Äityli, masuasukki -ja muita ällöttäviä raskausajan sanoja

Iltasanomien sivuilla oli äänestetty suomen kielen kamalimmat sanat. Päätin listata omat TOP inhokki sanat mihin olen päässyt tutustumaan raskausaikana. On tutkittu, että lapselle ”lässyttäminen” eli liioitellut äänenpainot ja eleet auttaisivat lapsen kielellisessä kehityksessä. En kuitenkaan ymmärrä miksi lapselle opetetaan täysin vääriä ja harhaanjohtavia sanoja kuten ”etupylly”.

MASUASUKKI: En ymmärrä miksi tää herättää minussa oksennusreaktion, mutta en voi sietää sanaa masuasukki. Varsinkaan jos joku sanoo lauseen ”Masuasukki omassa nahkayksiössään” APUA!

PIKKUÄITI: Tarkoitus on ehkä hyvä, mutta mulla tulee negatiiviset vibat, jos joku kutsuu mua pikkuäidiksi tai pikkumammaksi. Kuulostaa vähättelevältä ja alentavalta. Vähän kuin ”pikkuneiti”.

TÄTI TULI KYLÄÄN: Tämän luin useaan kertaan vauvapalstoilta silloin kun haaveilin raskaudesta. Tarkoittaa siis sitä, että menkat alkaa. Esimerkiksi ”Ei tullut plussaa meille tästä kierrosta, täti tuli kylään”

JARRUSUKKIA: Sanotaan usein naiselle joka on juuri tehnyt positiivisen testin ja toivotaan, että alkio pysyy kyydissä eikä tulisi keskenmenoa. En kuitenkaan ymmärrä miten jarrusukat siinä auttaa. Tarrasukkia -ilmaisun ymmärrän sillä toiveena on, että alkio tarttuu kiinni kohdun seinämään.

ÄITYLI: Kuulostaa vähän paitulille, mikä meinaa mulle nuhjuista ja reikäistä yöpaitaa vuodelta 2001.

SINAPPIKONE: Mä tosiaan toivon, ettei kukaan käytä vauvastaan tälläistä nimitystä tosissaan.

PIKKU KAKKONEN: Tarkoitetaan siis perheen toista lasta.

PUPUILU: Tällä tarkoitetaan seksin harrastamista lapsen saanti tarkoituksessa. En voi käsittää, miksi aikuiset ihmiset jotka on valmiita hankkimaan lapsia ei voi puhua asioista niiden omilla nimillään. ”Huomenna mulla on ovulaatio, joten tänään pupuillaan oikein urakalla ;)” -YÖK!

MAMMA: En halua olla mamma! Se kuulostaa mun korvaan +50-vuotiaalta pullan tuoksuiselta essu päällä hääräävältä naiselta, joka kärsii alkavista vaihdevuosi oireista ja kutoo sukkia lauantai iltaisin Emmerdalen äärellä. Suutuin Tonille kerran, kun hän erehtyi kutsumaan mua vitsillä mammaksi.

MAITOBAARI: Mä en todellakaan aio muuttua maitobaariksi synnytyksen jälkeen.

VAUVASIEMEN: Tarkoitetaan siis miehen siittiöitä.

Listaan voisi vielä lisätä kaikki lapsen kanssa puhuttaessa käytettävät sanamuunnelmat, kuten kenkulit, etupylly, simmut, tisuttelu ja muut ihanat lässyttely sanat. Meillä ainakin puetaan kengät jalkaan.

Jaxuhaleja kaikille, jotka joutuvat kärsimään näistä ällöttävistä sanoista. 

Kommentoi alle sun inhokki sana, mikä saa verenpaineet nousemaan. 

Saattaisit pitää myös:

Ärsyttävimmät asiat mitä ihmiset sanoo vauvakuumeiselle

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

Tervetuloa blogin mukaan! Täällä ei ole onneksi täti kyläillyt moniin kuukausiin 😂

Avatar

Mä vihaan myös tota mammaa, mammalomaa ja kaikkea mammailua 😀 En voi sietää! Jos joku kysyi multa vaikka että mites mammalomailu on sujunut, vastaan korostetusti että kiitos mun äitiysloma on mennyt oikein hyvin. En myöskään pidä masuasukista enkä noista muistakaan mitä listasit, mutta täytyy sanoa, että toi maidon kanssa lotraaminen on kyllä aikamoista "maitobaareilua"…. 😀 Siis sen merkityksen ehkä ymmärtää sit kun se tilanne tulee eteen. Mut sana on silti yök!

Avatar

Haha! 😂 Tiedän niin tunteen!! Oon keksinyt miljoona parempaa sanaa ”maitobaarille”, voisin olla vaikka super imettäjä. En myöskään voi sietää sitä jos joku sanoo imettävää äitiä ”ruoka-automaatiksi”

Avatar

Etupylly! Ei kai kukaan oikeasti sellaista käytä?! Olen järkyttynyt. Masuasukki yhdistettynä nahkayksiöön kuulostaa kamalalta. Nyt menen lukemaan jotain muuta, ettei nämä kauheat sanat vain tule uniin ensi yönä.

Avatar

Kiitos tästä postauksesta, hihittelin sitä täällä ja yhdyn täysin sun inhokkeihin. 😀

Avatar

Hyi hirvitys!! Ihan kamalia ja itselleni uusia -tietysti en ole äiti tai raskaana, että harvemmin kuulee.

Etenkin tuo TÄTI TULI KYLÄÄN on kyllä kamalin fraasi minkä olen kuullut…

Tosi kiva postaus! Jään seurailemaan sua ☀️

Sara / Stoori.fi/hetkenketku

Avatar

Voi kyllä käyttää!!! Varo vaan nää sanat tulee piinaamaan sua lopun ikää 😂

Avatar

Mä en aina tiedä pitäiskö näille itkeä vai nauraa 😂

Vastaa käyttäjälle Sara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä