Health Coach 17.11.2017
TEKSTI Hilla

Matkalla hyvinvointivalmentajaksi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Pidin eilen viimeisen tapaamisen health coach -harjoitusasiakkaani kanssa. Syksyn aikana olen tutustunut uuteen ihmiseen, joka halusi löytää vauvavuoden jälkeen uudelleen itsensä, halusi oppia olemaan hyvällä tavalla itsekäs ja nousemaan jälleen rutiinien pariin väsymyksen keskeltä.

Harjoitusasiakkaani halusi elämäänsä lisää voimia ja energiaa. Hän koki, että oman elämän ohjakset olivat tipahtaneet hetkeksi omista käsistä ja jotenkin ne pitäisi saada takaisin.

Tällaiset edellä kuvatut asiat ovat isoja tavoitteita ratkaista kertaheitolla, mutta pääsimme jo hyvän matkaa niitä lähemmäksi tämän kuluneen syksyn aikana. Matkan varrelle mahtui oivalluksia, myötätuntoa itseään kohtaan ja toisaalta sopivan motivoivia välitavoitteita, joita kohti on helpompi kulkea. Uupumuksen keskellä voi ajatus olla se, että pitäisi tehdä enemmän. Suurin ahaa elämys tämän henkilön kohdalla tapahtui ajatusmaailmassa. Siinä, miten hän itselleen puhui. Hän turhaan soimasi itseään tekemättömistä asioista ja olisi halunnut muutoksia nopeasti. Tapaamisten aikana saimme yhdessä muutettua ajatusmaailmaa siihen suuntaan, että mitään ei ole pakko tehdä vaan kaikki on mahdollista.

Etsimme asioita, joista hän innostuu. Niitä asioista, jotka voimaannuttavat häntä ja tuovat iloa juuri hänen elämään. Löysimme niitä, ja teimme vähän harjoituksia uusiin rutiineihin liittyen.

Halattiin eilen ja toivotettiin toisillemme hyvää loppuvuoden jatkoa. Mielelläni olisin jatkanut matkaa hänen kanssaan pidemmällekin, vaan ei anna aikatauluni parhaillaan siihen myöden. Harjoitusasiakkaan kanssa pääsin siirtämään oppimaani käytäntöön ja koen, että kehityin itsekin valtavasti hyvinvointivalmentajuudessa. Pari opintokokonaisuutta vielä jäljellä, sitten alkaa health coach -opinnot olla pulkassa.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilla Stenlund
Olen Hilla Stenlund, hyvinvointi- ja lifestyle-bloggaaja, pienen tytön äiti, vaimo, intohimoinen liikkuja, ekonomi sekä sydämeltään positiivisuuteen taipuvainen. Parasta on tavallinen elämä, jossa itselleen tärkeät asiat kulkevat tasapainossa - siitä kirjoitan blogissani. Kiva kun löysit tänne! Yhteydenotot: hillasfi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Selfie ja liian monta muuttujaa. Sakki tilpitappeineen ruuan äärellä Långvikissä. 💫🤷‍♀️🙆‍♀️ #dinner #birthdayparty #homecoming #familytime #weekend #hillasblog #myfamily #loveofmylife #dauhgter

hillasblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: