Faija 13.8.2017

Pakotin vauvan äidin hotelliin yöksi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Otsikko on raflaava, tiedän 😀

Jokin aikaa sitten huomasin, että J oli hieman väsynyt ja tarvitsi taukoa arjesta. Tajusin, että vuorokausi omaa aikaa tekisi ihmeitä hänelle ja hoidin hänelle lahjakortin Scandicille. Kun lahjakortti tuli postissa hänen nimellään oli yllätys todella suuri ja onnistunut. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että J arkaili lähteä pois kotoota ja vauvan luota. Tätä en ihan ajatellut siis loppuun 😀

Sain kuitenkin hänet vakuuteltua, että pärjäämme vauvan kanssa todella hyvin ja tulisimme hakemaan hänet Simonkentän Scandicista heti aamiaisen jälkeen. Niinpä J varasi hotelliyön, pakkasi kamat ja lähti. Aivan mahtavaa! Oli tiedossa siis poikien ilta. Olin varautunut kyselemään tuhat kertaa ”mikä naurattaa”, ”kuka siinä hymyilee” ja muita höpönlöpön juttuja normaalia korkeammalla äänellä. Toisin kävi, sillä Benkku vietti elämänsä rauhallisimman illan. Syömisen ja tuijottelun lisäksi hän vain nukkui. Toivottavasti tulevaisuudessa poikien illat eivät mene samalla tavalla 😀

Ennen nukkumaanmenoa oli pakko soittaa yksi Facetime-puhelu J:lle, kuka puhelun aikana oli lähellä eksyä hotellin useisiin rappukäytäviin, kun ei keskittynyt siihen mihin kävelee, vaan puheluun 😀

Koko ilta oli kuulemma erittäin rentouttava, vaikka ikävä vauvaa kohtaan oli todella suuri. J:stä huomasi, että hän oli erittäin rentoutunut vaikka heräsi normaaleihin syöttöaikoihin yöllä. Tästä syystä suosittelenkin kaikille miehille antamaan äideille hetken omaa aikaa lähettämällä heidät pois kotoota. Tämä siis mikäli he suostuvat lähtemään 😀 Tsekatkaa parhaat tarjoukset vaikka Scandicin sivuilta, missä he lupaavat aina parhaan hinnan.

 

Parasta illassa oli kuulemma kylvyn jälkeen heittää aamutakki päälle ja nautiskella 😀

Huone oli kuulemma erinomainen.

Aamiainen lähes yhtä hyvä, kuin meikäläisen tekemänä….. 😀

 

Me molemmat kyllä tarvitsemme juuri tämän tyylisiä päiviä lisää 🙂

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

Tekee hyvää molemmille, kun äiti on vähän aikaa erossa lapsesta. Näin ei sitten kynnys tarhaan yms jättöön nouse liian korkeaksi. Tämä siis oma mielipide 🙂




0
1 vastaus

Oiva yllätys sinulta. Kaiken lisäksi se toimi.




0
1 vastaus

Kaunis ajatus! Hengähdystauko tuli varmasti tarpeeseen. Itse en olisi suostunut lähtemään, mutta mä nyt olenkin tällainen niuho 😀 Kuopus täytti juuri kaksi vuotta, nyt voisin kuvitella poistuvani kotoa jos en ihan vuorokaudeksi niin vaikka puolikkaaksi…




0
1 vastaus

Ihana ajatus! Ja tosi kiva, että vaimo uskalsi lähteä ja jättää vauvan kotiin. Oma mieheni lupasi kesällä, että voin mennä hotelliin rentoutumaan, mutta se jäi puheen tasolle. En suoraan sanoen pysty jättämään 1v 5kk ikäistä kuopustani vielä yöksi edes isän ja veljien kanssa – vaikka miten kaipaankin omaa vapaata aikaa. Toistaiseksi 45 min lenkki kerran kahdessa viikossa saa kelvata.




0
1 vastaus

Tekee hyvää molemmille, kun äiti on vähän aikaa erossa lapsesta. Näin ei sitten kynnys tarhaan yms jättöön nouse liian korkeaksi. Tämä siis oma mielipide 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Faijahommia
Olen 33-vuotias yrittäjä, kenen elämä pyörii pikkuisen pellavapäisen blondin pojan ympärillä. Työssäni tuotan ja myyn videotuotantoja, sekä teen sisällöntuotantoa blogin lisäksi myös urheilusivostolle. Intohimoinen penkkiurheilija ja innokas crossfittaaja. Into tosin ajaa kehityksen edelle. Blogissa tutustutaan vanhemmuuteen isän näkökulmasta. Tervetuloa mukaan :)

Arkisto

Instagram

  • Blogissa mietitään, että voiko faija reissata hyvällä omatunnolla viikon ilman perhettä.⬆️
Onko teillä ollut samanlaista fiilistä?

faijahommia

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: