Mieli ja ajatukset 21.5.2018
TEKSTI Hilla

Suurten ja pienten asioiden äärellä

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Hei sinä. Mukavaa, että olet siellä, juuri sinä. Lukemassa parhaillaan tätä tekstiä. Välillä kirjoitan tätä blogia vain omissa ajatuksissani, miettimättä sen enempää kenelle kirjoitan. Toisinaan kirjoitan tätä jollekin kuvitteelliselle vastaanottajalle tai mielikuvalle siitä, millainen tämän blogin kohderyhmä on. Joskus siis mietin enemmänkin sitä, kuka juuri sinä olet, sinä joka käyt blogissani vierailemassa.

Näen teidät lukijat blogin analytiikkaana ja statistiikkaana, numeroina, korkeampina ja matalampina palkkeina, keskimääräisinä lukuaikoina ja keskimääräisinä sivun latauksina per lukija. Näen sen infograaffeina, mitkä aiheet kiinnostaa enemmän kuin toiset. Jos siis it-puolesta puhutaan.

Mutta sitten on se toinenkin puoli. Tärkeämpi puoli. Se toinen puoli on palaute, jota aika ajoin teiltä saan. Viestien ja kommenttien muodossa. Viimeksi myös suunnistuskisoissa muutama minuutti ennen omaa lähtövuoroani. Sinä, joka tulit kertomaan lukevasi blogani, se oli kohtaaminen, joka jäi mieleen.

Kaikkein tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä faktaa, että siellä anatytiikan takana on se kaikkein tärkein. Eli juuri te, oikeat ja aidot lukijat. Ilman lukijoita ei olisi bloggaamistakaan. Ja jos tätä esimerkiksi työkseen tekee, on kommentteihin vastaaminen ajateltava vähän niinkuin asiakaspalveuna. Jos sitä haluaa johonkin verrata.

Viime viikkoina ja päivinä on kuitenkin tapahtunut pari jokseenkin jännää yhteensattumaa. Kaksi niin erilaista lukijapalautetta, että haluan jakaa tämän ajatuksen täällä blogin puolellakin.

Sain eräältä lukijalta kommentin, jonka mukaan ”täytyy sinulla asiat olla todella hyvin elämässä, kun on aikaa kirjoitella moisista ”ongelmista” tänne blogiin.” ”Miten ennen on selvitty edes hengissä ilman näitä kaikkia sosiaalisen median väyliä ja blogeja, joissa voidaan heti hakea hyväksyntää ja myötätuntoa pienimmällekin epämiellyttävälle kokemukselle.” Tätä kommenttia en silti jatka tässä sen pidemmälle. Mutta sen saaneena, heräsi minussakin muutamia erilaisia ajatuksia.

Mutta mikä se toinen kommentti sitten oli?

Se toinen kommentti tuli kroonista eli parantumatonta rintasyöpää sairastavalta lukijaltani. Hän kertoi vierailevansa silloin tällöin blogissani ja kommentin kautta päästiin keskustelemaan enemmänkin, vaihdettiin kuulumisia ja sain kuulla hänen elämäntilanteestaan sairauden kanssa, josta hän ei ehkä parane koskaan. Sain kuulla syvällisiäkin ajatuksia elämän rajallisuudesta, tämän hetken ja elämän arvostamisesta. Sain kuulla sen, että elämän positiivisuus antaa voimaa.

Näiden kahden, blogin kautta tulleen, ”lukijapalautteen” jälkeen olin hetken melko ristiriitaisissakin tunnelmissa. Kuka pinnallisuuden ja elämän epämiellyttävät kokemukset edes määrittelee? Kuka on sanomaan, mitä varten näitä blogeja edes kirjoitetaan tai mitä varten näitä tullaan lukemaan? Kuka on sanomaan, kenellä on aikaa kirjoittaa blogeja tai mistä syystä? Kuka on sanomaan, millaista arvoa tai arvottomuutta ne luo lukijalle.

Se on jokaisen oma kokemus.

Koen tämän blogin tärkeäksi niin kauan kuin tänne tulee lukijoita. Kuka mistäkin syystä. Joskus kirjoitan mielipiteen, joka eroaa osan lukijoista mielipiteistä. Toisinaan kirjoitan kevyempää, se menee helpommin alas koko kohderyhmälle, mutta jonkun mielestä se voi olla liian kevyttä.

Parhaalta tuntuu kuitenkin se, että joskus se kepeä, positiivinen ja ilmava sisältö voikin olla juuri sitä, mitä joku vastaanottaja eniten tarvitsee. Elämän painavan lastin rinnalle, vaikkapa syöpää sairastavana.

Teitä lukijoita on siellä ruudun takana niin monenlaisia, erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikkia en voi miellyttää, enkä yritäkään. Onneksi voin aina kirjoittaa tätä blogia sen näköisenä kuin itse olen. Se on tämän jutun suola ja sokeri.

Näissä tunnelmissa haluan sanoa vielä sen, että sinä olet juuri tuollaisena erityisenä ja uniikkina juuri niin täydellinen. Sinä. Kaikilla meillä on ne oman elämän lastit kannettavana. Avarakatseisuutta, sitä lisää. Sitä toivon. <3

-Hilla

Kuvat ottanut: Taika Oja.

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

 

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

Uuden edessä sitä kokee myös hämmennyksen tunteita ja väsymystä, niin kokonaisvaltaista se uuden ihmisen kasvattaminen aluksi on. Paljon tsemppiä ja positiivisia ajatuksia sinne! Ihana kun saan ilahduttaa sinua blogillani. <3

1 vastaus

Juurikin näin! Sain ensimmäisen lapsen pari kuukautta sitten ja olen lukenut blogiasi erityisen innolla niinä päivinä, kun uusi tilanne hämmentää ja väsyttää. Saan silloin valtavasti voimaa positiiviuudestasi. Kiitos siitä!

1 vastaus

Uuden edessä sitä kokee myös hämmennyksen tunteita ja väsymystä, niin kokonaisvaltaista se uuden ihmisen kasvattaminen aluksi on. Paljon tsemppiä ja positiivisia ajatuksia sinne! Ihana kun saan ilahduttaa sinua blogillani. <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilla Stenlund
Olen Hilla Stenlund, hyvinvointi- ja lifestyle-bloggaaja, pienen tytön äiti, vaimo, intohimoinen liikkuja, ekonomi sekä sydämeltään positiivisuuteen taipuvainen. Parasta on tavallinen elämä, jossa itselleen tärkeät asiat kulkevat tasapainossa - siitä kirjoitan blogissani. Kiva kun löysit tänne! Yhteydenotot: hillasfi@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Tunnin verran elävää taidetta. Lopputekstit olivat väriltään tumman oranssit. Hyvää yötä! 🤗😴 .

#hillasblog #enjoy #sea #sunset #juhannus #juhannus2018 #midsommar #midsummer #life #wellbeing #wellness

hillasblog

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: