eveliina matilda - Banneri

Näin pian se sitten jo tapahtui: pieni esikoiseni lähti kokeilemaan siipiään koulun ihmeellisen maailmaan.

Irrottaessani käteni tyttäreni kädestä ja katsellessani kun hän käveli reppuselkäisistä lapsista muodostetun jonon jatkeeksi, pystyin vain toivomaan, että olen näiden vuosien aikana antanut hänelle kaiken tarpeellisen selviytymiseen tässä maailmassa ilman jatkuvasti rinnalla ohjaavaa ja auttavaa aikuista.

Kunpa hän saisi kengännauhansa solmittua ja takin vetoketjun vedettyä kiinni. Pärjäisipä hän ruokalassa kantamuksineen ja saisipa hän ruokansa itse pilkottu. Kunpa hän pitäisi reppunsa sisällöstä huolta, löytäisi luokkahuoneeseen sekä vessaan ja pyytäisi apua silloin kun sitä tarvitsee.

Kunpa muut lapset ja aikuiset olisivat hänelle ystävällisiä ja hän löytäisi koulusta sydänystävänsä, niin kuin minäkin aikoinani ensimmäiseltä luokalta löysin. Olisipa hänellä välitunnilla leikkiseuraa ja ruokalassa keskusteluseuraa. Saisipa hän hymyjä, arvostusta, itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia. Kunpa hän tuntisi kuuluvansa joukkoon.

Toivon, että hänellä on rohkeutta olla oma itsensä ja uskallusta nauraa, vitsailla ja hassutella arvostelijoista huolimatta. Pysyisipä hän oikeudenmukaisena ja pitäisi huolta muista pienistä tovereistaan. Tulisipa hän koulusta kotiin onnellisena ja säilyttäisi pilkkeen silmissään.

Jono lähti liikkumaan kohti koulurakennusta ja minä vilkutin, vaikka en enää nähnyt kyyneliltäni mitään. Kunpa koulumaailma olisi kalleimmalle aarteelleni hellä.

Kommentit (7)

Kaunis ja liikuttava kirjoitus, kiitos❤
Adeliina on uskomattoman kaunis tyttö!
Kaikkea hyvää teidän perheenne syksyyn. ☺

Olisin muuten kiinnostunut lukemaan, miten teidän lapset saa käyttää puhelimia/pelikoneita ja onko esim molemmilla omat kännykät? Miten sovellukset, saako lapset käyttää esim tiktokkia??
Myös suosituksia ohjelmista yms millä rajataan tai valvotaan lapsen puhelimen käyttöä, kiinnostaa myös.

Ihana kirjoitus ❤️ samoin ajatuksin ja rukouksin lähetin oman ekaluokkalaiseni matkaan. Kyllä äidin sydäntä kouraisee pelko ennen kaikkea turvallisuudesta ja kavereiden löytymisestä, mutta silti on uskallettava päästää. Ja uskon että kaikki menee hyvin ❤️

Näinhän se on ❤️ Pakko uskaltaa päästää ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.
Ihanaa syksyä teille. ❤️

Voi miten ihanasti ja kauniisti kirjoitettu. Itse en omaa kirjoittajan lahjoja, joten olipa ihana lukea kirjallisessa muodossa omat samanlaiset ajatukseni. Onnea pienen koulutielle ja tsemppiä äidille, hyvin se sujuu!

Oi kiitos! Mukava kuulla, että tykkäsit lukea. Nämä ovat varmaan aika monen ekaluokkalaisen vanhemman ajatuksia. ☺️

Liikuttavasti kirjoitit, miltä tuntuu kun oma rakas lapsi kasvaa ja pikkuhiljaa itsenäistyy. Koskettavaa oli lukea tekstisi ❤

Voi kiitos! Ihana kommenttisi ilahdutti päivääni. ☺️

Vastaa käyttäjälle Karoliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X