ihan mamina - Banneri

Raskauden jälkeen ehdin nauttia vapaasta syömisestä ilman rajoitteita vaan muutaman viikon, ennen kuin Pupulla alkoi vatsa oireilla. Aluksi ajattelin joka iltaisten itkujen olevan vaan normaalia vauvojen käytöstä, mutta kun huomasin vauvan ulosteen muuttuneen vihreäksi ja ilmavaivojen lisääntymisen osasin epäillä että jokin ärsyttää vauvan vatsaa.

Pupu on siis täysimetyksellä joten kaikki mun syömä päätyy maidon kautta vauvan vatsaan. Tämä asia on edelleen lääkäreidenkin keskuudessa kiistelty, toiset väittää ettei äidin ruokavalio vaikuta vauvaan ja vauvan kivuista huolimatta pitäisi syödä vaan normaalisti, mutta nykyään yhä useammat on sitä mieltä että imetysdieetti voi helpottaa vauvan oloa paljon eikä ole yhteydessä allergioiden lisääntymiseen. Aluksi jätin ruokavaliosta pois sipulin, vahvat mausteet (chili), ruisleivän, suklaan ja palkokasvit. Seuraavaksi huomasin, että hiilihapolliset juomat aiheutti tosi pahoja vatsakipuja. Näillä keinoilla päästiin pari viikkoa eteenpäin, mutta edelleen oli itkuisuutta ja vauvan uloste epänormaalia.

Neuvolassa lääkäri suositteli kokeilemaan maidotonta dieettiä ja heti kotiin päästyäni aloin googlettelemaan imetysdieettaamisesta (suosittelen facebook ryhmää Imetysdieettaajat). Yleensä jos vauva reagoi maidolle, niin hän reagoi myös soijalle ja kananmunalle. Aloitin siis suoraan MMS-dieetin eli muna, maito ja soija jäi pois ruokavaliosta edellä mainittujen lisäksi. Muutos näkyi jo parissa päivässä. Edelleen on ilmavaivoja, mutta joka iltainen huuto jäi pois meidän arjesta ja Pupu vaikuttaa tyytyväisemmältä. Ei kannata kuitenkaan hermostua jos tuloksia ei näy heti. Dieettiä kannattaa jatkaa ainakin kaksi viikkoa, sillä maitoproteiinilla kestää se aika poistua elimistöstä kokonaan. Dieetti vaatii myös tarkkuutta ja pitkiä hermoja. Maitoproteiinia löytyy todella monesta elintarvikkeesta, myös sellaisista mistä ei koskaan uskoisi sitä löytyvän (esimerkiksi mehujäät). Viikonloppuna tilasin ravintolasta maidottoman avocado pastan. Annos toki oli maidoton, mutta siihen päälle oli ripoteltu reippaasti parmesan-juustoa.. Eli tarkkuutta, tarkkuutta!

Imetysdieettiä ei kannata jatkaa pitkään ”omin päin”, vaan aina olisi hyvä puhua neuvolassa asiasta ja teettää lapselle allergiatestit tulevaisuuden varalle. Esimerkiksi päiväkodissa et saa maidotonta ruokaa ilman lääkärin lausuntoa. Tai jos maidon tulo lakkaa ja joudut hakemaan korviketta on hyvä olla resepti valmiina. Myös omasta hyvinvoinnista pitää olla tarkka, monet laihtuu imetysdieetillä nopeassa ajassa liikaa ja siinä äidin elimistö kärsii. Mun äiti joutui olemaan kuopuksensa imetysaikana niin tiukalla dieetillä, että tukka lähti päästä ja kynnet halkeili. Onneksi nyt reilu 10-vuotta myöhemmin korvaavia tuotteita löytyy yhä enemmän ja mä olen pelkästään nauttinut imetysdieetistä!

Olen korvannut maitotuotteet kauratuotteilla. Meillä kauran huomattava lisääntyminen ruokavaliossa on näkynyt vauvan puklailulla. Onneksi puklailu on vielä hyvin vähäistä eikä siis häiritse vauvan kasvua. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään vauvaa pysty-asennossa syömisen jälkeen ja röyhtäyttämään kunnolla. Nämäkin keinot helpottavat vatsavaivoja huomattavasti.

Jatkossa mun blogista tulee löytymään ruokapäiväkirjaa ja ruokavinkkejä imetysdieetin ja oman henkilökohtaisen dieetin muodossa. Saa nähdä miten pystyn nämä kaksi asiaa yhdistämään järkevästi ja onko se ylipäätään mahdollista. Instagramiin jaan hyviä MMS-dieettiin sopivia tuotteita joita pystyt helposti (ja halvasti) nappaamaan omaan ruokavalioon mikäli dieetti olis sulle tarpeellinen! Vinkkaan myös muutaman hyvinvointikirjan mitkä jokaisen kannattaisi lukea jos haluaa yhtään perehtyä omaan hyvinvointiin ja puhtaan ruokavalion merkitykseen.

Instagramista mut löytää @niinaman

Miltä kuulostaa? Jäikö kysyttävää?

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 – 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

Pupu 6 viikkoa ja 5 päivää

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X