Hyvinvointi 3.3.2018
TEKSTI Hilla

Suosituimmat hyvinvointi-aiheiset postaukseni

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista puhutaan tällä hetkellä paljon. Mutta mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi oikeastaan edes on? Mielestäni tuo trendisana kätkee sisäänsä aika paljon asioita, joista kuitenkin nostaisin yhden asian ylitse muiden. Tasapainon.

Hyvinvointi on aika pitkälle tasapainoa, sen hakemista, ajoittaista löytymistä tai siihen pyrkimistä. Hyvinvointi on tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä, tasapainoa liikunnan ja levon välillä, tasapainoa rauhallisuuden ja kiireen välillä, tasapainoa herkuttelun ja terveellisen syömisen välillä. Kun elämän osaset ja itselleen mielekkäät tai vähemmän mielekkäät asiat ovat jokseenkin tasapainossa, päästään aika pitkälle.

Olen ollut jo useamman vuoden kiinnostunut hyvinvoinnista kokonaisuutena ja viime vuoden aikana opiskelin itselleni hyvinvointivalmentajan tutkinnon. Olen kirjoittanut hyvinvoinnista, omista ajatukistani ja juurikin siitä tasapainon löytämisestä aika paljon blogissani. Kokosin tähän postaukseen suosituimmat hyvinvointi-aiheiset postaukseni, joita olen blogissani julkaissut. Pääset lukemaan niitä kätevästi tästä alta:

Asenne ratkaisee

Palautuminen on tärkeässä roolissa, kun halutaan kasvattaa kuntoa

Henkinen palautuminen ja mental training – Tunnetko jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta?

Miksi olen onnellinen?

Täydellistä syömistä ei kannata tavoitella.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilla Stenlund
Olen Hilla Stenlund, hyvinvointi- ja lifestyle-bloggaaja, pienen tytön äiti, vaimo, intohimoinen liikkuja, ekonomi sekä sydämeltään positiivisuuteen taipuvainen. Parasta on tavallinen elämä, jossa itselleen tärkeät asiat kulkevat tasapainossa - siitä kirjoitan blogissani. Kiva kun löysit tänne! Yhteydenotot: hillasfi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Huomenta! 💛 Hymyä ja hyvää mieltä sun viikkoon. Eilinen oli eilen, huominen on huomenna, tänään on se päivä, johon voit vaikuttaa. Tänään voit tehdä niitä asioita, jotka tekevät sinun viikon alusta sinulle hyvän. 😘

#hillasblog #monday #mondaymood #newday #morning #newweek #wellbeing #wellness #mentaltraining #hyvinvointi #wellnessfitness #hyvinvointi #hyväolo #healthylifestyle #mentaltraining #goodmorning #maanantai #oddmolly

hillasblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: