ihan mamina - Banneri

Raskausviikko 17. Raskaudesta on kulunut noin 40% ja vauva alkaa kuulla ääniä kohdun ulkopuolelta. 

Thaimaan matkalla raskausviikolla 16 aloin tuntemaan vauvan liikkeitä selkeesti silloin kun makasin mahallaan. Tuntui kun vatsan alla olisi ollut nyrkin kokoinen möykky mikä muljui vimmatusti. Koetin usein kädellä vatsan päältä, mutta ei liikkeet vielä niin vahvoja ole että ne käteen tuntuisi. Mahallaan makaaminen alkaa olla usein tosi epämiellyttävää kasvavan vatsan takia. 

Yhtenä iltana kun istuttiin hotellin uima-altaalla tunsin menkkamaista kipua vatsassa ja selässä, se pelästytti todella. Hetken päästä alkoi tulla harjoitus-supistuksia ja aloin olla paniikissa. Makasin koko yön hotellissa kyljelleen kivuissa ja heräilin tunnin välein tarkistamaan vuodanko verta. En vuotanut. Aamulla olo oli parempi, mutta pelko oli jo hiipinyt takaraivoon ja sain supistuksia vielä muutamana päivänä sen jälkeen. Sairaalaan en missään nimessä halunnut Thaimaassa ennen kuin olisi ihan pakko. Loppu lomasta oli hankala nauttia koska ajatukset pyöri kokoajan vauvassa ja niissä kauhutarinoissa missä synnytys oli käynnistynyt tulehduksen takia ihan liian aikaisin. 

Onneksi vauva muistutti olemassaolostaan muljumalla iltaisin vatsassa ja aivan loman viimeisinä päivinä ihan yhtäkkiä mulle ilmestyi raskausmaha. Huvitti kauheesti, kun Toni oli vasta hetkeä aikasemmin sanonut että oon laihtunut reissussa, sitten yhtenä aamuna herään söpön vauvamasun kanssa enkä enää todellakaan näyttänyt laihtuneelle. Kotiin tullessa oli seuraava järkytys edessä – en mahdu enää kuin yksiin housuihin. 

Reissusta kotiuduttua varasin heti ajan yksityiselle ultraan kipujen takia. Halusin nähdä että vauvalla on kaikki hyvin. Käytiin samalla yksityisellä lääkäriasemalla silloin kun menkat oli pari viikkoa myöhässä. Aikaisemmin koetun keskenmenon takia haluttiin nähdä että onko kohdussa elämää.

Maksoin mielelläni ultran verran siitä että sain mielenrauhan ja pystyin jättämään koko taakan harteiltani kun kätilö ilmoitti että terve ja aktiivinen vauva siellä potkii. Vauva nukkui aluksi pää laskettuna istukan päälle, mutta kätilön tökkiessä vatsaa vauva vastasi tönäisyihin innoissaan. Raskausviikkoja oli 16+1 ja aikansa etsittyä kätilö sai vauvan hyvään asentoon ja siellä näkyi pieni poika – ihan niinkuin aavistin jo viikoilta 13 lähtien. Tonin ilme ja reaktio oli kaikista paras juttu. Meille tulee poika. 

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 – 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

Kommentit (1)

Selvisikö kipujen syyt, vai oliko vain kasvukipuja? 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X