ihan mamina - Banneri

Vielä raskausaikana pidin suomalaista neuvola-järjestelmää ja saamaani hoitoa erinomaisena. Kävin jokaisella neuvolakäynnillä ja kuuntelin tarkasti saamiani ohjeita ja vinkkejä. Minulla oli syvä luottamus neuvolaan. Luottamus on kuitenkin kokenut kolauksen tässä vauvan syntymän jälkeen. Meillä on ollut kolme eri neuvolalääkäriä ja olemme saaneet kolmet erilaiset kannanotot ja ohjeet allergioiden hoitoon.

 

Voiko oikeasti lääkärin oma mielipide 

vaikuttaa potilaan saamaan hoitoon?

Olen kertonut teille aikaisemmissa postauksissa siitä, kuinka ensimmäinen lääkäri kehotti imetysdieetille allergiaepäilyjen takia ja toinen kumosi kaiken ja käski minun syödä normaalisti vauvan kivuista välittämättä. Tällä viikolla kävimme 8 kuukautis neuvolassa lääkärin tarkastuksessa ja olin jo päättänyt olla puhumatta allergioista siellä mitään, sillä olen lääkäreiden osalta saanut vain vähättelyä ja syyttelyä niskaani. Tuntui, että otsassani on ”nuori vainoharhainen äiti” -leima aina neuvolassa asioidessani. Aikaisempi lääkäri oli jopa kirjannut vauvan tietoihin ”äiti haluaa olla imetysdieetillä”. Ei, en halua. Mun on pakko.

Vastassa olikin yllätykseksi taas uusi lääkäri, joka oli tällä kertaa erikoistunut lastenlääkäriksi. Lääkäri otti itse puheeksi allergia asiat ja aikaisemmasta päätöksestäni huolimatta kerroin hänelle millaisia oireita ja millaista hoitoa olemme saaneet. Olin todella yllättynyt, kun lääkäri kehui minua ja kertoi olevansa samalla linjalla yksityisen lääkärin antamien ohjeiden suhteen. Hän antoi myös monia vinkkejä allergiataisteluun, mitä en ole aikaisemmin kuullutkaan ja ne kuulostivat hyvälle. Yhteistuumin suunnittelimme vauvan hoitoa ja minulle tuli olo, että lääkäri kuunteli ja uskoi minua. Hämmentyneenä tästä kerroin lääkärille olevani iloinen hänen suhtautumisesta asiaan, sillä edellisen neuvolalääkärin kanssa oli sukset täysin ristissä.

 

Tuntui, että uusi lääkäri rapsutti otsastani pois tekstin 

 

”vainoharhainen nuori äiti” 

 

ja korvasi sen sanoilla

 

”tarkka ja huolehtivainen”. 

 

Mulla oli todella helpottunut fiilis.

 

 

Mun mielestä on järkyttävää, että saman neuvolan sisällä saadut ohjeet voivat poiketa näin suuresti toisistaan. Mikäli meitä olisi hoitanut ainostaan tämä allergia mahdollisuuden kieltävä lääkäri, olisin itse varmaan menettänyt järkeni kipua huutavan lapsen kanssa. Onko tässä aihetta ottaa yhteyttä potilasasiamieheen? Olemme käyttäneet monia satoja euroja yksityiseen lääkäriin, koska aikaisempi neuvolalääkäri ei auttanut meitä. Miksi jotkut allergiaperheet saa avun neuvolasta ja toiset joutuvat maksamaan hoidon omasta pussista? Eikö neuvolassa pitäisi olla yhtenevät käytännöt ja sama hoito ja kohtelu kaikille? Kaiken tämän lisäksi ehdimme jo vaihtaa erikoissairaanhoidon toiselle paikkakunnalle. Mua turhauttaa niin paljon.

 

Ihan mamina – Niina

Kommentit (2)

Jos jotain olen huomannut muiden äitien kanssa jutellessa, niin neuvoloissa on täysin eri ohjeet ja säännöt eri neuvoloiden välillä. Myös käyntien taso vaihtelee, jossain neuvoloissa esim. ultrataan käynneillä. Ja ilmeisesti jopa saman neuvolan sisälläkin voi vaihdella laatu todella paljon työntekijästä riippuen. Välillä tuntuu, ettei heillä ole itselläkään mitään ohjeistuksia, vaan saavat antaa niitä oman pään mukaan. Tähän pitäisi kyllä puuttua ihan valtakunnallisesti, onhan varhaiskasvatuksenkin osalta nyt ryhdytty tähän, että saataisiin se tasavertaiseksi ja -laatuiseksi ympäri Suomea.

Ehdottomasti ottaisin johonkin tahoon yhteyttä. Ei oo mistään kotosin että neuvolalääkäri saa väittää mitä ihmeellisimpiä asioita ns faktoina vaikka kyse on ollu hänen mielipiteistä eikä faktatiedoista. Onneksi sä olit perillä asioista. Monet ei todellakaan ole joten nielee vaan vastauksen ja altistaa sitten vaikka väkisin allergialle lapsen….. ��

– Riina

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Niina Mantere

Niina Mantere

Blogin takaa löytyy Niina, 24-vuotias opiskelija, kahden pienen pojan äiti ja yhden miehen avovaimo.

Äitiydestä on tehty tänä päivänä suuri kilpailu ja etenkin nuorten äitien kohtaama kritiikki on kovaa. Siksi mä olen päättänyt paljastaa oman epätäydellisyyteni ja antaa vertaistukea muille täydellisen epätäydellisille äideille, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa. Täällä puhutaan äitien kehonkuvasta, opiskelusta vauva kainalossa ja vanhemmuuden haasteista ja parhaista hetkistä. Ainiin ja onhan meillä tulossa häätkin kesällä 2023, jännää!

Ihana saada sut mukaan!

Ota yhteyttä
ihanmamina@gmail.com

Arkisto

X