Miten mun elämässä menee just nyt

Runsaasta kotoilusta huolimatta tuntuu, että huhtikuu meni todella vauhdikkaasti! Minulla on viime aikoina ollut enemmän tilaisuuksia pysähtyä hetkeen, mutta runsaan kotoilun myötä myös kotitöiden määrä sekä lasten hoitovastuu ovat kasvaneet. Lisääntyneistä velvollisuuksista huolimatta koulutyön määrä on pysynyt entisellään ja olen saanut työskennellä pitääkseni kaiken tasapainossa. Tuntuu, että työtä ja vapaa-aikaa on nykyään vaikeampi erottaa toisistaan. Lapsia ei voi jättää opiskelupäivän ajaksi heitteille, vaan heille on opiskelun lomassa keksittävä ohjelmaa ja laitettava ruokaa. Katkoksista johtuen koulutehtäväni venyvät toisinaan aamulla aloitetuksi, päivällä jatketuksi ja illalla viimeistellyiksi projekteiksi. Olen uusien arkirutiinieni sekä erityisesti Pepen ansiosta jaksanut hyvin. Opiskelupäiväni kahden lapsen kanssa eivät ole aina täysin mutkattomia ja yksi päivän kohokohdista on ehdottomasti iltapäivällä, kun Pepe saapuu kotiin ja pääsen jakamaan ilot sekä surut hänen kanssaan. Tällaisena poikkeusaikana sitä taas arvostaa normaalia enemmän, että perheessä on toinenkin arkea jakava aikuinen.

Huhtikuun loppupuolella sain päiviini vaihtelua kun aloitin ensimmäisen työharjoitteluni

Oikeasti minulle on varattu lukujärjestyksestäni tilaa harjoittelulle vasta ensi syksynä, mutta koska kriisi- ja perhetyöntekijöiden kentältä löytyi näin poikkeusaikana opiskelijan mentävä aukko, päätin aloittaa harjoittelun jo nyt.

Olen todella innoissani päästessäni tekemään itselleni näin merkityksellistä työtä. Pääsin palveluasiantuntijanakin kantamaan vastuuta, mutta nyt vastuu tuntuu varsin erilaiselta. Yhteisöpedagogin työkentällä saan turvautua opiskelijan statukseen ja keskeneräisyyteni on helpommin hyväksyttävämpää, mutta panokset tuntuvat olevan silti kovemmat. Ensimmäiset työpäivät vahvistivat käsitystäni siitä, että minusta löytyy herkkyyttä ja läsnäolon taitoa näin ihmisläheiseen työhön. Toisaalta taas aloin pohtia toden teolla sitä mihin minusta oikein on ja kuka minä ylipäätään olen? Onneksi saan tällä uudella matkallani tukea harjoitteluni ohjaajalta, jonka kanssa asetimmekin harjoitteluni tavoitteeksi oman ammatillisen identiteettini kehittymisen.

Tämän hetkiset ajatukseni koronasta

Korona on tällä hetkellä ainoa elämässäni hämmennystä aiheuttava asia. Riskiryhmään kuuluva Pepe joutuu työskentelmään aivan normaaliin tapaan asiakkaita tapaillen ja nyt harjoittelun myötä minäkin olen tekemisissä perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Kahdessa kodissa asuvat lapsemme vaihtelevat kodista toiseen ja kauppojen ruokatoimitusten ruuhkautumisen takia kaupoillakin on välillä liikuttava. Täpötäydessä Citymarketissa pujotellessa ulkoilutreffit ystävän kanssa eivät tunnu enää niin pahalta ajatukselta. Ilmassa on koronan suhteen jonkinlaista otteluväsymystä, eikä sisäistä kamppailuani helpota tieto, että monen sadan hengen koulut aukeavat pian. Olen koulujen aukeamisesta kuitenkin hyvilläni, sillä uuden työharjoitteluni myötä olen ymmärtänyt entistä paremmin, että monelle lapselle kotiolot ovat suurempi riski kuin korona tai sen levittäminen.

Lisääntyneistä kotitöistä, identiteettikriisistä ja koronasta huolimatta lähden toukokuuhun innokkaan uteliaana sekä varsin hyvillä voimavaroilla varustautuneena. Oikein ihanaa toukokuuta Teillekin kaikille!