Koti ja sisustus 15.2.2018
TEKSTI Hilla

Taaperon huone

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Yhteistyössä Verkkokauppa.com

Tänään blogissa kuvia meidän taaperon huoneesta, joka on valmistunut vasta viime viikolla. Sitä ennen se oli tyhjä huone, missä kuivattiin pyykkiä ja lattialla oli muutama kori leluja. Kolmen kuukauden jälkeen päätin, että nyt on taaperon huoneen vuoro muuttaa muotoaan viihtyisämmäksi leikkipaikaksi. Aika nopeasti ulkonäkö muuttui, kun otin laittamisen ja sisustamisen asiakseni.

Me muutimme neljä kuukautta sitten tähän uuteen kotiin ihan siitä syystä, että vanhassa kodissa tila loppui kesken. Kaksio Helsingissä kävi meidän revohkalle liian pieneksi, etenkin meidän tavaramäärälle. Vaikka ihmiset olisivatkin vielä mahtuneet asuntoon, niin tavarat eivät. Vaunujen kanssa kun pujotteli parvekkeelta rappukäytävään muutaman kerran päivässä, niin joskus taisi savukin vähän nousta korvista…

Meidän ihana uusi koti löytyi Kirkkonummella ja täällä ollaan nyt. Koti on pikkuhiljaa muuttanut muotoaan. Olemme laittaneet kylppäriä, makkaria ja olkkaria kuntoon. Nyt oli Selmurin huoneen vuoro.

Taaperon huoneen sisustaminen alkoi oikeastaan tuosta söpöstä Eero Aarnio Pony ‐istuimesta, jonka tilasimme Verkkokauppa.comista. Se on ollut paketin avaamisen jälkeen suosittu paikka ja sen päällä huudellaan ”koppotikoo” kovaan ääneen. Pony pääsi keskelle huonetta – parhaalle paikalle, sänky pitkälle seinälle, leluhylly toiselle seinälle ja ikkunan eteen tulee vielä joskus pöytä piirrustushommia ja leikkejä varten. Oven vieressä on kolme vaatekaappia, mutta ne eivät näissä kuvissa näy.

Seinälle porasimme pari kappaletta Ikean tauluhyllyjä. Niiden päälle on kiva asetella tauluja, kirjoja ja kauniita leluja. Tauluhyllyjen avulla huoneen ilmettä saa vaihdeltua helposti tauluja ja tavaroita vaihtamalla.

Miedän 1-vuotias ei vielä nuku omassa sängyssään, vaan äidin ja iskän välissä edelleenkin. Perhepeti meidän peti ja parhaat unet. 😉 Omassa sängyssä silti pötkötellään paljon, luetaan kirjoja ja kevään aikana yritetään opetella nukkumista omassa huoneessa. Siinä voikin olla vähän projektia. 😀

Sellainen huone meidän Selmurilla nyt. Lelut ovat iltaisin aina kotoisasti pitkin poikin huonetta, kuten taaperon huoneessa kuuluukin. Ennen näiden kuvien ottamista siivottiin yhdessä huone ja nakeltiin lelut koreihin. Siivoaminen on nopeaa, kun laittaa lelut vaan koreihin.

 

Työhuoneen laittaiminen on vika projekti. Sitten vaan hetki ollaan ja nautitaan. Keittiö menee remonttiin sitten joskus, sille emme ole tehneet muuton yhteydessä mitään, vaikka onkin alkuperäinen vuodelta -99. Voisin vaikka ensi viikolla kuvata tänne blogiin meidän koko kodin. Kiinostaisiko teitä sellainen? Meidän koko kodin kuvat.

Ihanaa torstaita sinne! 🙂

– Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

Jes, kiva kuulla Sara! Sisustusjuttujakin blogiin siis! 🙂

1 vastaus

Siis aivan ihana tuli huoneesta! <3 Toi matto on super kiva ja tuo tauluhylly idea pitää ehkä kopioida!;) Ja muutenkin voisin sua tosiaan konsultoida, kun nämä mun sisustuslahjat ei ole ihan yhtä hyvät, hehe!

-Karkki
http://www.candyontherun.com

1 vastaus

Voi kiitos Karkki! <3 Niin siitä kyllä tuli ja toisaalta, aika pienellä vaivalla ja budjetilla. 🙂 Mä voin kyllä auttaa, mielelläni. Vaikka kyllä säkin osaat, jokaisella on oma tyyli. Pus! Ja viikonloppuja. 🙂

1 vastaus

Mua kiinnostaa kovasti koko kodin esittely! Tykkään sisustusmaustasi ja yhdistelet kivasti laadukkaampia sekä edullisia ratkaisuja – mielelläni ottaisin vinkkejä ja inspiraatiota vastaan!

1 vastaus

Jes, kiva kuulla Sara! Sisustusjuttujakin blogiin siis! 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilla Stenlund
Olen Hilla Stenlund, hyvinvointi- ja lifestyle-bloggaaja, pienen tytön äiti, vaimo, intohimoinen liikkuja, ekonomi sekä sydämeltään positiivisuuteen taipuvainen. Parasta on tavallinen elämä, jossa itselleen tärkeät asiat kulkevat tasapainossa - siitä kirjoitan blogissani. Kiva kun löysit tänne! Yhteydenotot: hillasfi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Tänä juhannuksena saunan on täyttänyt huumaava omenan tuoksu.🍏 Raikas, kevyt ja kesäinen tuoksu. Toin juhannussaunaan mukanani ihanan valikoiman ihoystävällisiä Dermosil kesäuutuuksia, joilla on peseytynyt koko perhe taaperosta isovanhempiin asti. Uusi postaus blogissa meidän juhannussaunasta. 🍏☘️🌸 Koodilla hillasblog saat Dermosilin verkkokaupasta tilaamillesi tuotteille ilmaisen toimituksen 15.7.2018 asti.  #hillasblog #ihoystävällisempi #dermosil #kaupallinenyhteistyö #juhannus #summer #ihonhoito @dermosil.fi @monochrome.fi

hillasblog

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: