ihan mamina - Banneri

Tässä kun on viikon verran maannut kotona sairaslomalla alkaa pää pehmenemään pikku hiljaa. Ongelmat alkoi viime viikonloppuna, kun mun selkäkivut paheni. Raskaus on löysyttänyt mun niveliä ja alaselässä sijaisteva Si-nivel on ottanut kovasti itseensä. Mun nivelet on luonnostaan yliliikkuvat ja selkä on hieman notko. Nyt kun masu on kasvanut hurjasti on selän asento päässyt huononemaan entisestään.

Viikon verran olen siis kärsinyt ajottaisesta jalattomuudesta. Erityisesti oikea jalka lähtee usein alta yhtäkkisen kivun takia. Aina jos selkä rasittuu esimerkiksi imuroinnin tai koirien kanssa lenkkeilyn takia täytyy mennä sohvalle makaamaan. Ja puoli tuntia myöhemmin huutaa Tonia nostamaan mut ylös kun alaraajat ei enää toimi ja selkää vihloo. Olen parikymppinen, mutta olo on kuin kasikymppisellä. Liian helppo alkuraskaus taitaa nyt kostautua oikein kunnolla.

Maanantaina kävin työterveyshoitajalla ja tiistaina fysioterapeutilla ja päivystyksessä. Mun oli pakko istua päivystyksessä melkein 6 tuntia, koska työterveyteen tai neuvolaan ei saanut koko viikolle yhtään lääkäriaikaa. Selkä ei pitänyt istumisesta yhtään, mutta en valita koska eihän mun asia ollut kiireellinen. Tottakai muut potilaat menivät mun edelle. Sain loppuviikon sairaslomaa, huomenna menen töihin kokeilemaan kantaako jalka.

VASTAUKSET TEIDÄN KYSYMYKSIIN!

Lupasin vastailla teidän instagramissa laittamiin kysymyksiin täällä blogin puolella, joten täältä pesee! Näihin oli kiva vastailla ja kysymyksiä saa esittää aina kun tulee mieleen. Usein vastaan kysymyksiin suoraan kommenteissa tai instagramin directissä. On ollut ihanaa saada teiltä viestejä!

Ootko kohdannut ennakkoluuloja tai muuta negatiivista siitä, että oot suhteellisen nuori äiti?


Yllättävän vähän oon kohdannut mitään negatiivista raskauden suhteen. Olen kuitenkin alusta asti tehnyt kaikille selväksi, että tämä vauva on toivottu ja haluttu. Neuvolalääkäri kysyi multa hieman tönkösti että ”olikos tämä raskaus nyt vahinko?”. Kuuluu tietty lääkärin tehtäviin kysyä, mutta olisin toivonut että asia olisi muotoiltu jotenkin toisin. Muutama puolituttu jonka kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä on laittanut viestiä ja kysellyt hieman vihjaillen, että kävikö vahinko. 

Onko sulla vakituinen työpaikka? Jos ei miten äitiysloma/työpaikka mammaloman jälkeen?


Ei ole vakituista työpaikkaa. Olen aivan rakastunut nykyiseen työhöni laboratoriossa ja toivon pääseväni sinne takaisin mammaloman jälkeen. Olen aika luottavaisin mielin, sillä kyseinen työ on vaativaa ja minua on koulutettu paljon kyseiseen työhön joten uskon, että näillä tiedoilla ja taidoilla olisi mahdollista päästä takaisin. Suunnitelma B on sitten palata hoivapuolelle, mua on kyselty sairaalaan ja kotihoitoon töihin. Siellä pystyisin myös hyödyntämään laajaa osaamistani. En siis ole huolissani työllistymisestä äitiysloman jälkeen. 

Saiko Tonia lämmitellä kuinka pitkään vauvaidealle vai oliko heti ihan messissä?


Kyllä Tonia joutu lämmittelemään jonku aikaa, alotin lämmittelyn ajatukselle jo meidän toisilla treffeillä. Kerroin Tonille, että haluan lapsia ennen kuin täytän 25-vuotta ja jos hän ei halua niin meidän ei kannata tavata enää. Toni kertoi myös haluavansa perheen jossain vaiheessa ja hän oli kanssa miettinyt asiaa paljon. Käytettiin ensimmäiset yhdessäolo kuukaudet suurimmaksi osaksi vain puhumiseen. Puhuttiin kaikki tulevaisuuden haaveet ja unelmat läpi. Puhuttiin paljon perheestä ja millaisia arvoja kummallakin on. Tämä on se syy miksi meistä on tullut näin tiivis pari ja miksi ollaan valmiita perheen perustamiseen ”jo nyt”

Samoihin aikoihin mulla heräsi pelko lapsettomuudesta ja huomasin, ettei hormonaalinen ehkäisy sovi mulle yhtään. Sovittiin siis, että saan lopettaa pillerit mutta käytetään ehkäisy sovellusta. Molemmat oli valmiit ottamaan riskin, että vauva tulee jos tulee. Kesäkuussa tulin raskaaksi ja sain keskenmenon. Se oli älyttömän kova paikka molemmille, silloin tehtiin yhteinen päätös että halutaan ihan oikeasti vauva! 

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 – 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

Raskausviikko 24+4

Saattaisit pitää myös:

Voiko raskaus olla rankempaa miehelle?

Miten saan miehen haluamaan lapsen?

Alle 25-vuotiaana ei pitäisi hankkia vauvaa.

Lapsellinen pelko lapsettomuudesta.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X