ihan mamina - Banneri

Perjantaina kävin äitiyspolilla sikiön painoarviossa, mistä puhuin aikaisemmin mun sektiopelko postauksessa. Raskausviikkoja mulla oli silloin 32+2 ja vauvan paino oli 2126g mikä oli lääkärin mukaan ihan normaali paino näillä viikoilla. Vauva on rakenneultrasta lähtien vastannut aina 5pv isompaa, mutta ei ole koskaan mennyt yläkäyrän ylitse. Tämä tieto helpotti hieman mun pelkoa joutua sektioon, vaikka lääkäri ei tietenkään voi luvata alatiesynnytystä. Seuraavaan kontrolliin mennään n. 38 viikolla.

On siis kevät (ja väsymys..)

Viimeiset pari viikkoa mun olo on ollut todella väsynyt. Tämä ihana kevät ja allergiakausi ja lääkitys on aiheuttanut sen, että nukun todella paljon. Yleensä joka toisena päivänä jaksan tehdä asioita, nukun vain yhdet päikkärit ja olen virkeä. Seuraava päivä onkin usein koomapäivä ja jopa ruoan lämmittäminen mikrossa tuntuu ylivoimaiselta suoritukselta.

Ennen odotin eniten sitä, että saan oman vauvan syliin.

Nyt odotan sitä, että sängystä nouseminen ei enää veisi

useita minuutteja ja saisi ähkimään tuskasta.

Lauantaina mulla oli super energinen päivä ja siivosin koko asunnon lattiasta kattoon. Illaksi mentiin mökille ja kotiin palatessa raahauduin sänkyyn. Tässä vaiheessa olin selästä jo niin kipeä, että mikään asento ei ollut hyvä. Alaselkä oli turvoksissa, kuumottava ja kipeä. Asennon vaihtaminen sai kyyneleet silmiin. Nukahdin tunniksi ja heräsin 1:30 pahenevaan kipuun. Yritin siirtyä sohvalle jos saisin siinä paremman asennon, päädyin kuitenkin kontalleen lattialle kivusta huutaen. Toni istui vielä puoli kolmelta yöllä sohvalla mun vieressä ja piteli kauratyynyä mun alaselällä. Nukuin yöllä vain pieniä pätkiä ja hetken jo mietin, että pystyisinkö kävelemään autolle ja ajamaan päivystykseen. Tulin siihen tulokseen, että en todellakaan pysty. En siis siivoa enää.

Allergia

Allergiakausi on laukaissut mun astman taas aktiiviseen vaiheeseen. Vauvan paino keuhkoissa yhdistettynä hengenahdistukseen ei ole mikään kiva yhdistelmä. Hoitavasta lääkkeestä ei ole paljoa apua ja avaavaa lääkettä en uskalla käyttää, koska se aiheuttaa mulle pahoja rytmihäiriöitä mikä tuntuu vielä pahemmalle kun hengenahdistus. Joten taidan lopettaa hengittämisen kokonaan.

Olen kuullut kevään aikana useasta suusta lauseen ”yleensä raskauden aikana allergiat häviää kokonaan!” – Joo ei häviä. Ei mulla viime keväänä ollut näin pahaa oloa, söin lääkkeitä kaksi viikkoa ja oireet loppui kun seinään. Nyt ei tee mieli edes poistua kotoa, etten vaan joudu hengittämään yhtään enempää siitepölyä tai katupölyä. En myöskään uskalla syödä mitään missä olisi pienintäkään allergian riskiä.

 

Turvotus

Nyt ymmärrän kaikkia niitä vanhoja mummoja, jotka valittaa kävelyn vaikeutta kun raajoja turvottaa. ”Muista liikkua paljon niin ei turvota” Olisi kiva liikkua, mutta siitä tulee todella kivuliasta, kun turvotus päättää ilmestyä tykyttäen ja kudoksia repien. Enää mun turvotukset ei edes ole pelkästään jaloissa, vaan myös kädet ja sormet saattaa turvota ihan yhtäkkiä. Juon vettä litra tolkulla ja välttelen liiallista suolan käyttöä, silti ihan yks kaks yllättäen jalat saattaa turvota ihan tunnissa. Niillä on täysin oma tahto, yleensä ne turpoaa sillon kun haluaisin lähteä johonkin. 

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 – 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

 

Kommentit (1)

Kannattaa syödä n. 3-5g suolaa päivässä niin se auttaa raajojen turvotukseen varsinkin jos juo paljon vettä. Komppaan tota väsymyksen ja selkäkivun tuskaa, mulla vasta alkaa viikon päästä viimeinen kolmannes ja jo viikon kipuillut, niin iso maha jo nyt! �� tsemppiä odotukseen, sulla on ihana blogi ��

Vastaa käyttäjälle viiaw Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X