiväkotiin. Ajan lisäksi myös polttoainetta säästyy reippaasti, kun kouluun ei tarvitse tehdä lähes tunnin ajomatkaa. On ihanaa, kun voin nousta sängystä keittämään kahvia ja istahtaa sitten olohuoneeseen aloittamaan koulu- tai työpäivää. Kotona työskentely sujuu silloin kun lapsilla on mielekästä ohjelmaa ja itse voi työskentelyn ohessa tehdä omia pieniä kotijuttuja.

Vapaa-ajalla olemme tavanneet sukulaisten kesken synttäreillä ja mukkilassa ruokailemassa. Ihan täysin emme siis ole kotiin linnoittautuneet, vaikka esimerkiksi kaiken kaupoilla liikkumisen olemme yrittäneet minimoida. Olen normaalisti hyvin liikkuvainen, ihmisten parissa latautuva ekstrovertti ja oikeastaan juuri siksi tällainen pysähtyminen tekee minulle ihan hyvää. Nyt jos koskaan minulla on hyvin aikaa tehdä kaikki kotona kesken jääneet työt, jotka normaalisti jäävät kylillä luuhaamisen takia tekemättä.

Keräsin oman to do -listani näille tuleville kotipäiville:

  1. korjaan parin ompelua odottavan vaatteeni repeilevät saumat
  2. kerään lasten vaatehyllyiltä pieneksi jääneet vaatteet pois
  3. käytän aikaa ja vaivaa terveellisen ruuan valmistukseen
  4. leivon
  5. hoidan viherkasveja; vaihdan multia, leikkaan ja istutan juurtumassa olevat pistokkaat
  6. järjestän tietokoneen kuva-albumit ja tiedostot
  7. aloitan tämän vuoden ifolorkirjan tekemisen
  8. siivoan ja pyykkään pyykkikorin tyhjäksi
  9. kuuntelen äänikirjoja kotitöiden lomassa
  10. päivitän CV:n vastaamaan työn hakua kasvatusalalla
  11. siivoan ja imuroin auton
  12. pesen meikit ja siveltimet sekä karsin vanhat meikit pois
  13. sisustan ja koristelen kodin leikkokukilla, sillä nyt tulee ihasteltua kotia erityisen paljon!

Jakakaa ihmeessä kommentteihin omat to do -listanne!

Lapsille olemme puhuneet asioista avoimen rehellisesti sekä pelkoa lietsomatta. Asiasta on ollut tärkeää puhua jo ihan senkin takia, että lapset ymmärtävät käsien pesun tärkeyden. Tässäkin asiassa on tietysti parempi, että lapsi saa kotoa oikeaa tietoa sen sijaan, että hän olisi kuulopuheiden sekä televisio- ja radiolähestysten jakaman, paikoin panniikkia lietsovan tiedon varassa.

Lapset ovat saaneet kotipäivänsä kulumaan piirtämällä, leikkimällä, jumppaamalla, rakentamalla majaa, videopuheluilla, äänikirjoilla, lastenohjelmilla, peleillä sekä ulkoilulla. Lisäksi olemme yhdessä tehneet Oppi&Ilo:n eskaritehtäviä. Lasten päivät sujuvat paljon paremmin silloin kun olemme suunnitelleet heille valmiiksi ohjelmaa ja hankkineet valmiiksi esimerkiksi askarteluvälineitä tai värityskuvia. Suurin osa mun etäpäivistäni mahdollistaa lasten huomioimisen työn ohessa ja lounastauolla ehdin laittaa myös ruokaa. Kaikkein haastavinta arjessamme on tällä hetkellä se, ettei kukaan viuhahda webbikamerassa ja oma mikki on kiinni silloin kun keskustelut eivät liity verkkopalaveriin.

Toistaiseksi meillä siis sujuu oikein hyvin, vaikka maailman tila sekä riskiryhmiin kuuluvien vointi tietysti huolettaa. Toivottavasti te lukijatkin löydätte etäpäivistänne positiivisia puolia ja pysytte turvassa!

Kommentit (2)

Silloin kerroit miehesi leikkaukseen ne osta. Menikö leikkaus hyvin?

Juu meni oikein hyvin. 🙂 Hän toipuu parhaillaan.

Vastaa käyttäjälle Pilvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X