ihan mamina - Banneri

Synnytyksestä on nyt kulunut 2,5kk. Alotin viikko sitten treeniohjelman mikä muokattiin minulle sopivaksi huomioiden imetysdieetin tuomat rajoitukset ja imetyksen vaatimat lisä-hiilarit. Imettäessä ei saa olla liian tiukalla dieetillä, ettei maidon tulo kärsi. Jos rehellisiä ollaan, niin alotettuani painonpudotukseen ja kiinteytymiseen tähtäävän valmennuksen, syön enemmän ja paremmin kun pitkään aikaan.

Olo paranee jokaisella askeleella ja liikunta tukee kehon palautumista. Toki vältettäviä liikkeitä on paljon, eikä saa rasittaa itseään liikaa, mutta mielestäni ”kuuntele kehoa” on hyvä sääntö näissä asioissa. En lähde treenaamaan liian väsyneenä tai kiireisenä, sitten pidän vapaapäivän ja saatan jopa syödä karkkia. Ei tämä ole niin vakavaa!

Yhteistyössä Puhti Lab

Minulla on usein iltapäivisin outo olo. Tuntuu ettei aivot toimi kunnolla ja päässä on pelkkää ”sumua”. Usein ylös noustessa pyörryttää ja iltaisin sänkyyn mennessä huimaa ja tulee oksettava olo. Jälkitarkastuksessa hemoglobiini oli laskenut viime kerrasta joten päätin ottaa verikokeet yksityiseltä Puhti lab oy:ltä. Tilasin itselleni ”Raskautta suunnittelevan terveystarkastuksen”, sillä vaikka en raskautta suunnittele tämä paketti toimii myös hyvin jo raskaana olevalle tai juuri synnyttäneelle naiselle.

Paketti sisälsi täydellisen verenkuvan, verensokerin, kolesterolikokeet, kilpirauhaskokeet, D-vitamiinin, B12-vitamiinin, folaatin ja ferritiinin sekä herkän CRP kokeen. Epäilin itselläni matalaa ferritiiniä eli varastorautaa ja epäilyni osottautui oikeaksi. Ferritiinin alaraja on 30, mutta joillain jo alle 50 arvo aiheuttaa oireita. Mun ferritiini oli 28 ja laboratorion tuloksissa luki: ”Raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 30 µg/l ja potilaalla on tyypillisiä raudanpuutteen oireita.”



Yllätyksenä tuli, että mulla on myös D-vitamiinin puutetta! En osannut edes ajatella asiaa, onneksi sekin mittaus kuului tuohon pakettiin.

Puhti oli todella helppokäyttöinen laboratoriopalvelu. Nappasin netistä haluamani paketin, maksoin sen ja sivu ohjasi minut automaattisesti varaamaan ajan Synlabista missä näytteenotto tapahtuu. Tulokset sain seuraavana päivänä, eikä lisäkustannuksia tullut. Maksoin siis vain sen verikoepaketin.

MILTÄ KROPPA NÄYTTÄÄ NYT?

Synnytyksestä palautuminen on mielestäni ollut nopeaa. Sairaalasta kotiin tullessa vaaka näytti 87.8kg ja vatsa oli edelleen turvoksissa. Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin vaaka näyttää 75kg ja vyötäröltä senttejä on kadonnut -12cm. Olen todella tyytyväinen! En niinkään siihen mitä vaaka näyttää, vaan siihen millainen olo mulla on. Farkut mahtuvat jalkaan, en ole enää kömpelö (niinku loppuraskaudesta) ja jaksan kulkea rappuset jopa juosten. 

Arpia ja ylimääräistä nahkaa on jäänyt ja niitä työstetään parasta aikaa. Pyrin käymään salilla 2-4 kertaa viikossa ja tekemään vaunulenkkejä mahdollisimman paljon. Alotin myös Kouvolassa kauneuskeskus Place to be:ssä KRF-hoidot millä pyritään vähentämään selluliittiä ja hälventämään raskausarpia.

Olen hyväksynyt kehoni ja tyytyväinen siihen mitä se on tehnyt. Silti pyrin korjaamaan korjattavissa olevat asiat omalla ajallaan. Liikuntaa harrastan liikunnan ilosta, en siksi että näyttäisin muiden silmissä hyvältä. Salilla käyminen ja terveellinen ruokavalio on hemmottelua mun aivoille ja mielenterveydelle.

Tiesitkö, että 90% serotoniinista eli ”hyvän mielen hormoonista”

 syntyy suolistossa? Siksi ruokavaliolla on niin iso merkitys mielialaan!

𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 -𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶

Oliver 2,5kk

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X