Skidi 18.8.2018

Taaperon unirytmi voisi olla aavistuksen parempi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Ai että sitä fiilistä, kun olet rakkaimpasi kanssa jossain lämpimässä lomakohteessa kahdestaan rannalla katselemassa aaltoja. Kaikki vaikuttaa niin rauhalliselta, ilma on sopivan lämmin ja varmasti kylmä juoma on vieressä. Yhtäkkiä säpsähdät hereille, kun taapero rääkäisee sellaisen huudon, mikä säikäytttää naapuritalon kattokoloissa asuvat linnunpoikasetkin pois. Nyt on jotain pahaa sattunut, nousee päälimmäiseksi ajatukseksi joka aamu, vaikka kundi vain huutelee sängystään noin viiden aikoihin, että hän ei enää jaksa olla täällä. Unirytmi kundilla on siis noin pari tuntia pielessä.

Kundi ei lähes koskaan nukahda takaisin ennen kuin ollaan käyty alakerrassa juomassa maito. Sen jälkeen hän on niin kuistilla, että nukahtaa sänkyynsä lähes välittömästi. Tosin tähän prosessiin J:n tai meikäläisen on pitänyt nousta ylös, uhmata silmät ristissä kuolemaa ja kävellä alakertaan menevät portaat. Tämän jälkeen kundi takaisin yläkertaan ja vanhemman naama takaisin tyynyyn, jotta saisi noin tunnin lisää unta.

Olemme koittaneet muuttaa rytmejä niihin mitkä alkavat tarhassa, eli noin klo 11.00 ruoka ja tämän jälkeen nukkumaan päivän ekat päikkärit, mutta on se vaan niin hiton hankalaa. Onkohan kundi perinyt minun unenlahjat? Oma unirytmi on sellainen, että jos olen ollut ulkona ja menen esimerkiksi kahden jälkeen nukkumaan, herään silti jo seitsemän aikoihin. Tai jos menen seitsemältä illalla nukkumaan, niin tilanne on sama. Kauas ovat jääneet ajat, jolloin söi aamiaista puoliltapäivin 😀

Kun tarha alkaa, niin tuo nykyinen unirytmi ei vain toimi. Tarhassa pitäisi syödä aamiainen noin kahdeksan aikoihin, mutta kolme tuntia on aivan liian pitkä aika olla syömättä heräämisen jälkeen. Jos antaa aamulla herätessä puuroa, ei hän syö tarhassa aamiaista.

Nukkumaan meillä mennään ennen kahdeksaa ja Benkku tulee nykyään itse kertomaan, kun hän haluaa nukkumaan. Hän tulee luoksesi, ottaa kädestä kiinni tai näyttää, että haluaa syliin ja osoittaa yläkertaan. Fiksu kundi 🙂

Onko teillä samantapaisia mahtavia aamuherätyksiä ja miten olette onnistuneet voittamaan vaikeudet, sekä nousemaan ylös vasta yon pikkutuntien jälkeen. Nimimerkillä: Katson uutiset Sky Newsistä aamuisin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (13)

Joo toivotaan, että rytmi löytyy 🙂

1 vastaus

Mein tyttö heräsi ensimmäiset vajaa 2v elämäästään aina viimeistään 530, ihan samaok oliko illalla käyty nukkumaan ajoissa vai myöhemnei. Samoin yö kului parhaimmillaan välillä 2-4h huutomaratonien kanssa ja siltinyt tuo ihmisherätyskello herätti ennen kuutta.

En osaa neuvoa, millä rytmin saisi korjattua, sillä en tiedä mitä meidänkään neidin elämässä tapahtui siinä 2v kieppeillä. Yhtäkkiä hän vetelee unia sinne 7-730 asti ihan tyytyväisenä, eikämutta edes herää yöllä huutamaan.

Eli kai pitää vaan odottaa jonkun sortin ihmettä 😀 tai saada joltain viksummalta neuvoa.

1 vastaus

Odotellaan 😀

1 vastaus

Meillä esikoisen aamut alkoi pitkään liian aikaisin kunnes mentiin päivähoitoon ja virikkeiden määrä lisääntyi, niin alkoi unetkin maistumaan aamuisin pitempään. Päivähoito on lapsille aika väsyttävää vaikka touhut ovat kivoja ja kaverit tärkeitä. Joten eiköhän teillä vielä koita ne aamut, kun saa nukkua jopa kasiin asti 😀 ihan luksusta!

1 vastaus

Toivotaan tuota. Tosin J on silloin jo töissä, mutta me saadaan Benkun kanssa nukuttua 😀

1 vastaus

🤔jos poju herää jo viiden aikaan eikä enää nuku, antakaa jotain pientä aamupalaksi vaikka kuuden aikaan. Aamupala päiväkodissa voisi sitten kelvata. Silmä voi ruveta luppaaseen jo ennen ”oikeita”päikkäreitä niin varmasti järjestyy että laittavat vähä aiemmin nukkuun pojan. Varmasti tulee rytmi siihen, että ei herää niin aikaisin aamulla🤗

1 vastaus

Joo kyllä me ruokaa kundille annettaan, mutta tavoite olisi päästä tarhan rytmiin. 🙂

1 vastaus

Unohda jo se ’tarha’. Tulee niin eläimellinen olo koko sanasta, että puistattaa.
Turkistarha, kanatarha, koiratarha… lapsesi, kuten kuka tahansa muukin lapsi, ansaitsee varmasti parempaa!

1 vastaus

Heippa!
En tiedä onko tästä apua, mutta kokeillaan. Meillä oli sama tilanne tuossa aiemmin. Lapsi ei vaan nukkunut JOS ei saanut lämmintä maitoa klo5. Hän oli tottunut saamaan maidon, muuten uni ei enää jatkunut. Me päätettii katkaista se maito kierre. Luin jostain että jos sinäkin totut saamaan vaimoltasi joka aamu tuoreista appelsiineista puristettua mehua, tottakai pidät tästä tavasta kiinni vaikket sitä tarvitsisi 😀
Miten se sitte meni? No ekoina päivinä tyyppi nousi klo 5 ylös. Häntä ei saanu silitettyä uneen. Me syötiin eka aamupala. Maidon sai vasta oikean ruoan jälkeen / tarjottii aamupalalla eka kauramaitoa. Näin hän erotti että yöllä ei saa maitoa. Ja alettii purkaa tätä assosisaatiota.
Ekoina päivinä hän oli piru, pahamainen ampiainen koko päivän, koska väsy, oli noussu liian aikaisin.
Meinasin luovuttaa, tytöt tsemppas niin se on muillakin. Tästä on nyt neljä viikkoa. Tyyppi meni nukkumaan 19.10 ja heräsi 6.30. Aamupala ei maistu heti, vähä aikaa täytyy saada herätä ensin.
Kinuaako maitoa? No ei muista sitä enää ees!

1 vastaus

Joo kyllä tuota ollaan tässä yritetty, mutta ei se aina ole niin helppoa 😀

1 vastaus

Meillä poika on herännyt nukkumaankäyntiajasta huolimatta toukokuusta lähtien viideltä, eikä enää nuku sen jälkeen. Pahimmillaan tilanne oli kesäkuussa neljän aamuina, mutta onneksi siitä ollaan päästy. Kundi nyt siis rippasen päälle vuoteinen. Ei ole auttanut pimennysverhot, proteiinit iltapuurossa eikä rytmin vatkaukset. Eli kyllä täälläkin kuunnellaan, jos joku jonkun taikatempun keksii! 😀

1 vastaus

Kerron heti jos löydetään joku toimiva kaava 😀

1 vastaus

Ei auttanut meillä mikään aamukkujan kanssa. Annoin aikaisin pienen aamupalan ja oikeaan aikaan puuroa. Pakko se vaan oli mennä lapsen tahtiin. Nyt tuo kukkuja on pian 11v ja edelleen voi herää klo 5 tai 8. Häneen ei tehoa mikään muokkaus. Näin päikyn hoitajana tapaan sanoa taaperoiden vanhemmille että ressi pois ja kyllä lapsi päiväkodissa muokkaa rytmiään. Ajallaan. Moni pieni saa kotona aamupalan ennen hoitoon tulemista. Ei se klo 8 ole ainoa totuus.

1 vastaus

Joo toivotaan, että rytmi löytyy 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Faijahommia
Olen 33-vuotias yrittäjä, kenen elämä pyörii pikkuisen pellavapäisen blondin pojan ympärillä. Työssäni tuotan ja myyn videotuotantoja, sekä teen sisällöntuotantoa blogin lisäksi myös urheilusivostolle. Intohimoinen penkkiurheilija ja innokas crossfittaaja. Into tosin ajaa kehityksen edelle. Blogissa tutustutaan vanhemmuuteen isän näkökulmasta. Tervetuloa mukaan :) niko@faijahommia.fi

Arkisto

Instagram

  • Benkku valitsi äidille kukkia synttäreiden johdosta ja harjoiteltiin laulaa aaooaoaaoiaoaoaiaiaaaaaaaoaoaaaaaaa eli paljon onnea vaan 🎵🎶🎶🎵🎼🎶🎙🎵
Hyvää syntymäpäivää @hakkajo ❤😍

faijahommia

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: