eveliina matilda - Banneri

Menipä viime viikko jotenkin tosi vauhdilla ohi. Rauhallisen syyslomaviikon jälkeinen arkiviikkomme oli pullollaan ohjelmaa ja ajattelin palata vielä hetkeksi siihen mitä kaikkea viime viikolla oikein tapahtui.

Kaikkein mieleenpainuvimpana tapahtumana Pepeä haastateltiin erään lehden isänpäivänumeroon. Pepe hyppäsi hänelle ennalta tuntemattomaan pikkulapsiperhe-elämään pari vuotta sitten ja on osoittautunut ihan mahtavaksi vara-isäksi. Oli tosi hienoa, että Pepeä haluttiin haastatella asian tiimoilta lehteen emmekä malta odottaa, että se ilmestyy!

Itse haastattelun lisäksi kotonamme kävi valokuvaaja nappaamassa Pepestä ja lapsista kuvan juttuun. Lapset riehaantuivat kuvaustilanteessa tyynysotaan niin, että loppujen lopuksi kynttilät lentelivät pitkin olohuonetta. Odotan mielenkiinnolla millainen kuva juttuun on valikoitunut.

Viime viikko piti sisällään myös muita jännittäviä tilanteita, kuten perjantaisen ruotsin kielen virkamieskokeen. Olin valmistautunut kokeeseen niin hyvin kuin yksin kotonani kykenin ja ehdin jo hetken kuvitella läpäisseeni kokeen ensimmäisellä yrittämällä. Onnistuin kirjallisessa osiossa kertomaan itsestäni melko mukavasti eikä kuuntelutehtäväkään vaikuttanut ylitsepääsemättömän vaikealta. Kirjoitin lisäksi tiivistelmän luetunymmärtämistehtävässä ja sain suullisesta kokeesta opettajalta välittömänä arvosanana kakkosen. Olo oli helpottunut ja onnellinen kun koko tutkinnossa eniten pelkäämäni koitos oli vihdoin ohi!

Illalla juhlin suoritustani koulukavereideni parissa ja sain sitten kuulla tehneeni tiivistelmän väärällä kielellä. En voi ymmärtää miksi mokasin niin typerällä tavalla, että kirjoitin tiivistelmän suomen sijasta ruotsiksi! Siispä uusinta kutsuu, mutta minulle se onkin tämän ruotsin kielen kanssa jo tuttua…

Perjantain ilonpito loppui mokani paljastumisen lisäksi lyhyeen siksi, että olin lauantaina ja sunnuntaina töissä. Työvuoroni olivat sellaisia, ettei niiden lisäksi ehdi tehdä juuri mitään muuta, paitsi järjestää toki yhden lautapeli-illan. Toinen isosiskoni ja hänen miehensä sekä pikkusiskoni perheineen saapuivat meille syömään siskoni tekemää kanasalaattia ja pelailemaan lautapelejä.

Illan peliksi valikoitui rohkeasti Isäntä vastaan emäntä -peli, josta meiltä kaikilta löytyi huonoja kokemuksia ja muistoja. Pelin ideana on, että naiset pelaavat miehiä vastaan ja kummallekin joukkueelle osoitetut kysymykset koskevat aina vastakkaiseen sukupuoleen yleisesti liitettyjä aiheita. Kilpailuhenkisillä pariskunnilla on riski riitautua tämän pelin parissa, mutta tällä kertaa jokainen pariskunta taisi poistua illan päätteeksi samaan osoitteeseen.  

Tällä kuluvalla viikolla aion tehdä koulutehtäviä kovaa vauhtia eteenpäin ja Pepe aikoo saada yhden remonttityömaan valmiiksi. Meidän on nyt viikolla hyvä työskennellä pitkää päivää, sillä Alexin huomista heippapäivää lukuun ottamatta lapset tulevat meille vasta perjantaina.

Lauantaina meillä onkin sitten tiedossa tosi kivaa ohjelmaa, sillä järjestämme kotonamme lasten halloween-juhlat. Juhlimaan saapuu isoäitini sekä siskoni perheineen. Pukeudumme kaikki tietysti teeman mukaisesti ja valmistamme päivään sopivia, kammottavia herkkuja. Lisäksi minulla on suunnitteilla iltaan kivaa ohjelmaa kilpailuineen ja palkintoineen. Hankimme myös hieman halloweenkoristeita, vaikka tämä pimeä ja rempallaan oleva asunto on mielestäni oiva ympäristö halloweenille jo sellaisenaan.

Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa kaikille!

 

Kommentit (2)

Onko teillä siis viikko-viikko systeemi ja lisäksi mahdollisuus tavata lapsia kerran toisen viikolla? Vai mitä heippapäivä tarkoittaa 🙂

Juuri näin. 🙂 Viikko-viikko, perjantaina vaihto ja toisen viikolla tiistaisin vietetään heippapäivää, jolloin lapset saavat halutessaan tulla toiseen kotiin päiväksi.

Vastaa käyttäjälle Maija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X