Reseptit 29.3.2018
TEKSTI Hilla

Sitruunainen creme brulee pääsiäiseksi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Perinteisiä pääsiäisherkkuja ovat suklaa, pasha ja mämmi. Herkullisia ja suussa sulavia nekin, mutta halusin kehittää pääsiäiseksi ruokapöytään jotain muuta. Vähän erilaista ja ei niin perinteistä. Siitä syntyi idea tuunata perinteistä creme bruleen ohjetta hieman pääsiäishengessä.

Sitruunainen creme brulee pääsiäiseksi on helppo ja nopea valmistaa, kuitenkin juhlava laittaa esille yhteiseen ruokapöytään. Sitruuna ja keltuainen antavat lisäksi kivan vaalean keltaisen värin jälkiruualle, sopii siis hyvin tipujen joukkoon pääsiäiskattaukseen.

10 annosta sitruunaista creme bruleeta: 

2,5 vaniljatankoa
puolitoista sitruunan kuorta
6 dl kuohukermaa
1,5 dl kevytmaitoa
1,5 dl sokeria
8 kananmunan keltuaista
3 rkl ruokosokeria

Tee näin:

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Puolita vaniljatanko pituussuunnassa kahteen osaan ja kaavi siemenet kuoresta veitsen avulla. Leikkaa sitruunan kuori ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsen avulla. Sekoita vaniljatanko, vaniljan siemenet, sitruunan kuoret, kerma ja maito kattilassa. Kiehauta koko ajan sekoittaen ja anna sen jälkeen jäähtyä.

Sekoita keskenään sokeri ja munankeltuaiset. Siivilöi maitoseos, lisää joukkoon sokeri ja keltuaiset. Sekoita huolellisesti. Kaada seos uuninkestäviin tarjoilukippoihin.

Aseta vesihauteet uunin pohjalle ja paista creme bruleeta uunin alaosassa noin tunnin verran, kunnes kerma alkaa jähmettyä. Seos jähmettyy lisää jäähtyessään. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti.

Ennen tarjoilua: ripottele raakasokeri tasaisesti creme bruleen pinnalle ja kuumenna sitä grillivastuksella uunissa kunnes sokeri on sulanut ja saanut kullanruskean värin. Jäähtyessään sokeri kovettuu rapeaksi kuoreksi.

Creme bruleen voi koristella ennen tarjoilua vielä raikkailla hedelmillä tai keltaisilla hedelmillä. Ihan oman maun mukaan. Makean creme bruleen kaveriksi sopii kuitenkin parhaiten joku raikas, kuten marjat.

Makoisaa ja rentouttavaa pääsiäistä!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilla Stenlund
Olen Hilla Stenlund, hyvinvointi- ja lifestyle-bloggaaja, pienen tytön äiti, vaimo, intohimoinen liikkuja, ekonomi sekä sydämeltään positiivisuuteen taipuvainen. Parasta on tavallinen elämä, jossa itselleen tärkeät asiat kulkevat tasapainossa - siitä kirjoitan blogissani. Kiva kun löysit tänne! Yhteydenotot: hillasfi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Aika sanoa hei hei ja suunnata kohti kotia. 👨‍👩‍👧 Kiitos Lahti-Hollola Jukola tunnelmasta, suunnistushaasteista, hikipisaroista, helteestä, suunnistuskylän palveluista, talkoolaisten panoksesta koko tapahtuman eteen ja upeista tunteista, joita saimme tänäkin vuonna kokea. Ensi vuonna sitten Jukola Kangasalalla. Sitä ennen jatketaan treenejä ja nautitaan liikunnasta ja endorfiineista. 😍

#hillasblog #thankyou #jukola #jukola2018 #venlojenviesti #lahtijukola #jukolanviesti #suunnistus #orienteering #outdoors #happiness #forest #trailrunning #trailrunner #runner #instarunners #juoksu #trainingmom #runninggirl #runningmom #wellbeing #wellness #enjoy

hillasblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: