eveliina matilda - Banneri

”Miksi sä saisit valita mun vaatteet, kun en mäkään saa valita sun vaatteita?”  En vieläkään osannut vastata tähän tyttäreni kysymykseen, joka on niin monta kertaa aiemminkin saanut minut perääntymään mekkoineni ja tyllihelmoineni hänen luotaan.

Tällä kerralla mutisin kuusivuotiaalle vastaukseksi, että tulisin iloiseksi jos saisin edes kerran kuukaudessa pukea hänen ylleen jotain ihanaa, mitä olen hänelle alennusmyynnistä hankkinut. Adeliina vastasi ”ei sovi” ja marssi vaatehuoneesta yllään paita, jonka hihat ovat hieman liian lyhyet ja jonka rinnuksiin painettu kuva on niin halkeillut, ettei siinä poseeraavasta Disney-hahmosta enää saa selvää. Katselin pettyneenä tyttäreni perään ja huokaisin, kun huomasin hänen jaloissaan olevat sukkahousut sekä niiden päällä ennemminkin yöhousuiksi mieltämäni shortsit.

Kun odotin esikoistani ja sain tietää hänen olevan tyttö, näin hänet mielikuvissani kulkemassa pienenä itseni kopiona vierelläni. Kuvittelin koristelevani tyttärelleni tekemät kampaukset pinneillä, jotka sopivat yhteen suloisen tyllihameen kanssa. Valikoin vauvan sairaalasta kotiutumisvaatteita viikkoja ja mietin, että jonain päivänä valitsisin hänelle asun, jonka hän pukisi ylleen ensimmäisenä koulupäivänään. Valitsin tarkasti jokaisen vauvan vaatekappaleen kun lähdimme perhekerhoon ja silloin kun taaperoikäisen esikoiseni kaveriksi saapui pikkuveli, puin heidät kaksi aina sävy sävyyn. Tätä diktatuurin suomaa autuutta kesti noin kaksi vuotta, kunnes tyttäreni halusi päättää itse omista rytkyistään.

Joskus minusta tuntuu, että tyttäreni nauttii ollessaan kanssani eri mieltä vaatetuksestaan ja olen tästä johtuen kokeillut kierompia tapoja saada hänen ylleen niitä omia suosikkejani. Olen irvistellyt jollekin tyttäreni hyllyllä olevalle ihanalle mekolle siinä toivossa, että tyttäreni haluaisi pukea sen kiusakseni ylleen. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta milloinkaan lapseni ei vahingossakaan pue ylleen mitään mitä minä haluan.

Pääsen onneksi puuttumaan edes perheemme poikien pukeutumiseen, sillä heitä niinkään kiinnosta mitä heillä on yllään. Intohimossani vatteisiin taitaa pohjimmiltaan olla kyse siitä, että olen hyvin visuaalinen ihminen. Nautin kauniista asioita, yhteen sopivista väreistä ja materiaaleista. Pidän vaaleista väreistä, suorista kauluksista sekä erityisesti hulmuvista helmoista.

Kaikista vaatteisiin liittyvistä mieltymyksistä huolimatta minä kuitenkin pidän eniten tyttärestäni. Pidän hänen hymystään kun hän ihailee haalistunutta printtipaitaansa peilistä. Rakastan sitä miten iloiseksi hän tulee kun kylään lähtiessämme autan häntä pukemaan ylleen korun, jonka keltaiset muovihelmet ovat paikoin kuoriutuneet. Kaikkia niitä tyttäreni vaatekaappiin hankkimiani, käyttämättömiä ihanuuksia enemmän nautin lasteni ja minun välisestä suhteesta, johon ei kuulu pakottaminen, toisen tahtoon alistaminen tai itsemääräämisoikeuden päälle tallominen.

Pukeutumisleikkeihini taipuvan nuken sijasta sain soturiprinsessan, jolla on oma tahto ja tämä on yksi äitiyteni pahimmista pettymyksistä sekä parhaista opeista.

Kommentit (12)

Ihanaa, että olet ymmärtänyt, ettei lasta saa tunkea muottiin. Vaikka sukupuoliroolit sopivat monille, ovat ne osalle hämmentäviä, ahdistavia ja rajoittavia. Onneksi nykyvanhemmat osavaat paremmin huomioida lastensa yksilöllisyyden.

Kahden kouluikäisen pojan jälkeen sain iltatähden, tytön, mun prinsessa. Siinä poikien kouluttamana kasvanut tyttönen. Ala-asteen pukeutumis päivään toiset äidit ompeli tytöilleen tuhkimo ja Lumikki asuja, minun prinsessa ilmoitti et mää oon ainaki länkkäri, mekot pölytty kaappiin ja laitettiin neidille saappaat ja tetsoni. Vasta vanhojen tansseissa sain nähdä tyttöni mekossa😊

Meillä on kaksi samana päivänä syntynyttä prinsessaa. Vanhempi jo 2 vuotiaana karsasti äidin vaae-ehdotuksia, nuorempi vasta myöhemmin. Prinsessahiukset ovat pitkät vaaleat ja suorat. Ei meillä sellaisia.. vaan enkelinkiharaiset ja punaiset.Ei prinsessat edes suomalaisilta näytä, vaan skoteilta. Vaikka ihan ollan kaikki supisuomalaisia.
Nyt ovat jo teinejä ja lukiossa.

Meillä neiti oli mekko päällä 1-vuotiskuvassa ja sen jälkeen hän ei ole mekkoa suostunut päälleen pukemaan. Neiti on nyt 9-vuotias. Kun hän oppi puhumaan ja asiasta keskustelimme, hän sanoi syyksi epäkäytännöllisyyden. Mekko jää aina polven alle ja hidastaa vauhtia. Neiti oppi kävelemään 9 kk ikäisenä ja vauhtia on riittänyt siitä saakka kävellen, juosten ja kiipeillen.

Hän on kyllä tarkka vaatteistaan, peilailee ja mallailee, mutta prinsessa hän ei ole. Mutta aivan ihana ja rakastettava tyttö mekottomuudesta huolimatta.

Meillä soturityttö myös.

Tyttö itse sanoi vaatekaupan oviaukossa ”mennään äiti suoraan poikien puolelle kun tyttöjen puolelta en löydä mitään hyvää.”

Noh, urheilijatyttömme käyttää poikien verkkareiden lisäksi maastokuosia, poikien sortseja, kun niissä on hyvänmittaiset lahkeet, reisitaskuhousuja, joihin kerätä ”aarteita” ja kaikenlaiset eläin-,dino,luonnonsuojeluaiheiset paidat kelpaa.

Miksi sanoin poikien verkkarit?
Yleensä ne kelpaa. Esim.futisverkkareissa on haara alempana ja vyötärö oikealla korkeudella. Tyttöjen taasen hän kokee olevan liian istuvat ja siitä syystä huonot.

Meitä on moneksi.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan tosiaan niistä yhteisistä hetkistä kun hymyillään lempivaatteille, kuten hyvin kirjoititkin 👍

Kun anoppini sai kuulla raskauteni puolivälissä, että odotan poikaa, hän huokasi ja totesi, miten kurjaa on, kun minä en pääse pukemaan tyttöä ihaniin prinsessamekkoihin.

Pidin ja pidän edelleen kommenttia käsittämättömänä. Oma lukunsa on sanoa miniälle yhtään mitään negatiivista tulevan lapsenlapsen sukupuolesta. Mutta toinen juttu on se, että itselleni ei tullut mieleenkään, että joillain naisilla saattaisi olla tällainen halu. Myöhemmin olen kuullut tällaisen olevan suhteellisen yleistä. Olen omalta osaltani tarkka pukeutumisestani ja yleisestä habituksesta, mutta pienen lapsen osalta asia ei ollut käynyt mielessäni. Olen aina priorisoinut ensimmäisenä käytännöllisyyden pukemisessa (ei hankalia nappeja, nauhoja, helposti johonkin tarttuvia härpäkkeitä), käytännöllisyyden materiaaleissa (joustavuus ja mukavuus, että pikkuisen on mukava temmeltää) ja viimeisellä paikalla näiden ominaisuuksien jälkeen omaa silmääni miellyttävä ulkonäkö. Yhtään luksusmerkkituotetta en ole lapselle ostanut. Olen ajatellut, että lapsi itse sitten myöhemmin ehkä teininä osaa pyytää halutessaan jotain merkkivaatteita.

Poikani on tällä hetkellä 4-vuotias ja tulevan lapseni sukupuolta en vielä tiedä. Olen yhtä innoissani jälleen tytöstä tai pojasta. Jos sattuu olemaan jälleen poika, niin koen pääseväni helpommalla vaateasioissa, kun riittää helpot, käytännölliset ja siistit vaatteet, eikä tarvitse miettiä erikseen mitään röyhelöitä, hameita tai mekkoja. Helpompi temmeltääkin kuralammikoissa ja suhtautua elämään rennosti.

Lapsi on lapsi, eikä äidin mielihaluja noudattava nukke.

Nostan hattua artikkelin kirjoittajan tytölle, että uskaltaa kertoa oman mielipiteensä pukeutumisesta. Ja äidille myös, että on oppinut hyväksymään tyttärensä sellaisena kuin hän on.

Tärkeä postaus. Laajemmassa mittakaavassa voi miettiä, mitä väkisin tiettyyn tyyliin pukemisella opetetaan suostumuksesta ja omista rajoista.

Saattaa olla, että tyttösi vielä jossain vaiheessa haluaa pukeutua niihin tylleihin, never say never. Itse siis pienenä inhosin ”tyttöjen” vaatteita, kunnes mieli taas muuttui.

Mutta lapset saa mielestäni myös valita itse vaatteensa. Kunhan ne sopivat säähän ja tilaisuuteen, ei siis verkkareita juhliin tms. Ja toki vanhemman tehtävä on poistaa lapsen kaapista ne pienet, kauhtuneet ja rikkinäiset vaatteet, jolloin niihin ei enää pukeuduta.

Meillä asuu prinsessa. Kaikki kaunis on niin ihanaa. Päiväkotiin valitaan sopivat vaatteet. Puseroissa pitäisi olla kuva, pupu, prinsessa, yksisarvinen, mikä vain. Kuvia vertaillaan toisten paitohin ja ihastellaan. Ihan parasta, jos kaverilla on joskus sama paita. Missään ei saa olla tarhroja. Likaantunut vaate vaihdetaan pois, oli miten ihana vain, se on likainen. Ei haittaa, vien pyykkiin. Tyttö tykkää tanssia musiikin tahtiin. Missä vain musiikkia, pylly pyörii, perhonen lentää, keiju leijailee. Kun tarjoat jotakin, on usein vastaus, ei kiitos, hymyn kera. Päivittäin kuuluu olet mun paras ystävä, rakastan sinua. Kun joku tuntematon ihailee, juttelee tytölle, kehuen nätiksi, saa hän ujon hymyn ja sanat kiitos, pieneltä, joka muistaa kertoa muillekin, mitä oli juteltu. Vauvat, pienemmät lapset on tytön heikkous. Vauvoja pitää päästä katsomaan. Voi kuinka ihana, niin pieni, suloinen. Koirat saavat jakamattoman huomion, koosta riippumatta. Jokaisesta asiasta tehdään laulu. Meidän prinsessa on ilo kaikille ja siitä hän myös nauttii. Iloinen, ystävällinen, empaattinen pieni ihme.

Heh, valitse taistelusi, johonkin ei vaan kannata uhrata aamujansa 😂. Meilläkin elämä muuttui kertaheitolla helpommaksi kun tehtiin tyttären 3.5vee kanssa diili, että saa itse valita mitä laittaa päälle kunhan ovat keliin sopivat. Sitten mentiin päivikseen huikeissa väriyhdistelmissä helleshortsit sukkisten päällä yms.
Minäkin olin sieluni silmin nähnyt tytön jolla on polkkatukka, a-linjausia mekkoja, pellavaa sekä murrettuja värejä, mutta ”äiti mä tykkään kirkkaista väreistä” sekä verkkareista, leggareista ja ulkohaalareista (se minun unelmieni ”kaupunkitakki” ei koskaan eksynyt edes meidän kaappiin).

Minun tyttäreni on ollut aina tietoinen vaatteistaan. Tosin ompelin hänelle paljon, mutta ei ripsuja ei pitsejä ja mieluummin pitkiä housuja ja t-paitoja. Nyt hänellä itsellään on 2 tytärtä toinen halua vain vaatteita jotka on puhtaita toinen on hyvin tietoinen että haluaa olla prinsessa,rimpsut korut ja kaikki ihana on hänen.

Näinhän se on että lapsellakin on makunsa ja oikeus vaikuttaa. Mulla on poika jolla on vahva näkemys vaatteistaan ja tämän sai tuta myös päiväkodin hlökunta, eräänä päivänä hain kotiin 3v jolla oli puettuna ensin collarit ja päällä sukkahousut… Toki me aikuiset päätimne reunat vaatteissa että oli ehjää ja säihin sopivaa, lapsi valkkasi minkä pystyi. Väreissä ja kuoseissa tiesi kyllä mitä haluaa, oli pinkistä mustaan ja hempeästä dinoihin. Nyt on 12v ja taas tarkka mitä pukee teininä päälleen. Onneksi meitä siskoksia ei äiti määritellyt ja saimme pukeutua niinkuin halusimme. Varmasti se loi minulle näkemyksen itse äitinä toimia.

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X