Skidi 25.2.2017

Syy blogin aloittamiseen – Todellinen kuva isyydestä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen 32-vuotias mies, jolla elämä heittää pientä kuperkeikkaa lähitulevaisuudessa, sillä loppukeväästä meille on syntymässä poika.

Olen koittanut valmistautua vanhemmuuteen kuten siihen kuuluukin, eli katsonut elokuvia aiheesta (Junior, Knocked up, Juno yms), harjoitellut FIFA:n pelaamista, sekä lukenut blogeja jossa vanhemmat kertovat lapsistaan. Suomi on pullollaan hyviä blogeja vanhemmuudesta, mutta aidot tarinat isyydestä puuttuu. Toki aiheesta on olemassa blogeja, mutta niissäkin elämää katsotaan hieman pinkkien lasien läpi ja jätetään realiteetteja auttamatta sivuun. Tähän halusin puuttua ja siitä syystä lähdin kirjoittamaan Faijahommia-blogia. Tahdon kertoa teille millaista se arki isänä oikein on.

Blogissani käsitellään muunmuassa miehen näkökulmaa raskaudesta, synnytyksestä, lapsen tulosta maailmaan, sekä muista isyyttä liippaavista asioista. En tietenkään ota jokaisesta ripulista ja oksennuksesta kuvia, tai juhli kun pikku Jalmari (nimi muutettu) onnistui kakkaamaan ensimmäistä kertaa pönttöön. Tai riippuu miten hienoa jälkeä juniori tekee. Tämän lisäksi avaan hieman omaa arkea yrittäjänä ja tasapainoilua työn, sekä arjen välillä. Tulen myös kirjoittamaan matkailusta, sillä se on yksi intohimoni. Ensi vuonna näillä näkymin tulee 30 maata täyteen, jossa olen käynyt. Salaa myös odotan matkoja lapsen kanssa, jolloin pystyy vain olla hotellin altaalla, eikä tarvitse kokoaikaa ravata nähtävyyksissä.

Tartun isyyden, sekä arjen tuomiin haasteisiin ja palkintoihin kainalopierumaisella huumorilla, joten toivottavasti ette herkisty ihan pienestä.

Tervetuloa mukaan jännittämään ja nauttimaan kanssani!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Kiitos!
Tätä on hauska kirjotella ja kommenttien perusteella moni tykkää. Tämä on myös todella terapeuttista hommaa 🙂




0
1 vastaus

Onnittelut, että olette tällä matkalla 🙂 se on jännittävä, mutta taatusti elämäsi paras! Ja hienoa että kirjoitat tätä blogia. Vaunupostaus sai hihittämään ääneen samalla kun istun vauvan sängyn vieressä pimeässä huoneessa ja varmistelen, että hän nukahti -ei siis kovin hyvä tilanne nauraa ääneen :D.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan matkaanne. Oma esikoinen syntyi viime syksynä.




0
1 vastaus

Kiitos paljon ja hauska kuulla, että naurattaa 😀




0
1 vastaus

Hei ja vilpittömän onnen toivotukset tulevaan!

Kirjoitat näin: ”…aidot tarinat isyydestä puuttuu. Toki aiheesta on olemassa blogeja, mutta niissäkin elämää katsotaan hieman pinkkien lasien läpi ja jätetään realiteetteja auttamatta sivuun.” Rohkenen linkittää oman blogini erään tekstin tähän, jossa pinkit lasit on laitettu sivuun. http://juhaniteras.blogspot.com/2016/10/kolikon-kaantopuolesta-artymyksesta-ja.html




0
1 vastaus

Kiitos tästä!
Hyvä kirjoitus.
Laitan blogin seurantaan 🙂




0
1 vastaus

Mahtava blogi! Lapsiperhe-arki ei ole itselleni ajankohtaista, mutta ihan huippua että joku tekee aiheesta blogia myös isän näkökulmasta! 🙂




0
1 vastaus

Kiitos!
Tätä on hauska kirjotella ja kommenttien perusteella moni tykkää. Tämä on myös todella terapeuttista hommaa 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Faijahommia
Olen 33-vuotias yrittäjä, kenen elämä pyörii pikkuisen pellavapäisen blondin pojan ympärillä. Työssäni tuotan ja myyn videotuotantoja, sekä teen sisällöntuotantoa blogin lisäksi myös urheilusivostolle. Intohimoinen penkkiurheilija ja innokas crossfittaaja. Into tosin ajaa kehityksen edelle. Blogissa tutustutaan vanhemmuuteen isän näkökulmasta. Tervetuloa mukaan :)

Arkisto

Instagram

  • Vuosi sitten oli aika helppoa 👌

faijahommia

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: